Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen vesillä joitakin havaintoja sinilevistä

Jaa

Vaikka sää on ollut aurinkoista ja lämmintä, sinilevähavaintoja on alkuviikon aikana ollut edelleen vain muutamalla Kaakkois-Suomen sisävesien vakiohavaintopaikoista. Yleisöhavaintojakin sinilevistä on vesi.fi -palvelun kautta tullut viime viikkoa vähemmän.

Sinilevää Kaakkois-Suomen rannikon edustalla avomerellä ja ulkosaaristossa Haapasaaren länsi- ja ete-läpuolella 4.7.2022. Sisältää muokattua Copernicus-dataa, SYKE (4.7.2022).
Sinilevää Kaakkois-Suomen rannikon edustalla avomerellä ja ulkosaaristossa Haapasaaren länsi- ja ete-läpuolella 4.7.2022. Sisältää muokattua Copernicus-dataa, SYKE (4.7.2022).

Järvialueilta hieman levää on veteen sekoittuneena havaittu Saimaalta Huhtiniemen rannasta. Rotarien sinileväseurannassa on runsaasti levää havaittu Parikkalan Simpelejärven Kukkaronlahdelta.

Kaakkois-Suomen rannikolla sinilevämäärät ovat hieman runsastuneet, erityisesti ulkosaaristossa Haapasaaren länsi- ja eteläpuolella. Alkuviikon puuskittaisen tuulen seurauksena levää on pääosin vähäisinä määrinä pintavesikerroksiin sekoittuneena. Tuulten tyyntyessä pintaesiintymät ovat mahdollisia, varsinkin avomerellä, jossa sinilevää on satelliittikuvien perusteella ollut pintavesikerroksessa saaristovyöhykettä runsaammin. TARKKA-satelliittikuvien mukaan sinilevälauttoja on jo muodostunut Suomenlahden suulle ja paikoin läntisellä Suomenlahdelle ulkomerelle. Itäisimmällä osalla Suomenlahtea sinilevätilanne on toistaiseksi säilynyt suhteellisen rauhallisena. Tuulten mukana levää saattaa kulkeutua Kaakkois-Suomen rannikolle.

Jos vedessä näkyy levää, kannattaa olla varovainen veden käytössä

Poikkeuksellisen runsaat sinileväesiintymät lisäävät terveyshaittojen riskiä. Sinilevää sisältävään veteen pitää suhtautua aina siten, että se voi aiheuttaa terveyshaittaa. Jos vedessä on sinilevää, vettä ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä. Mahdolliset levämyrkyt säilyvät vedessä muutaman päivän vielä näkyvän leväesiintymän jälkeen. 

Lapsia ja lemmikkieläimiä ei saa päästää uimaan sinileväiseen veteen ja myös aikuisten kannattaa välttää sinileväisessä vedessä uimista. Jos epäilee, että on uinut sinileväisessä vedessä, kannattaa uinnin jälkeen peseytyä puhtaalla vedellä. Myös lemmikit on syytä pestä puhtaalla vedellä, sillä eläin voi nuollessaan turkkiaan uinnin jälkeen altistua levämyrkyille.  Löylyvetenä ei sinileväistä vettä kannata myöskään käyttää.

Voit ilmoittaa omat sinilevähavaintosi Havaintolähetillä Järvi-meriwikiin

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järvi-meriwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähetti toimii Järviwiki-tunnuksilla.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hydrobiologi Jouni Törrönen
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 296

Tiedottaja Sirpa Skippari
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 287

Kuvat

Sinilevää Kaakkois-Suomen rannikon edustalla avomerellä ja ulkosaaristossa Haapasaaren länsi- ja ete-läpuolella 4.7.2022. Sisältää muokattua Copernicus-dataa, SYKE (4.7.2022).
Sinilevää Kaakkois-Suomen rannikon edustalla avomerellä ja ulkosaaristossa Haapasaaren länsi- ja ete-läpuolella 4.7.2022. Sisältää muokattua Copernicus-dataa, SYKE (4.7.2022).
Lataa
Pintalevää Itämeren pääaltaalla ja läntisellä Suomenlahdella, 03.07.2022. Sisältää muokattua Copernicus-dataa, SYKE (3.7.2022).
Pintalevää Itämeren pääaltaalla ja läntisellä Suomenlahdella, 03.07.2022. Sisältää muokattua Copernicus-dataa, SYKE (3.7.2022).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kuusen suopursuruosteen esiintymiä muutamilla järvillä, sinilevätilanne rauhallinen4.8.2022 10:26:58 EEST | Tiedote

Pilvinen ja epävakainen sää pitää sinileväesiintymiä alhaisina Kaakkois-Suomessa, mutta sateen ja sopivan lämpötilan vuoksi elokuussa ilmeneviä suopursuruosteen rusehtavia tai punertavia lauttoja on näkynyt paikoin. Kaakon rannikkoalueella sinileväesiintymiä hillitsevät tuulinen sää ja rannikkovesien lämpötila. Leväseurannan sisävesien havaintopaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä on runsaasti ja Simpelejärven Joukionsalmella hieman levää.

Pilviset ja sateiset säät pitävät levätilanteen rauhallisena, rehevimmät järvet alkamassa oirehtia28.7.2022 07:25:00 EEST | Tiedote

Pilvinen, epävakainen ja ajankohtaan nähden viileä sää pitävät sinileväesiintymiä alhaisina Kaakkois-Suomessa. Rannikkoalueen viimeviikkoiset lievät leväesiintymät ovat sekoittuneet sateiden ja tuulisen sään vaikutuksesta. Leväseurannan sisävesien havaintopaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä ja Simpelejärven Kukkaronlahdella on runsaasti levää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme