Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kahdeksan kuukauden koodausrutistus

Jaa
Vaasan ammattikorkeakoulun ja Wapicen yhteiseltä H2C-kurssilta valmistuu parikymmentä uutta ohjelmoinnin osaajaa. Etäopetuksessa tieto leviää koko maakuntaan, joten koulutus on palvellut koko aluetta. Mari Sinkkonen ja Juhani Laakso kuvailevat kurssia monipuoliseksi, työlääksi mutta palkitsevaksi.
Esineiden internetin avulla voi helpottaa esimerkiksi lapsiperheiden pukeutumispulmia.
Esineiden internetin avulla voi helpottaa esimerkiksi lapsiperheiden pukeutumispulmia.

90-luvun puolivälissä elettiin IT-buumin kuumia vuosia. Uusi teknologia kiinnosti paljon myös vaasalaista Juhani Laaksoa, joka suunnitteli ja toteutti yrityksille verkkosivuja, kunnes toimittajan ura vei voiton.

Samaan aikaan Pirkanmaalla myös Mari Sinkkonen pohti IT-alalle lähtemistä. Teini-ikäisenä hän kuitenkin valitsi turvallisemmalta tuntuvan vaihtoehdon ja aloitti pukuompelijan opinnot.

– Silloin ajateltiin vielä melko perinteisesti, että ohjelmointi on miehinen ala. Vasta aikuisena uskalsin hypätä oravanpyörästä ja löysin myös Mimmit koodaa -yhteisön, joka rohkaisee naisia IT-alalle.

Kun Vaasan ammattikorkeakoulussa alkoi viime syksynä ohjelmoinnin perusteisiin perehdyttävä H2C-koulutus yhteistyössä Wapicen kanssa, sekä Juhani että Mari näkivät siinä tilaisuutensa. Juhani halusi päivittää tietonsa ja syventää osaamistaan 2020-luvun työelämää varten, Maria kiinnosti opiskella kokonaan uutta alaa.

– Pitkä työsuhde oli juuri päättynyt, ja ohjelmointi tuntui tulevaisuuden alalta, joka työllistää varmasti, Juhani muistelee.

Molemmat ovat suorittaneet myös muita ohjelmoinnin verkkokursseja muun muassa Udemyn ja Fintechin tarjonnasta. IT-alan osaamista voikin Juhanin mukaan verrata instrumentin soittamiseen. 

– Vaikka olisit soittanut koko ikäsi, et koskaan voi sanoa osaavasi kaiken ja olevasi valmis soittaja. Siinä voi kehittyä koko ajan samoin kuin ohjelmoinnissa.

Nopeasti osaajia

H2C eli Highway 2 Code on ammattikorkeakoulujen vastaus tietotekniikka-alan osaajapulaan. IT-yrityksissä, kuten Wapicella, on jatkuva tarve uusille osaajille. Alan nopea kehittyminen vaatii tekijöiltä paljon, jotta uusimpia teknologioita voitaisiin soveltaa käytäntöön mahdollisimman hyvin. 

Wapicen ja VAMKin pitkä ja monipuolinen yhteistyö on ollut molemmille osapuolille hyödyllistä.

– On tärkeää, että saamme palkattua ammattitaitoisia ja motivoituneita työntekijöitä. Yhteistyö VAMKin kanssa on tärkeää sekä heille että meille. Me saamme osaavia työntekijöitä, ja VAMK saa arvokasta tietoa työelämässä tällä hetkellä tarvittavista taidoista ja teknologioista, kertoo Wapicen toimitusjohtaja Pasi Tuominen.

H2C-koulutushankkeessa on mukana kuusi suomalaista ammattikorkeakoulua Vaasan lisäksi Kokkolasta, Oulusta, Kajaanista, Jyväskylästä ja Turusta. Jokainen ammattikorkeakoulu tarjoaa oman 6–8 kuukautta kestävän kurssinsa, jolla opiskelu tapahtuu pääasiassa etänä.

VAMKin kurssi on laadittu yhdessä alueen kaupunkien kanssa, ja tarkoituksena on saada alueen yrityksiin osaavia tekijöitä ja kehittää uutta liiketoimintaa. 40 opintopisteen koulutuksen suorittanut pääsee VAMKin tietotekniikkalinjalle opiskelemaan, mutta H2C sopii myös täydennyskoulutukseksi tietotekniikan alalla työskenteleville. Tänä keväänä kurssilta valmistuu parikymmentä koodaria.

Digitaalisuus on osana tavallista arkea, ja siksi myös H2C-koulutuksesta haluttiin tehdä käytännönläheinen. Opiskelijat tekivät parityönä muun muassa IoT-projekteja, joiden aiheet etsittiin jokapäiväisestä elämästä.

Koodausta elämää varten

Projekteissa ideoitiin tapoja, joilla Wapice Oy:n IoT-Ticket® -alustan ja Techat Oy:n anturin avulla voi helpottaa elämää, vähentää energiankulutusta ja pitää elintarvikkeet tuoreina.

IoT on esineiden Internet, jonka käyttömahdollisuudet ulottuvat käytännössä kaikkialle, missä ihminen käyttää elektroniikkaa. 

– IoT-TICKET® on Wapicen kehittämä kokonaisvaltainen IoT-alusta, joka soveltuu hyvin myös opetuskäyttöön.  IoT-TICKET® on toimiala- ja paikkariippumaton, joten sen käyttö on nopeaa ja helppoa, kertoo Pasi Tuominen. 

Juhani Laakson ja Mari Sinkkosen projektityössä lähdettiin ratkomaan lapsiperheistä tuttua ongelmaa säähän sopivasta vaatetuksesta.

Sovelluksen temp and light -moduuli mittaa ulkona vallitsevaa säätä ja antaa perheen pienimmille pukeutumisohjeen. Tarvittaessa se voi toimia myös esimerkiksi opettajan apuna, kun on päätettävä, pidetäänkö liikuntatunti ulkona vai ei.

– Itselläni on kokemusta lapsiperheen pukeutumistaisteluista, mutta sitä voisi hyvin soveltaa vaikkapa vanhusten kotihoitoon, Mari pohtii.

Työpari on saanut sovelluksesta runsaasti myönteistä palautetta. Se kannustaa oppimaan vielä lisää.

–  H2C on ollut monipuolinen koulutus, ja sisältö on kunnianhimoinen. Asioiden omaksuminen etäopiskeluna on vaatinut itsekuria ja vienyt aikaa, mutta on ollut myös palkitsevaa. Kaikesta opitusta on varmasti hyötyä, Juhani sanoo.

H2C-koulutushanke päättyy tänä vuonna, mutta koulutuksen sisältöä on ensi lukuvuonna Vaasan ammattikorkeakoulun avoimessa tarjonnassa.

Avainsanat

Kuvat

Esineiden internetin avulla voi helpottaa esimerkiksi lapsiperheiden pukeutumispulmia.
Esineiden internetin avulla voi helpottaa esimerkiksi lapsiperheiden pukeutumispulmia.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.

VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye