Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kahdeksan tähden sairaalahanke etenee vaikka sote kaatui

Jaa
Potilaiden oikea-aikainen ja sujuva hoito, laadukkaat palvelut sekä palvelujen integraatio peruspalvelujen kanssa ovat Kahdeksan tähden sairaalahankkeen tärkeimpiä tavoitteita. Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien yhteinen suunnittelutyö jatkuu, vaikka sote- ja maakuntauudistus ei toteudukaan maan hallituksen esittämällä tavalla.

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit ovat runsaan vuoden ajan selvittäneet aiempaa tiiviimmän yhteistyön mahdollisuuksia. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on liittynyt mukaan suunnittelutyöhön syksyllä 2018. Selvitystyöhön lähdettäessä todettiin, että yhteistyön tiivistämisen tarve on riippumaton sote- ja maakuntauudistuksen toteutumisesta. Palvelujen tuottaminen ja toiminta erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksen ja päivystysasetuksen mukaisesti edellyttää sairaanhoitopiireiltä yhä tiiviimpää yhteistyötä. Suunnittelutyö siis jatkuu, vaikka sote- ja maakuntauudistus ei toteudukaan maan hallituksen esittämällä tavalla.

 ”Kahdeksan tähden palvelevan yliopistosairaalan” tavoitteena on tuottaa väestön tarpeen mukaiset lähipalvelut kaikissa alueen sairaaloissa sekä turvata osaaminen ja sairaaloiden profiloituminen erityispalveluissa.  Esimerkiksi yhteisen digisairaalan luominen ja koulutuksen kehittäminen on nähty tärkeäksi kaikissa sairaanhoitopiireissä. Rakenteellista mallia tiiviimmän yhteistyön toteuttamiseksi valmistellaan kevään aikana. Päätökset yhteisen toiminnan laajuudesta ja muodosta on tarkoitus tehdä sairaanhoitopiirien valtuustojen ylimääräisissä kokouksissa syyskuussa. Ennen päätöksentekoa käydään sairaanhoitopiireittäin kuntien kuulemiskierros.

Potilaiden oikea-aikainen ja sujuva hoito, laadukkaat palvelut sekä palvelujen integraatio peruspalvelujen kanssa ovat Kahdeksan tähden sairaalahankkeen tärkeimpiä tavoitteita. Näiden tavoitteiden toteutuminen on välttämätöntä tulevaisuuden terveydenhuollossa. Resurssien, esimerkiksi teknologian ja laitteiden, yhteisillä hankinnoilla ja käytöllä voidaan parantaa erikoissairaanhoidon tehokkuutta ja vahvistaa näin myös peruspalveluiden rahoituspohjaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tiedotusvälineille


Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja
Rauno Ihalainen, puh. 050 68048


Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja
Seppo Ranta, puh. 03 629 3160


Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja
Jaakko Pihlajamäki, puh. 050 4744100

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye