Kaarinantiellä parannetaan jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuutta

Laasmäenkadun liittymässä Kaarinantien jalankulku- ja pyöräilyväylää siirretään liittymän kohdalla lännen suuntaan noin 1,5 m ja jalankulku- ja pyöräliikenne erotetaan omille kaistoilleen. Jalankulun ja pyöräilyn erottaminen kaistoilla parantaa eri liikkujaryhmien liikenneturvallisuutta, etenkin kun jalankulku- ja pyöräilyväylällä on myös mopolla ajo sallittu. Lisäksi toteutetaan myös muita jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden havaittavuutta ja turvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Pyöräilijöille lisätään nojakaide ja Krossinkadun puolelle rakennetaan bussikatos ja pyöräparkki.
Verkakaaren liittymän kohdalla nykyinen jalankulku- ja pyörätie puretaan ja uusi linjaus siirtyy Kaarinantien rinnalle valo-ohjattuun risteykseen. Myös tässä kohteessa jalankulkijat ja pyöräilijät erotetaan omille kaistoilleen ja kevyen liikenteen havaittavuutta parannetaan. Myös täällä pyöräilijöille lisätään nojakaide.
Kaarinantien jalankulku- ja pyöräilyväylän päällyste uusitaan Uudenmaantien ja Uuden Littoistentien välisellä osuudella lähes koko matkalta.
Työt alkavat toukokuun alussa Verkakaaren liittymän kohdalla, minkä jälkeen töitä jatketaan Laasmäenkadun liittymässä. Päällystys tehdään viimeisenä kesä-heinäkuun aikana. Urakka valmistuu viimeistään elokuun aikana.
Rakennustöiden aikana yleinen liikenne kulkee työmaa-alueen välittömässä läheisyydessä ja kevyelle liikenteelle on käytössä koko rakennustöiden ajan kulku työmaan ohi. Työmaan kohdalla nopeusrajoitusta voidaan joutua alentamaan ja kaistojen leveyttä kaventamaan, mutta kaistojen sulkemista pyritään välttämään. Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikuttaessa. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tiellä liikkujille.
Urakoitsijana hankkeessa toimii Rajukivi Oy.
Hankkeen sijainti kartalla (paikkatieto.vaylapilvi.fi)
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Kauko Marttila, p. 050 381 8843
- Rajukivi Oy, työnjohtaja Aku Leinonen, p. 040 755 8566
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Den nya webbplatsen Förbindelsebåt.fi för förbindelsebåtstrafikens rutter och tidtabeller har öppnats8.6.2023 09:18:37 EEST | Tiedote
Man har önskat reseplanerartjänster för förbindelsebåtstrafiken. På den nya webbplatsen Förbindelsebåt.fi för rutter och tidtabeller hittar du ruttkartor och länkar till förbindelsebåtstrafikens tidtabeller. Webbplatsen för rutter och tidtabeller finns på finska, svenska och engelska.
Yhteysalusliikenteen uusi reitti- ja aikataulusivusto Yhteysalus.fi on avattu8.6.2023 09:13:22 EEST | Tiedote
Yhteysalusliikenteelle on toivottu reittiopaspalvelua. Uudesta Yhteysalus.fi -reitti- ja aikataulusivustosta löytää reittikartat ja linkit yhteysalusliikenteen aikatauluihin. Reitti- ja aikataulusivusto on toteutettu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
På resa till Åbolands skärgård? Beakta Skärgårdsvägens trafikarrangemang i resans tidtabell5.6.2023 11:39:12 EEST | Tiedote
På Skärgårdsvägen (landsväg 180) finns för närvarande trafikarrangemang som försämrar trafikens smidighet och vilka det lönar sig att beakta när man styr kursen mot skärgården. Förseningarna på Skärgårdsvägen upprepas lätt om man är på väg med färjeförbindelser längre ut i skärgården.
Turunmaan saaristoon matkalle? Huomioi Saaristotien liikennejärjestelyt matkan aikataulutuksessa5.6.2023 11:38:08 EEST | Tiedote
Saaristotiellä (mt 180) on tällä hetkellä liikenteen sujuvuutta heikentäviä liikennejärjestelyjä, jotka kannattaa ottaa huomioon saaristoon suunnatessa. Matkojen viivästykset Saaristotiellä kertautuvat helposti, jos on matkalla lauttayhteyksillä kauemmas saaristoon.
Päällystystöitä valtatiellä 9 Loimaalla sekä valtatiellä 10 Marttilassa ja Koskella2.6.2023 15:14:20 EEST | Tiedote
5.6.2023 alkavan viikon aikana korjataan valtatien 9 päällystettä Mellilän ja Karhulan liittymien välillä. Päällystettävän osuuden pituus on noin kuusi kilometriä. Valtatien 10 päällystystyö jatkuu Marttilassa ja Koskella. 37 kilometrin mittaisen osuuden päällystystyön arvioidaan valmistuvan heinäkuun alkuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme