Osuuskauppa Keskimaa

Jyväskylän Sokoksen yt-neuvottelut päättyneet – vaikutukset ennakoitua pienemmät

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan Sokos Jyväskylään kohdistuneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelut koskivat Sokoksen vakituisia työntekijöitä, yhteensä 44 henkilöä. Yt-neuvottelujen lopputulos vaikuttaa yhteensä 25 henkilöön. Lomautuksien ja irtisanomisien sijaan neuvotteluissa on keskusteltu ensisijaisesti osa-aikaistamisista, sopimustuntien muutoksista sekä toimenkuvamuutoksista.

Osuuskauppa Keskimaan Sokos Jyväskylässä 29.3.2021 alkaneet yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Yt-neuvottelut koskivat toimintojen supistamista ja työn uudelleenorganisointia. Neuvottelujen taustalla on Sokoksen myynnin pitkittynyt lasku koronavuoden aikana sekä muutos asiakkaiden ostokäyttäytymisessä.

− Vuosien 2020 ja 2021 aikana kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut ja on nähtävissä, että muutos tulee osittain olemaan pysyvää, vaikka koronatilanne helpottuisikin. Meidän on reagoitava muutoksiin, jotta pystymme palvelemaan asiakkaita jatkossakin joustavasti ja kilpailukykyisesti. Neuvottelujen aikana olemme yhdessä henkilöstön edustajien kanssa yrittäneet löytää mahdollisimman kokonaisvaltaisen ja kestävän ratkaisun tulevia vuosia ajatellen, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Kuusi viikkoa kestäneet yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen 10.5.2021. Yt-neuvottelujen tuloksena viidelle henkilölle tarjotaan töitä Keskimaan muista marketkaupan yksiköistä ja 20 henkilön osalta sopimustyötunnit vähenevät entisestä. Vastuuhenkilöiden vastuunjakoja tullaan järjestelemään uudelleen joiltain osin.

− Neuvottelun alkaessa linjasimme, että muutokset koskevat enimmillään 30 työntekijää ja nyt neuvottelujen päätyttyä voimme todeta, että pysyimme hyvin näissä raameissa. Näillä muutoksilla edistämme Sokoksen liiketoiminnalle tärkeää joustavuutta. Olemme positiivisessa tilanteessa sen puolesta, että pystymme tarjoamaan henkilökunnalle töitä muista Keskimaan marketkaupan yksiköistä irtisanomisien sijaan, Kyllönen jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye