Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, toukokuu 2022

Jaa
Työttömien määrä on Kaakkois-Suomessa edelleen laskussa sekä edellisvuodesta että koronaa edeltävästä ajasta (05/2019). Verrattuna koronaa edeltävään aikaan tilanne alueella on valtakunnallista tasoa parempi. Lisäksi työttömyyden lasku on jatkunut Kaakkois-Suomessa kauemmin kuin koko maassa.

Toukokuun työttömyysasteet ovat Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa valtakunnallista tasoa korkeammat, mutta omalla tasolla mitattuna erinomaiset. Vuosien 2006–2022 toukokuun tilastojen mukaan Kymenlaaksossa nykyistä matalampi työttömyysaste on ollut vain vuosien 2007 ja 2008 toukokuussa ja Etelä-Karjalassa vain toukokuussa 2008.

Pitkäaikaistyöttömyys laskee edelleen, ja Kaakossa pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on matalampi kuin valtakunnallisesti (Kaakko 32 %, koko Suomi 40 %).

Myös lomautettujen määrä on selvässä laskussa, laskua on edellisvuodesta ja edelliskuukaudesta.

Avoimia työpaikkoja ilmoitetaan yhä edellisvuosia enemmän. Kaakon uusien avointen työpaikkojen määrä oli nyt toukokuisen mittaushistorian suurin (tarkastelu vuodesta 2006 alkaen).

Työttömiä toukokuussa 16 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin

Kaakkois­-Suomessa oli toukokuun 2022 lopussa 12926 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä on 2491 (-16 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kymenlaaksossa työttömien määrä väheni vuodentakaisesta 1498 henkilön ja 17 prosentin verran. Etelä-Karjalassa työttömien määrä väheni 993 henkilön ja 15 prosentin verran.

Työttömistä työnhakijoista Kaakkois­-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 728 eli kuusi prosenttia kaikista työttömistä. Vuoden 2021 toukokuusta lomautettujen määrä laski 902 henkilön ja 55 prosentin verran.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaakkois­-Suomessa 10,1 prosenttia. Kymenlaaksossa osuus oli 10,2 % ja Etelä-Karjalassa 9,9 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli toukokuussa 8,9 prosenttia. Kaakkois-Suomessa kunnittain tarkasteltuna korkein työttömyysaste oli Imatralla (12,0 %) ja matalin Lemillä ja Taipalsaarella (7,5 %).

Työttömien määrä laski kaikissa Kaakkois­-Suomen seutukunnissa ja kunnissa

Työttömien määrä oli toukokuussa 2022 vuodentakaiseen verrattuna pienempi kaikissa seutukunnissa. Eniten työttömien määrä laski Kotka-Haminan seudulla (-778 henkilöä). Prosentuaalisesti lasku oli suurinta Kouvolan ja Imatran seuduilla (-18 %).

Työttömien määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa kaakkoissuomalaisissa kunnissa. Määrällisesti lasku oli suurinta Kouvolassa. Suhteellisesti eniten työttömien määrä laski Imatralla.

Nuorisotyöttömyys laski viime vuodesta yli neljänneksellä

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli toukokuun lopussa Kaakkois­-Suomessa 1284, mikä on 26 prosenttia (­-462 henkilöä) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25­-vuotiaiden työttömien määrä laski kaikissa kaakkoissuomalaisissa seutukunnissa, eniten Kotka-Haminan seudulla.

Yli 50-­vuotiaita oli Kaakkois-­Suomessa työttömänä 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömien määrä laski kaikilla koulutusasteilla ja kaikissa ammattiryhmissä

Työttömien määrä laski Kaakkois­-Suomessa edellisen vuoden toukokuuhun verrattuna kaikilla kulutusasteilla. Määrällisesti eniten laski toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys ja suhteellisesti suurinta lasku oli tutkijakoulutetuilla.

Kaikissa ammattiryhmissä työttömien määrä laski edellisvuodesta. Eniten väheni palvelu- ja myyntityöntekijöiden työttömyys. Myös rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä oli reilusti vähemmän työttömiä.

Pitkäaikaistyöttömiä 18 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin

Kaakkois­-Suomessa oli toukokuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 4122, mikä on 18 prosenttia (-917 henkilöä) vähemmän kuin vuoden 2021 toukokuussa. Pitkäaikaistyöttömyys väheni koko alueella, eniten Kouvolan seudulla. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seutukunnassa.

Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 32 prosenttia. Koko maassa osuus on 40 prosenttia.

Uusia avoimia työpaikkoja 29 prosenttia lisää

Kaakkois­-Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli toukokuun aikana avoinna 3225 uutta työpaikkaa. Uusien paikkojen määrä oli 29 prosenttia (+716 kpl) suurempi kuin vuosi sitten. Työpaikkoja oli vuodentakaista enemmän kaikissa muissa Kaakkois-­Suomen seutukunnissa paitsi Imatralla. Eniten työpaikkoja tuli lisää Kotka-Haminan seudulle (+308 kpl, +47 %).

Uusista avoimista työpaikoista 76 prosenttia oli yrityksissä.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi edellisvuodesta eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmään kuuluville. Myös asiantuntijoiden ammattiryhmässä työpaikkoja oli vuodentakaista paljon enemmän tarjolla.

Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin lähihoitajille, myyjille, toimisto- ja laitossiivoojille, myyntiedustajille sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijöille.

Palkkatukityöllistettyjä enemmän kuin vuotta aiemmin

Toukokuun lopussa Kaakkois­-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6554 henkilöä (-2 %). Aktivointiaste oli 34 prosenttia.

Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli huhtikuussa noin 19500. Määrä on reilut 2500 henkilöä pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Palkkatuella työllistettyjä oli toukokuun lopussa yhteensä 1970 henkilöä. Määrä nousi viime vuodesta 8 prosentin ja 145 henkilön verran. Enemmistö työllistetyistä (64 %) oli yksityisen sektorin töissä.

Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 2517 henkilöä. Palveluista muiden paitsi vuorotteluvapaasijaisuuksien, kuntouttavan työtoiminnan ja valmennusten osallistujamäärät laskivat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Palvelujohtaja Tiia Piikki, puh. 0295 042 172, tiia.piikki@te-toimisto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kesänopeuksiin aletaan siirtyä 8.4. alkaen Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa5.4.2024 08:33:02 EEST | Tiedote

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa maanantaina 8.4.2024, mikäli sää- ja keliolosuhteet sen sallivat. Koko maassa on määrä palata kesäajan nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.

Imatran seutukunnalle valmistellaan äkillisen rakennemuutoksen suunnitelmaa4.4.2024 14:23:44 EEST | Tiedote

Stora Enso uutisoi keskiviikkona muutosneuvottelujen alkamisesta Imatran tehtailla ensi viikolla. Muutosneuvottelut kestävät alustavan arvion mukaan kuusi viikkoa ja niiden tuloksena vähennyksiä voidaan tehdä maksimissaan 120 henkilön verran. Useista toimijoista koostuva ryhmä kokoontui tänään torstaina keskustelemaan siitä, kuinka mahdollisesti työttömiksi jääviä henkilöitä voidaan tukea. Mukana olivat edustajat Stora Ensolta, Imatran kaupungilta, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta, Kaakkois-Suomen TE-toimistosta, Etelä-Karjalan maakuntaliitosta, Imatran Seudun Kehitysyhtiöstä, Lappeenrannan kaupungilta, Etelä-Karjalan Yrittäjistä ja Etelä-Karjalan kauppakamarista sekä useita henkilöitä työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kaakkois-Suomen maaseudun elinvoimaa parantaviin hankkeisiin on haettavissa tänä vuonna lähes 10 miljoonaa euroa2.4.2024 13:23:59 EEST | Tiedote

Kaupunkikeskustojen ulkopuolella sijaitsevien yritysten investointeihin ja kehittämiseen on haettavissa tänä vuonna runsaasti EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja alueen neljästä Leader-ryhmästä. Ympäristö- ja ilmastotoimiin liittyvät teemahaut tuovat oman lisänsä kehittämishankkeitten rahoituspalettiin. Euroopan maaseuturahastosta tuetaan yritysten sekä yhteisöjen investointeja ja kehittämistoimia, jotta maaseudulla palvelut ja elämänlaatu paranisivat ja kaupunkikeskustojen ulkopuolelle syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye