Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, syyskuu 2021

Jaa
Työttömyys on laskenut vuoden 2020 syyskuusta 19 prosentin verran ja on kolme prosenttia matalampaa kuin vuoden 2019 syyskuussa. Kaakkois-Suomen työllisyyden kehitys on koko maahan verrattuna parempi. Lomautettujen määrä on laskenut edelleen sekä edellisvuodesta että edelliskuukausista. Pitkäaikaistyöttömiä on yhdeksän prosenttia viime vuotta enemmän, mutta määrä on laskussa edelliskuukausista. Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyys laski viime vuodesta 35 prosentilla. Uusia työpaikkoja oli Kaakossa syyskuun aikana auki 45 prosenttia vuodentakaista enemmän.

Kaakkois­-Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 13 628 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä on 3 139 henkilöä (-­18,7 %) pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 2019 syyskuusta työttömien määrä on laskenut kolmella prosentilla.

Kymenlaaksossa työttömiä oli 7 921, mikä on 1 577 henkilöä (­-17 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Etelä­-Karjalassa työttömien määrä oli 5 707, mikä on 1 562 henkilöä (-­21 %) vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa.

Lomautettujen määrä on laskenut selvästi viime vuodesta ja tullut alaspäin myös edelliskuukaudesta. Syyskuun lopussa Kaakkois-­Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja yhteensä 775, joka oli 1 353 henkilöä (­-64 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Elokuuhun verrattuna lomautettuja oli 58 henkilöä vähemmän (-­7 %).

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaakkois­-Suomessa 10,6 prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna Kaakkois-Suomen korkein työttömyysaste oli Rautjärvellä (12,9 %) ja matalin Lemillä (7,3 %).

Työttömien määrä laski kaikissa Kaakkois­-Suomen seutukunnissa ja kunnissa

Kaikissa seutukunnissa työttömien määrä oli pienempi viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Eniten työttömien määrä laski vuodentakaisesta Kouvolan (-827 henkilöä) ja Lappeenrannan seuduilla (-792 henkilöä) – Kotka-Haminan ja Imatran seuduilla työttömien määrä väheni lähes yhtä paljon. Suhteellisesti eniten laskua oli Imatran seudulla.

Työttömien määrä laski syyskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa kaakkoissuomalaisissa kunnissa. Määrällisesti lasku oli suurinta Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Suhteellisesti työttömien määrä laski eniten Parikkalassa.

Alle 25-­vuotiaita työttömiä 35 prosenttia edellisvuotta vähemmän

Syyskuun lopussa alle 25­-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Kaakkois-­Suomessa 1 390, mikä on 35 % (­-734 henkilöä) vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Koko maassa nuorten työttömien määrä laski 23 %. Alle 25­-vuotiaiden työttömien määrä laski edellisvuodesta kaikissa kaakkoissuomalaisissa seutukunnissa.

Nuorista alle 20-­vuotiaiden työttömyys oli Kaakossa laskenut 37 prosenttia. Heitä oli työttömänä 359 henkilöä. Yli 50­-vuotiaita oli Kaakkois­-Suomessa työttömänä 6 163 henkilöä eli 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömien määrä laski kaikilla koulutusasteilla ja ammattiryhmissä

Koulutusasteittain tarkasteltuna työttömyys laski Kaakkois­-Suomessa edellisen vuoden syyskuuhun verrattuna kaikilla asteilla. Määrällisesti eniten laski toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys ja suhteellisesti lasku oli suurinta tutkijakoulutetuilla.

Myös kaikissa ammattiryhmissä työttömien määrä laski viime vuodesta. Määrällisesti eniten väheni palvelu­ ja myyntityöntekijöiden ryhmään kuuluvien työttömyys. Myös rakennus­, korjaus­ ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä oli reilusti vähemmän työttömiä. Suhteellisesti eniten työttömien määrä laski edellisvuodesta sotilaiden ja asiantuntijoiden ammattiryhmissä ja vähiten muiden työntekijöiden ammattiryhmässä.

Pitkäaikaistyöttömiä 9 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 syyskuussa

Syyskuun lopussa Kaakkois­-Suomessa oli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 4 745, joka on 9 prosenttia (+388 henkilöä) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 35 prosenttia. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seutukunnassa.

Koko maassa oli 35 prosenttia enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin viime vuoden syyskuussa.

Uusia avoimia työpaikkoja 45 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten

Kaakkois-­Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun aikana avoinna 2 577 uutta työpaikkaa. Uusien paikkojen määrä oli 45 prosenttia (+796 kpl) suurempi kuin vuosi sitten. Työpaikkojen määrä oli viime vuotta suurempi kaikissa Kaakkois­-Suomen seutukunnissa. Eniten työpaikkoja tuli lisää Kotka-Haminan seudulle.

Uusista avoimista työpaikoista 81 prosenttia oli yrityksissä. Yli vuoden kestävää työsuhdetta tarjottiin 68 prosentissa uusista työpaikoista.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi edellisvuodesta eniten palvelu­ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmään kuuluville. Myös asiantuntijoiden ammattiryhmälle oli työpaikkoja vuodentakaista paljon enemmän tarjolla. Maanviljelijöille ja metsätyöntekijöille ilmoitettujen uusien avointen työpaikkojen määrä laski hieman.

Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin myyjille, myyntiedustajille ja lähihoitajille.

Palveluissa olevien määrä nousi hieman edellisvuodesta – työllistettyjen määrä kasvoi yli viidenneksellä

Syyskuun lopussa Kaakkois­-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6 759 henkilöä (+2 %). Aktivointiaste oli Kaakkois­-Suomessa 33 prosenttia.

Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli syyskuussa reilut 20 000. Määrä on noin 3 500 henkilöä pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Palkkatuella työllistettyjä oli syyskuun lopussa yhteensä 1 847 henkilöä. Määrä nousi viime vuodesta 22 prosentin ja 334 henkilön verran. Enemmistö työllistetyistä (66 %) oli yksityisen sektorin töissä.

Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 2 908 henkilöä. Palveluista muiden paitsi vuorotteluvapaasijaisuuksien, kuntouttavan työtoiminnan ja valmennusten osallistujamäärät laskivat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Jari Saarinen, jari.saarinen(at)te-toimisto.fi, p. 0295 042 200

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen ELY-keskus ehdottaa kahden alueen nimeämistä merkittäviksi tulvariskialueiksi19.3.2024 09:41:34 EET | Tiedote

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut arviot vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskeistä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella. ELY-keskus ehdottaa merkittäviksi tulvariskialueiksi Kymijoen alaosaa sekä Haminan ja Kotkan rannikkoaluetta. Ehdotukset merkittäviksi tulvariskialueiksi ovat kuultavana 15.3.–17.6.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye