Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen sisävesillä levätilanne rauhallinen, Suomenlahden avomerialueella pintakertymiä Haapasaaren – Suursaaren tienoille asti

Jaa
Lämmin sää ei ole vielä lisännyt sinilevähavaintoja sisävesillä, voimakkaat sateet ja tuulet ovat sekoittaneet mahdolliset levät vesimassaan. Suomenlahden avomerialueella on havaittu sinilevälauttoja.
Haapajärvellä on runsaasti sinilevää, mikä näkyy sekä rannalla että satelliittikuvissa.
Haapajärvellä on runsaasti sinilevää, mikä näkyy sekä rannalla että satelliittikuvissa.

Vähän havaintoja sinilevistä

Järvialueilla viikoittain seurattavista havaintopaikoista vain Lappeenrannan Haapajärvessä on havaittu runsaasti sinilevää, myös Saimaalta Huhtiniemen rannasta on havaittu levää vähäisiä määriä. TARKKA-satelliittikuvissa Haapajärven lisäksi Immalanjärvellä näkyy runsaita sinileväkukintoja.

Kaakkois-Suomen rannikkovesillä levätilanne on säilynyt ajankohtaan nähden varsin tavanomaisena. Sinilevää on havaittu paikoin vähäisiä määriä veteen sekoittuneena. Sinilevän pintaesiintymiä on jo ollut ja TARKKA-palvelun satelliittikarttojen perusteella ne ovat edelleen mahdollisia Haapasaaren Suursaaren välisellä avomerialueella. Runsaammin levää pintavedessä on kuitenkin ollut avomerellä, ulkosaariston tuntumassa Pyhtään Ristisaaren – Pitkäviirin eteläpuolelta lännen suuntaan, jossa sinilevän pintakertymät ovat todennäköisiä.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen.

Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.

Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hydrobiologi Jouni Törrönen
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 296


Vesienhoidon asiantuntija Antti Haapala
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 103

Kuvat

Haapajärvellä on runsaasti sinilevää, mikä näkyy sekä rannalla että satelliittikuvissa.
Haapajärvellä on runsaasti sinilevää, mikä näkyy sekä rannalla että satelliittikuvissa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kesänopeuksiin aletaan siirtyä 8.4. alkaen Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa5.4.2024 08:33:02 EEST | Tiedote

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa maanantaina 8.4.2024, mikäli sää- ja keliolosuhteet sen sallivat. Koko maassa on määrä palata kesäajan nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.

Imatran seutukunnalle valmistellaan äkillisen rakennemuutoksen suunnitelmaa4.4.2024 14:23:44 EEST | Tiedote

Stora Enso uutisoi keskiviikkona muutosneuvottelujen alkamisesta Imatran tehtailla ensi viikolla. Muutosneuvottelut kestävät alustavan arvion mukaan kuusi viikkoa ja niiden tuloksena vähennyksiä voidaan tehdä maksimissaan 120 henkilön verran. Useista toimijoista koostuva ryhmä kokoontui tänään torstaina keskustelemaan siitä, kuinka mahdollisesti työttömiksi jääviä henkilöitä voidaan tukea. Mukana olivat edustajat Stora Ensolta, Imatran kaupungilta, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta, Kaakkois-Suomen TE-toimistosta, Etelä-Karjalan maakuntaliitosta, Imatran Seudun Kehitysyhtiöstä, Lappeenrannan kaupungilta, Etelä-Karjalan Yrittäjistä ja Etelä-Karjalan kauppakamarista sekä useita henkilöitä työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kaakkois-Suomen maaseudun elinvoimaa parantaviin hankkeisiin on haettavissa tänä vuonna lähes 10 miljoonaa euroa2.4.2024 13:23:59 EEST | Tiedote

Kaupunkikeskustojen ulkopuolella sijaitsevien yritysten investointeihin ja kehittämiseen on haettavissa tänä vuonna runsaasti EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja alueen neljästä Leader-ryhmästä. Ympäristö- ja ilmastotoimiin liittyvät teemahaut tuovat oman lisänsä kehittämishankkeitten rahoituspalettiin. Euroopan maaseuturahastosta tuetaan yritysten sekä yhteisöjen investointeja ja kehittämistoimia, jotta maaseudulla palvelut ja elämänlaatu paranisivat ja kaupunkikeskustojen ulkopuolelle syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye