Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto maailman 500 parhaan yliopiston joukossa

Jaa
Jyväskylän yliopisto säilytti paikkansa yhdysvaltalaisella Best Global Universities -rankinglistalla. Yliopisto sijoittuu vertailun maailmanlistalla sijalle 489. Viime vuonna sijoitus oli 433. Alakohtaisissa vertailuissa Jyväskylän yliopiston humanistiset tieteet sijoittuivat korkealle, maailmanlistan sijalle 174.
Ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.

U.S. News & World Reportin julkaisema maailmanlaajuinen ranking mittaa muun muassa yliopistojen tutkimuksen tunnettuutta sekä julkaisujen ja viittausten määrää. Vertailu sisältää myös maa-, alue- ja alakohtaiset rankingit. Tänä vuonna vertailuun oli valittu 1500 yliopistoa 81 maasta.

Suomesta listalle pääsi yhdeksän yliopistoa, joiden joukossa Jyväskylän sijoitus oli seitsemäs. Alakohtaisissa vertailuissa Jyväskylän yliopisto sijoittui sijalle 174 humanistisissa tieteissä, toiseksi parhaana Suomessa. Muilla aloilla Jyväskylän yliopisto ansaitsi paikan matematiikan (204. sija), yhteiskuntakuntatieteiden ja terveystieteiden (239.), psykologian (250.), kemian (310.), fysiikan (374.), ympäristötieteen (368.), biologian (423.) sekä lääketieteen (597. sija) listoilla.

Suomalaisista yliopistoista kärjessä ovat viime vuoden tapaan Helsingin yliopisto sekä Aalto-yliopisto. Lisäksi rankingissa ovat mukana Turun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Åbo Akademi.

Maailmanlistan kolme parasta yliopistoa ovat yhdysvaltalaiset Harvard, MIT ja Stanford. Euroopan listan kärjessä ovat brittiläiset Oxford, Cambridge ja Imperial College London.

Nyt kuudetta kertaa kansainvälisen vertailun julkaissut U.S. News & World Report on laatinut yli 30 vuotta Yhdysvaltain kansallisia yliopistovertailuja.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Anna Grönlund, anna.m.gronlund@jyu.fi, puh. 050 313 0401
Tutkimuksen kehittämispäällikkö Timo Taskinen, puh. 0400 648 504, timo.taskinen@jyu.fi

Best Global Universities Rankings, https://www.usnews.com/education/best-global-universities/rankings

Kuvat

Ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Ryhmä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kvanttipäivässä pääsi testaamaan kvanttitietokoneen simulaattoria - tutkijan mukaan kvanttiteknologiaa on 10 vuoden päästä käytössä monessa paikassa19.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa juhlistettiin kansainvälistä kvanttipäivää 12.4. Resonate-tapahtumassa, jossa oli mahdollista tutustua kvanttiteknologian tutkimukseen, testata kvanttitietokoneen simulaattoria ja pelata kvanttifysiikkaa hyödyntäviä pelejä. Informaatioteknologian tiedekunnan professori Teiko Heinosaaren mukaan kvanttiteknologian sovelluksia tullaan näkemään käytössä usealla eri alalla luultavasti seuraavan 10 vuoden aikana.

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye