Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kaikki lasten ja nuorten ryhmäharrastukset tauolle 5.4. asti

Jaa
Koronan ilmaantuvuus on jatkanut Pirkanmaalla kasvuaan. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.

Ilmaantuvuus sairaanhoitopiriin alueella on kuluneen kahden viikon aikana 93 tartuntaa 100 000:a asukasta kohden. Positiivisten löydösten prosenttiosuus testatuista on 2,5 prosenttia. Tartunnat pystytään kuitenkin edelleen melko hyvin jäljittämään. Sairaalahoidon tarve on pysynyt Pirkanmaalla toistaiseksi hallinnassa mutta potilasmäärän kasvuun on varauduttu sekä kunnissa että Taysissa.

Pirkanmaalla on ollut jo käytössä pääosa leviämisvaiheen suosituksista. Pandemiaohjausryhmä kehottaa nyt kaikkia lasten ja nuorten harrastusryhmiä pitämään tauon 5.4.2021 asti. Tauko koskee kaikenikäisten lasten ja nuorten ryhmissä (enemmän kuin yksi henkilö) toteutettavia harrastuksia sisätiloissa. Ulkona harrastamisessa toimitaan OKM:n ja THL:n yhteisen turvallisuusohjeen mukaan.

- Rakennamme tällä ratkaisulla polkua lähiopetukseen palaamiseen mahdollisimman pian. Koulun lähiopetus on yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden ensisijainen oikeus harrastuksiin nähden. Harrastuksia jatketaan, kun tartuntatilanne Pirkanmaalla saadaan rauhoittumaan, toteaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Koulujen lähiopetukseen palaamista käsitellään Pirkanmaan pandemiaohjausryhmässä ensi viikon tiistaina.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa on suositeltu lopetettavaksi jo marraskuussa.

Tartuntoja harrastuksista

Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin 287 uutta koronatartuntaa, joista 82 prosenttia eli 234 tartuntaa pystyttiin jäljittämään. Puolet sairastuneista oli edeltävästi karanteenissa.

Puolet viime viikon tartunnoista saatiin perhepiiristä. Ne ovat perheisiin tulleet edellisviikkojen tartuntalähteistä. Sukulaisten ja ystävien tapaamisista tuli 35 tartuntaa.

Vapaa-ajan harrastuksissa todettiin viime viikolla aiempaa enemmän tartuntoja, yhteensä 25. Tartuntoja on saatu nyt myös lasten ja nuorten harrastuksista. Kurssitoiminnassa, koulussa ja päiväkodissa todettiin kahdeksan tapausta. Lasten ja nuorten osuus tartunnoista on Pirkanmaalla kasvanut viime viikkojen aikana.

Työpaikoilla todettiin viime viikolla 18 tartuntaa 16:ssa eri työpaikassa. Kotimaan matkailusta tuli kahdeksan tapausta ja neljä tartuntaa kahdesta eri asuntolasta. Yksittäisiä tartuntoja saatiin myös yksityisistä juhlista, baarista ja liikennevälineistä. Ulkomailta tuli kaikkiaan yhdeksän tartuntaa.

Pirkanmaalla on toistaiseksi todettu 45 Iso-Britannian ja 11 Etelä-Afrikan muuntovirustartuntaa ja yksi Brasiliasta peräisin oleva muuntovirustartunta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri
Juhani Sand
Puh. 044 719 5959
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye