Jyväs-Parkki Oy

Jyväs-Parkki ja Jyväskylän kaupunki kehittävät yhdessä kaupunkikeskustaa: Marraskuussa alkava ilmaisen parkkilauantain kampanja on yksi kokeiluista

Jaa
Ydinkeskustan elinvoiman lisääminen ja tukeminen on sydämen asia niin Jyväskylän kaupungille itselleen kuin sen monille yhteistyökumppaneille. Valmisteilla on kymmeniä toimenpiteitä infrastruktuurin ja tilojen pitkän aikavälin kehittämisestä yksittäisiin kampanjoihin – joista yhtenä merkittävänä kokeiluna Jyväs-Parkin kanssa toteutettava ilmainen 2 tunnin pysäköintiaika talvilauantaisin Jyväskylän sydämessä.

Kaupunkikeskustan kehittämishankkeet ovat usein hitaita ja vaativat pitkiä valmisteluja, joten kaupunkiympäristöön vaikuttavat lyhyen aikavälin toimenpiteet ovat tervetulleita. Yksi merkittävä kokeilu vuonna 2021 on ilmaisen parkkiajan tarjoaminen Jyväs-Parkin keskustan pysäköintitaloissa.

– Pitkän aikavälin kehittämisohjelmien lisäksi yksittäiset kampanja-tyyliset toimenpiteet ovat tärkeitä avauksia ja kokeiluja. Niiden avulla saadaan tärkeää tietoa siitä, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on ydinkeskustan eloon, kertoo Jyväskylän kaupunkikeskustan kehittämiseen erikoistunut Janne Viitamies.

– Ilmaista parkkiaikaa on pohdittu jo jonkin aikaa, ja lauantai valikoitui päiväksi hyvänä ostostentekopäivänä. Tällöin kaupunkilaisilla on aikaa käyttää myös muita keskustan palveluita, kuten kahviloita ja ravintoloita, joita meillä Jyväskylän sydämessä on toista sataa, Viitamies avaa.

Maksamista helpottava muutos parkkeerauksen malliin

Kokeilun toimeenpanijana Jyväs-Parkki huolehtii, että parkkitalojen käyttäjä saa ilmaiset tuntinsa talvilauantaisin sujuvasti. Entistä sujuvamman parkkeerauksen mahdollistaa Moovy-palvelu, johon Jyväs-Parkki on siirtymässä lähitulevaisuudessa kokonaan.

– Talvilauantaiden ilmainen parkkiaika on hyödynnettävissä Moovy-sovelluksen kautta, jonka olemme ottaneet käyttöön nelisen vuotta sitten. Olemme 1.11.2021 alkaen laajentaneet Moovy-tuotetarjontaa yksityisille kuukausiasiakkaillemme, ja yritysasiakkaille paremmin sopivia Moovy-sopimustuotteita on tavoitteena saada käyttöön ensi vuoden aikana. Tavoitteena on päästä pysäköintilipukkeista kokonaan eroon seuraavien vuosien aikana, ja tämä on hyvä paikka muillekin kokeilla sovellusta, Jyväs-Parkin toimitusjohtaja Hannu Leskinen kertoo.

Omalle älypuhelimelle ladattava sovellus on kokonaisuudessaan kätevä: parkkitaloissa asioitaessa puomit nousevat automaattisesti rekisteritunnistuksella eikä tarvitse käydä kassalla, kadunvarsilla ei tarvitse kuin napauttaa parkkiaika sovelluksesta käyntiin, aikaa voi lisätä etänä pysäköintiin eikä käyttämätöntä aikaa sovelluksen ansiosta jää.

– Lähtökohtana sovellukseen siirtymisessä on helppouden tarjoaminen asiakkaalle, Leskinen toteaa.

Jyväs-Parkki ja Jyväskylän kaupunki tarjoavat Jyväs-Parkin kuuden keskusta-alueen pysäköintitalossa ilmaista parkkiaikaa alkavilta 2 tunnilta lauantaisin 6.11.2021–29.1.2022 klo 6–18.

Joulun aikaan Jyväskylän sydämessä tullaan näkemään myös muun muassa kulttuuriyksiköiden järjestämää ohjelmaa sekä lapsiparkki, jonne perheen pienimmät voivat jäädä ammattilaisten huomiin vanhempien jouluostosten ajaksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Hannu Leskinen
Toimitusjohtaja
020 743 6847
hannu.leskinen@jyvas-parkki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväs-Parkki Oy
Hannikaisenkatu 22 B
40100 Jyväskylä

http://www.jyvas-parkki.fi/

Jyväs-Parkki Oy on Jyväskylän Kaupungin omistama yhtiö, joka vastaa Jyväskylän keskusta-alueen pysäköintitalotoiminnasta. Lisäksi yhtiö vastaa Jyväskylän kadunvarsipysäköinnistä. Kymmenessä pysäköintitalossa on yhteensä noin 4600 autopaikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväs-Parkki Oy

Jyväs-Parkki ja Jyväskylän kaupunki kehittävät yhdessä kaupunkikeskustaa: Viime vuodenvaihteessa kiitosta saanut ilmaisen parkkilauantain kampanja jatkuu lokakuussa29.9.2022 08:34:01 EEST | Tiedote

Ydinkeskustan elinvoiman lisääminen ja tukeminen on sydämen asia niin Jyväskylän kaupungille kuin sen monille yhteistyökumppaneille. Valmisteilla on kymmeniä toimenpiteitä infrastruktuurin ja tilojen pitkän aikavälin kehittämisestä yksittäisiin kampanjoihin. Yhtenä merkittävänä toimenpiteenä toteutetaan Jyväs-Parkin kanssa jo toista kertaa talvilauantaiden kahden ilmaisen tunnin pysäköimiskampanja Jyväskylän sydämessä.

Jyväskylän Kankaalle avautuu uusi ja moderni pysäköintitalo13.12.2017 10:35:46 EET | Tiedote

Jyväskylän Kankaalle avautuu 15.12.2017 klo 12.00 uusi ja moderni pysäköintitalo P-Pergamentti. Lähes 20000 kerrosneliötä kattava pysäköintitalo palvelee sekä Kankaan alueen asukkaita, että siellä työskenteleviä ihmisiä. Lähes koko Kankaan alueen pysäköinti on haluttu järjestää tässä vaiheessa yhteen pysäköintitaloon, jotta piha-alueet voidaan kokonaan rauhoittaa ihmisten käyttöön. P-Pergamentissa on yhteensä seitsemän kerrosta, joista viisi on maan päällä ja kaksi kerroksista sijaitsee maan alla. P-Pergamentissa on käytettävissä 622 pysäköintipaikkaa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye