Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston hallituksen uudeksi yliopistoyhteisön ulkopuoliseksi jäseneksi Marja Makarow

Jaa
Yliopistokollegio valitsi 12.4.2023 kokouksessaan hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuoliseksi jäseneksi professori Marja Makarowin toimikaudelle 12.4.2023–31.12.2025.
Kuva: Suomalainen Tiedeakatemia
Kuva: Suomalainen Tiedeakatemia

FT Marja Makarow toimii parhaillaan eurooppalaisen tutkijoiden yhteisön Academia Europaean presidenttinä ja Euroopan Innovaationeuvoston (EIC) hallituksen jäsenenä. Marja Makarow on toiminut aikaisemmin muun muassa Helsingin yliopiston vararehtorina sekä soveltavan biokemian ja molekyylibiologian professorina, Euroopan tiedesäätiön (ESF) pääjohtajana, Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaavana ylijohtajana ja Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin hallintoneuvostossa sekä Biokeskus Suomen johtajana. Hän on myös toiminut usean yliopiston hallituksissa ja on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.

-          Yliopistokollegio haki hallitukseen laajempaa yliopistomaailman ja kansainvälisten toimintaympäristöjen tuntemusta. Olemme erittäin iloisia, että saamme Marja Makarowin erittäin monipuolisen osaamisen ja kokemuksen täydentämään Jyväskylän yliopiston hallitusta, yliopistokollegion puheenjohtaja Kaisa Miettinen sanoo.

Yliopistokollegio valitsi vuonna 2021 yliopiston ulkopuolelta tuleviksi hallituksen jäseniksi Tapio Huttulan, Antti Koivulan ja Hanna Maulan toimikaudelle 1.1.2022-31.12.2023. Tapio Huttula on eronnut yliopiston hallituksesta 1.1.2023 lukien.

Kollegio on haastatellut Antti Koivulaa ja Hanna Maulaa 14.2.2023. Yliopistokollegio valitsi heidät jatkamaan hallituksen jäseninä toimikauden 1.1.2024-31.12.2025. Hallitus valitsee puheenjohtajansa ja varapuheenjohtajansa.

Yliopiston hallituksen jäsenet ovat:

  • Pääjohtaja, professori Antti Koivula
  • Viestintä- ja brändijohtaja Hanna Maula
  • Professori Marja Makarow
  • Professori Pekka Koskela
  • Professori Terhi-Anna Wilska
  • Yliopistonlehtori Olli-Pekka Moisio
  • Opiskelija Ira Vainikainen

Lisätietoja:

Kaisa Miettinen

Yliopistokollegion puheenjohtaja, professori

puh. 050 373 2247

Kuvat

Kuva: Suomalainen Tiedeakatemia
Kuva: Suomalainen Tiedeakatemia
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimukseen yli miljoonan rahoitus6.6.2023 09:35:14 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi nyt neljättä kertaa rahoitusta sosiaalityön yliopistotasoisille tutkimushankkeille. Ne vahvistavat sosiaalityön tutkimusperustaista työkulttuuria ja huomioivat hyvinvointialueet sosiaalihuollon keskeisenä toimintaympäristönä. Jyväskylän yliopisto koordinoi kahta hanketta ja on partnerina kahdessa hankkeessa, kaikkiaan yli 1 100 000 euron yhteissummalla.

Väitöstutkimus kokoaa yhteen pedagogisia ratkaisuja kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen tueksi2.6.2023 11:02:13 EEST | Tiedote

KM Lauri Räty tarkasteli väitöstutkimuksessaan kehitysvammaisten oppilaiden opetukseen liittyviä pedagogisia ratkaisuja. Tarkastelun kohteena olivat kansainvälisiset tutkimusartikkelit, suomalaisten opettajien kirjoittamat oppilaiden henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevat asiakirjat (HOJKS) sekä yhden perusopetuksen pienryhmän oppituntien videotallenteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme