Idea Group

Kaarean uudeksi toimitusjohtajaksi Miika Markkanen

Jaa
Kaarea Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2023 Miika Markkanen. Nykyinen toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi ilmoitti maaliskuussa jättävänsä tehtävänsä 31.5.2023 alkaen.

Kaarea Oy:n hallitus on kutsunut uudeksi toimitusjohtajaksi Miika Markkasen 1.6.2023 alkaen. Markkasella on yli 20 vuoden kokemus yritysten johtotehtävistä, ja hän on toiminut toimitusjohtajana 20 vuoden ajan muun muassa Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin omistamassa tekstiilihuoltoyhtiössä. Markkasella on kokemusta lukuisista yritysjärjestelyistä kuten liiketoimintakaupoista ja -siirroista, fuusioista ja diffuusioista. Hänellä on myös vahva ja laaja tuntemus Varsinais-Suomen alueen julkisista ja yksityisistä toimijoista sekä päättäjistä.

Markkanen aloittaa yhtiön johdossa jo 20.4.2023 alkaen perehtyäkseen yhtiön
toimintaan ja toimitusjohtajan työhön sekä toimiakseen nykyisen toimitusjohtajan varahenkilönä.

– Hallitus pitää tehtävään löydettyä henkilöä erinomaisena valintana Kaarea Oy:n nykyisen strategian toteuttajaksi. Olemme todella tyytyväisiä siitä, että Markkasen kaltainen ammattilainen löytyi nopealla aikataululla. Näin johto saa runsaasti yhteistä perehdytysaikaa, ja yrityksen vetovastuu vaihtuu varmasti sujuvasti, kommentoi Kaarean hallituksen puheenjohtaja Lasse Lindholm

Toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmen ansiokas toimitusjohtajaura päättyy
hänen omasta halustaan 31.5.2023.

– Kaarea Oy:n hallitus on ollut erinomaisen tyytyväinen Rompasaari-Salmen työpanokseen, Lindholm toteaa.

Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Lasse Lindholm, Kaarea Oy, p. 0400 526 294, lasse.lindholm@turku.fi

Kaarea Oy on vuoden 2019 alussa toimintansa aloittanut in house -yhtiö, joka tuottaa tukipalveluita omistaja-asiakkailleen. Kaarean omistajia ovat Turun kaupunki, Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha, Paraisten, Uudenkaupungin sekä Salon kaupungit ja Auran kunta. Yritys työllistää lähes 900 ammattilaista Varsinais-Suomen alueella ja tuottaa palveluita hyvinvointialueen, kuntien ja kaupunkien tarpeisiin. www.kaarea.fi

Avainsanat

Kuvat

Miika Markkanen aloittaa Kaarean toimitusjohtajana 1.6.2023.
Miika Markkanen aloittaa Kaarean toimitusjohtajana 1.6.2023.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Idea Group
Idea Group

20100 TURKU

https://ideagroup.fi

Idea Groupissa työskentelee lähes 30 viestinnän, tapahtumien ja markkinoinnin asiantuntijaa. Yritys on perustettu vuonna 2021, kun pitkän linjan toimijat Viestintätoimisto Telegraafi ja tapahtumatoimisto Tapahtumallinen yhdistivät osaamisensa. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä ja Turussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Idea Group

Jalo & Jalo och danska BMS bildar ett samriskföretag – Genom arrangemanget skapas ett av Europas största höjdliftföretag31.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Jalo & Jalo, det ledande nordiska företaget specialiserat på höjdliftar, bildar ett samriskföretag med danska BMS. Nya JaloBMS erbjuder stora höjdliftar till telekommunikationssektorn, energisektorn samt vindkrafts- och byggindustrin, och är kraftigt inriktat på den internationella marknaden. Båda företagen äger 50 procent av samriskföretaget.

Jalo & Jalo ja tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen – Järjestelyssä syntyy yksi Euroopan suurimmista nostolava-autoyrityksistä31.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden johtava nostolava-autoihin erikoistunut yritys, suomalainen Jalo & Jalo sekä tanskalainen BMS perustavat yhteisyrityksen. Uusi JaloBMS tarjoaa suurten nostolava-autojen palveluja telealalle, energiasektorille sekä tuulivoima- ja rakennusteollisuuteen ja suuntautuu vahvasti kansainvälisille markkinoille. Molemmat yritykset omistavat yhteisyrityksestä 50 prosenttia.

Tuoreet tulokset vahvistavat suomalaisen Faronin bexmarilimab-syöpälääkkeen tehoavan akuutin myelooisen leukemian hoidossa17.4.2023 12:35:54 EEST | Tiedote

Faron Pharmaceuticals raportoi tänään uusia tuloksia neljässä yliopistollisessa sairaalassa käynnissä olevasta bexmarilimabin BEXMAB-tutkimuksesta. Faronin kehittämää bexmarilimabia tutkitaan akuutin myelooisen leukemian (AML) hoitoon potilailla, jotka eivät saa apua nykyisestä standardihoidosta. Akuutti myelooinen leukemia on monimuotoinen pahanlaatuinen veritauti, jossa luuytimen myelooisten valkosolujen esiasteet alkavat jakaantua hallitsemattomasti.

20 % vähemmän sähköä – Lojerin tehtailla energiansäästön huippuvuosi, uusi aurinkovoimala käynnistyy kevään aikana13.2.2023 08:15:00 EET | Tiedote

Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja Lojer on onnistunut pienentämään vuotuista sähkönkulutustaan yli 20 prosenttia ja loka-tammikuussa jopa 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kevään aikana Sastamalan tehtaalla käyttöön otettava 360 kilowattipiikin aurinkovoimala pienentää ostettavan energian määrää entisestään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme