Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston hallitus käynnistää rehtorin hakuprosessin

Jaa

Jyväskylän yliopiston hallitus on 26.4. kokouksessaan päättänyt käynnistää rehtorin hakuprosessin. Haku koskee 1.8.2022 alkavaa kautta, jonka kesto on viisi vuotta. Rehtori Keijo Hämäläisen määräaikainen toimikausi päättyy 31.7.2022.

Yliopistolain mukaan yliopiston hallitus valitsee rehtorin enintään viiden vuoden määräajaksi. Rehtorilta vaaditaan tohtorin tutkinto, rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. Rehtori johtaa tehokkaasti ja tuloksellisesti yliopiston koulutusta, tutkimusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä vastaa hallituksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta.

”Kyseessä on vaativa johtotehtävä, jossa edellytetään ymmärrystä yliopiston perusolemuksesta ja arvoista sekä kykyä johtaa verkostoja. Rehtorin tulee hallita niin strategisen kuin operatiivisenkin johtamisen alueet sekä kehittää yliopistoa tulevaisuuteen katsoen” kertoo hallituksen puheenjohtaja Krista Varantola.

Haku Jyväskylän yliopiston rehtorin tehtävään päättyy 16.5.2021.

Lisätietoja:

Krista Varantola
hallituksen puheenjohtaja, kansleri emerita
p. 040 581 2970, sähköposti: krista.varantola@tuni.fi

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkimushankkeessa luodaan kunnille ensimmäinen ekologisen kompensaation toimintamalli maankäytön suunnitteluun5.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Ekologisilla kompensaatioilla tarkoitetaan menetettyjen luontoarvojen kompensoimista toisilla luontoarvoja lisäävillä toimenpiteillä. Yhteistyöhankkeessa kehitetään ensimmäinen ekologisen kompensaation toimintamalli kuntien yhdyskuntasuunnitteluun. Mallia kehitetään ja testataan yhdessä Jyväskylän, Lahden ja Helsingin kaupunkien kanssa. Luontoarvojen lisäksi malli huomioi suunnittelussa alueiden virkistysarvot ja kompensoinnin sosiaalisen hyväksyttävyyden.

Liikunnalla ja painonhallinnalla mahdollista alentaa syöpäriskiä3.5.2021 07:30:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston yhteistyötutkimus osoittaa aikuisiän kehonpainon sekä fyysisen aktiivisuuden olevan yhteydessä Lynchin oireyhtymää kantavien ihmisten syöpään sairastumisikään. Lynchin oireyhtymä on periytyvä syöpäalttiusoireyhtymä, joka lisää riskiä useille eri syöville. Valtaosa sairastuu yhteen tai useampaan syöpään elämänsä aikana. Elämäntavat voivat vaikuttaa syöpään sairastumiseen ja sairastumisikään, mutta aihetta on tutkittu vielä niukasti. Tutkijat suosittelevat, että elintapojen seuranta yhdistettäisiin osaksi riskiryhmien seulontakäyntejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme