Veikkaus

Jyväskylän Palokan Pelaamossa voitettiin liki 64 000 euroa peliautomaatista

Jaa

Voitto tuli kahden euron panoksella.

Jyväskylän Palokan Prisman yhteydessä sijaitsevassa Pelaamo-pelisalissa koettiin perjantaina 16.3. yllättävä hetki, kun asiakas sai peliautomaatista 63 725,40 euron suuruisen voiton.

Voitto tuli neljän aikaan iltapäivällä Veikkauksen Alkemia-automaattipelistä.

Isoja voittoja on osunut Palokan Pelaamoon ennenkin, sillä samassa pelisalissa asiakkaalle osui yli 42 000 euron voitto Bling-automaatista kesäkuussa 2017.

Alkemia-pelin jackpot eli päävoitto laukeaa, kun pelaaja saa kahden euron panoksella pelatessa arvontakiekoille yhteensä kahdeksan Komeetta-kuviota. Jackpot lähtee kasvamaan 10 000 eurosta, ja se voi kasvaa suurimmillaan 100 000 euroon.

Alkemian kasvavan jackpotin voi voittaa ainoastaan Veikkauksen omissa pelisaleissa ja peliklubeilla. Peli on pelattavissa myös esimerkiksi kaupoissa, huoltoasemilla ja ravintoloissa, joissa Alkemian päävoitto on liiketilasta riippuen joko 250 tai 500 euroa.

Voittaminen Veikkauksen automaattipeleissä perustuu yksinomaan sattumaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus
Veikkaus
Aku Korhosen tie 2
00440 HELSINKI

09 437 01https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme