ELY-keskukset

Kainuun kuntien välisen joukkoliikenteen kesäkausi alkaa (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)

Jaa
Kesäaikataulut astuvat voimaan Kainuun kuntien välisessä joukkoliikenteessä 5.6.2023. Vaikka osa talvikauden vuoroista jää kesätauolle, joukkoliikenne jatkuu myös kesän aikana. Kesäaikataulut ovat voimassa 9.8.2023 asti.

Kainuun kuntien välisen joukkoliikenteen runkona ovat työmatkustajia ja toisen asteen opiskelijoita palvelevat vuorot Kuhmon, Puolangan ja Suomussalmen suunnista Kajaaniin. Useimmilla vuoroilla on vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen Kajaanin rautatieasemalla. Työmatkaliikennettä ajetaan myös Kajaanista Paltamoon ja Sotkamoon. Lisäksi Kuhmon ja Nurmeksen välisillä vuoroilla on vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen Nurmeksen rautatieasemalla.

Alla on lueteltu ELY-keskuksen liikenne pääsuunnittain kesäkaudella sekä liikenteeseen tehdyt keskeiset muutokset.

Kuhmo - Sotkamo - Kajaani

Kuhmon ja Kajaanin välillä ajetaan arkipäivisin 6–7, lauantaisin yksi ja sunnuntaisin kaksi vuoroa kumpaankin suuntaan. Sotkamon ja Kajaanin välillä vuoroja on arkipäivisin kymmenen, lauantaisin kaksi ja sunnuntaisin kaksi kumpaankin suuntaan.

Osa tähän asti Sumsan kautta kulkeneista vuoroista ajaa jatkossa Ontojoen kautta. Muutos koskee Kuhmosta Kajaaniin koulujen kesäloman aikana klo 7.15 lähteviä sekä Kajaanista Kuhmoon ympäri vuoden arkipäivisin klo 12.35 lähteviä linja-autovuoroja. Muutosten seurauksena vuorojen ajoaika lyhenee Kuhmon ja Sotkamon välillä 10 minuuttia.

Kuusamo - Suomussalmi - Kajaani

Kuusamon ja Kajaanin välillä ajetaan arkipäivisin ja sunnuntaisin yksi vuoro kumpaankin suuntaan. Suomussalmen ja Kajaanin välillä vuoroja on arkipäivisin neljä, lauantaisin yksi ja sunnuntaisin kaksi kumpaankin suuntaan.

Vuorot eivät enää pysähdy Hyrynsalmen SEOn pihassa 5.6.2023 alkaen. Hyrynsalmella pysähdytään edelleen torin ja Iston pysäkeillä. Ajalla 5.6.–1.10.2023 Kuusamon ja Kajaanin väliset vuorot ajetaan Hossan kautta, ja vuorot poikkeavat myös Hossan luontokeskuksella. Joidenkin vuorojen lähtöaikaa Kajaanissa on muutettu, jolloin vaihtoaikaa juna- ja linja-autoliikenteen välillä saadaan pidennettyä.

Puolanka - Paltamo - Kajaani

Puolangan ja Kajaanin välillä ajetaan arkipäivisin 1–3, lauantaisin yksi ja sunnuntaisin kaksi vuoroa kumpaankin suuntaan. Paltamon ja Kajaanin välillä vuoroja on arkipäivisin 4–5, lauantaisin yksi ja sunnuntaisin kaksi kumpaankin suuntaan. Osa arkipäivävuoroista ajetaan vain perjantaisin. Paltamon ja Kajaanin välillä reitti kulkee Kontiomäen kautta. Reitin liikenteeseen ei ole tehty muutoksia.

Kuhmo - Nurmes

Liikennettä on perjantaisin ja sunnuntaisin kaksi vuoroa kumpaankin suuntaan. Reitin liikenteeseen ei ole tehty muutoksia.

Lipputuotteet ja aikataulut

Lipputuotteita linja-autovuoroihin myydään linja-autoissa käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla. Lisäksi kertalippuja on saatavilla reiteille Kuusamo-Suomussalmi-Kajaani ja Puolanka-Paltamo-Kajaani verkosta Matkahuollon aikatauluhausta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta.

Työmatkustajien ja muiden säännöllisesti matkustavien kannattaa hankkia Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa. Lisäksi mobiilisovelluksesta on saatavilla eri yhteysväleille kausilippuja, joilla voi matkustaa 30 vuorokauden aikana rajoittamattomasti.

Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta ja Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sekä Google Mapsista. Aikatauluja on saatavilla myös linja-autoista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asiakaspalautteet: Liikenteen asiakaspalvelu, www.palautevayla.fi/aspa tai p. 0295 020 600
Median yhteydenotot: Joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 038 000

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Päivitetty Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia on julkaistu (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)27.3.2024 12:59:19 EET | Tiedote

Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia on päivitetty vuodelle 2024. Strategiaa käytetään ELY-keskuksissa yrityksen kehittämisavustushakemusten sekä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) yritystukihakemusten arvioinnissa ja hakemusten pohjalta tehtävien päätösten valmistelussa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon maakuntien alueella.

Vuoden Hyvä YVA -palkinto valtatien 8 parantaminen välillä Rauma-Eurajoki-hankkeelle21.3.2024 08:49:23 EET | Tiedote

Yva ry on myöntänyt vuoden 2024 Hyvä YVA -palkinnon valtatien 8 parantamista välillä Rauma-Eurajoki käsittelevälle ympäristövaikutusten arvioinnille. Hankkeesta vastaavana menettelyssä on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualue ja hankkeesta vastaavan edustajana projektipäällikkö Timo Bäcklund. YVA-konsulttina on toiminut projektipäällikkö Rauno Tuominen ja YVA-vastaava Taina Klinga Sitowise Oy:stä ja pääsuunnittelija Sari Kirvesniemi Ramboll Finland Oy:stä. Yhteysviranomaisena on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristövastuualue ja yhteysviranomaisen edustajana johtava asiantuntija Asta Asikainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye