Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomessa kehitetty kartoitusmenetelmä tukee yritysyhteistyötä ja jatkuvaa oppimista

Jaa
Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa on vuosina 2020-2022 toteutettu jo 12 toimialakartoitusta. Tähän mennessä suurimmat alueelliset vaikutukset ovat olleet yhteisen toimialakohtaisen tilannekuvan sekä verkoston yhteisten näkemysten syntyminen. Kartoitusten hyötyjä ovat myös jatkuvan oppimisen edellytysten luominen ja yhteistyön lisääntymiseen eri toimijoiden välillä. Kaikki tämä käy ilmi tuoreesta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tilaamasta vaikutusselvityksestä ”Toimialakartoituksesta vuoropuheluun – Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimialakohtaisen ennakointikäytännön vaikuttavuuskartoitus”.
Toimialakartoitusprosessi Kaakkois-Suomessa.
Toimialakartoitusprosessi Kaakkois-Suomessa.

Työnantajien ja yritysten haastatteluja ja työpajoja

Toimialakartoituksissa oppilaitosten ja Kaakkois-Suomen TE-toimiston edustajat ovat haastatelleet toimialojen yrityksiä ja muita työnantajia. Haastattelun tuloksia on purettu toimialatyöpajoissa. Niihin on osallistunut oppilaitosten ja yritysten edustajia sekä muita toimijoita. Toimialatyöpajoissa on tunnistettu toimenpiteitä, joilla yritysten osaamis-, koulutus- ja rekrytointihaasteisiin voidaan vastata. Tulokset on raportoitu ja ne ovat kaikkien saatavilla Kymenlaakso ennakoi -sivustolla https://ennakointi.kymenlaakso.fi/toimialat.

Työnantajahaastatteluista ennakointitietoa koulutussuunnitteluun

Tuloksista syntynyttä ennakointitietoa käsitellään ja hyödynnetään yhteisissä foorumeissa, kuten Jatkuvan oppimisen verkostotiimissä sekä kartoituksiin osallistuneissa organisaatioissa. Niissä tieto on toiminut muun muassa hankesuunnittelun sekä täsmä- ja työvoimakoulutuksen suunnittelun tukena.

Parhaimpina käytänteinä pidetään oppilaitosten mukana oloa sekä ydintiimin ja muiden toimijoiden hyvää asennetta ja tahtotilaa kehittää konseptia. Lisäksi toivottiin konseptin toistuvuutta kertasuorituksen sijaan. Hyviä käytänteitä ovat myös konseptin kokonaisuus itsessään ja toimijoiden verkostoituminen toteutuksessa.

Toimintaa kehitetään koko ajan

Vaikuttavuuskartoituksessa kuultiin myös vastaajien parannusehdotuksia toiminnan kehittämisen tueksi. Eniten toivottiin parannuksia yritysten ja työnantajien välittömiin tarpeisiin reagoimisessa. Lisäksi toivottiin työnantajilta aktiivisempaa osallistumista toimialatyöpajoihin ja kolmanneksi jatkotoimenpidesuosituksien nykyistä laajempaa avaamista ja priorisointia raportoinnissa.

Lisäksi toivottiin erityisesti sitä, että haastateltuihin yrityksiin ollaan mahdollisimman nopeasti yhteydessä esiin nousseisiin tarpeisiin vastaamiseksi.

Matkailu- ja ravitsemusala sekä Liike-elämän palveluiden toimialakartoitukset fokuksessa – käytäntö skaalattavissa eri toimialoille ja muualle Suomeen

Vaikuttavuuskartoituksen keskiössä olivat Kymenlaaksossa vuonna 2020 toteutetun Matkailu- ja ravitsemusalan ja Etelä-Karjalassa vuonna 2021 toteutetun Liike-elämän palveluiden toimialakartoitukset. Vastauksissa vaikutuksia arvioitiin kuitenkin myös koko toimialakartoitusprosessin näkökulmasta, jolloin myös muut tehdyt toimialakartoitukset olivat osittain vastaajien mielessä.

Tähän mennessä tehdyt muut toimialakartoitukset ovat Kymenlaaksossa Logistiikka, ICT, Luovat alat, Sosiaali- ja terveysalan ikääntyneiden palvelut, Yksinyrittäjyys ja Elintarviketeollisuus.

Etelä-Karjalassa on toteutettu puolestaan Metalli- ja konepaja-alan, Rakennus- ja kiinteistöala, Matkailu-, tapahtuma- ja viihdeala sekä Kaupan alan toimialakartoitukset. Vaikuttavuusarvioinnin mukaan käytäntö onkin skaalattavissa eri toimialoille ja alueille. Alueiden ELY-keskuksilla ja oppilaitoksilla on arvioinnin mukaan valtakunnallisessa levittämisessä tärkein rooli.

Päämetodina toimialakartoitusten vaikutuksia tutkittaessa käytettiin Delfoi-menetelmän sovellusta kaksivaiheisine asiantuntijahaastatteluineen. Asiantuntijoina olivat ennen muuta tutkittaviin toimialakohtaisiin ennakointikäytäntöihin osallistuneet toimijatahot ja henkilöt Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle osallistui 15 ja toiselle 42 vastaajaa. Toiselle kierrokselle osallistuneista vastaajista 11 voitiin lukea yritysten tai työnantajien edustajiksi, 20 oppilaitosten edustajiksi ja loput 11 pääosin julkisen sektorin edustajiksi.

Seuraavaksi vaikuttavuuskartoituksen perusteella tuotettuja keskeisiä jatkotoimenpidesuosituksia laitetaan soveltuvin osin toimeen mm. viestimällä tuloksista kohderyhmälähtöisesti.

Työn toteuttajat

Alueen oppilaitosten ja TE-palveluiden kanssa toteutettuja kartoituksia koordinoi Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kehittämisasiantuntija Tarja Kähärä yhdessä tukitiiminsä ennakoinnin asiantuntija Edla Inkilän ja erikoistutkija Tarja Paanasen kanssa.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylläpitämien jatkuvan oppimisen verkostotiimien tehtävänä on mm. olla toimialakartoitusten tukena sekä edistää tarvittavien toimenpiteiden toteutumista sekä Kymenlaaksossa että Etelä-Karjalassa.

Jatkuvan oppimisen verkostotiimeissä on edustettuina alueen keskeiset oppilaitokset ja yhteistyökumppanit. Tarkasteluun otettavat toimialavalinnat tehdään viime kädessä maakunnallisissa Ennakointiryhmissä, mm. jatkuvan oppimisen verkostotiimejä kuullen. Ennakointiryhmissä on mukana oppilaitosten, yritysten ja työnantajien edustajia sekä muita keskeisiä tahoja rehtori- ja toimitusjohtajatasolla.

Vaikuttavuuskartoituksen toimeksiantaja oli Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Vaikuttavuuskartoituksen toteutuksesta vastasi RD Aluekehitys Oy toimitusjohtaja ja ennakoinnin asiantuntija Yrjö Myllylän johdolla. Työ toteutettiin yhteistyössä Xamkin ETUKENO-hankkeen ja sen projektipäällikkö Irina Kujanpään kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarja Kähärä, kehittämisasiantuntija, TYÖ2030 aluehanke, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Työllisyyden, yrittäjyyden ja osaamisen palvelut.
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi,
p. 0295 029 248,
https://www.ely-keskus.fi/ely-kaakkois-suomi.


Yrjö Myllylä, YTT, Delfoi-manager, RD Aluekehitys Oy,
s-posti: yrjo.myllyla@rdaluekehitys.net
p. 0500 450 578,
https://rdaluekehitys.net/


Irina Kujanpää, strateginen muotoilija projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, ETUKENO – nopea työllistyminen Kymenlaakson tunnistetuille osaajapula-aloille -hanke.
s-posti: irina.kujanpaa@xamk.fi,
p. 050 447 1506,
https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/etukeno/

Kuvat

Toimialakartoitusprosessi Kaakkois-Suomessa.
Toimialakartoitusprosessi Kaakkois-Suomessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kesänopeuksiin aletaan siirtyä 8.4. alkaen Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa5.4.2024 08:33:02 EEST | Tiedote

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa maanantaina 8.4.2024, mikäli sää- ja keliolosuhteet sen sallivat. Koko maassa on määrä palata kesäajan nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.

Imatran seutukunnalle valmistellaan äkillisen rakennemuutoksen suunnitelmaa4.4.2024 14:23:44 EEST | Tiedote

Stora Enso uutisoi keskiviikkona muutosneuvottelujen alkamisesta Imatran tehtailla ensi viikolla. Muutosneuvottelut kestävät alustavan arvion mukaan kuusi viikkoa ja niiden tuloksena vähennyksiä voidaan tehdä maksimissaan 120 henkilön verran. Useista toimijoista koostuva ryhmä kokoontui tänään torstaina keskustelemaan siitä, kuinka mahdollisesti työttömiksi jääviä henkilöitä voidaan tukea. Mukana olivat edustajat Stora Ensolta, Imatran kaupungilta, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta, Kaakkois-Suomen TE-toimistosta, Etelä-Karjalan maakuntaliitosta, Imatran Seudun Kehitysyhtiöstä, Lappeenrannan kaupungilta, Etelä-Karjalan Yrittäjistä ja Etelä-Karjalan kauppakamarista sekä useita henkilöitä työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kaakkois-Suomen maaseudun elinvoimaa parantaviin hankkeisiin on haettavissa tänä vuonna lähes 10 miljoonaa euroa2.4.2024 13:23:59 EEST | Tiedote

Kaupunkikeskustojen ulkopuolella sijaitsevien yritysten investointeihin ja kehittämiseen on haettavissa tänä vuonna runsaasti EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja alueen neljästä Leader-ryhmästä. Ympäristö- ja ilmastotoimiin liittyvät teemahaut tuovat oman lisänsä kehittämishankkeitten rahoituspalettiin. Euroopan maaseuturahastosta tuetaan yritysten sekä yhteisöjen investointeja ja kehittämistoimia, jotta maaseudulla palvelut ja elämänlaatu paranisivat ja kaupunkikeskustojen ulkopuolelle syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye