Kainuun ELY-keskus

Kainuun työttömien määrä koronakriisiä edeltävää tasoa matalammalla

Jaa

Kainuussa oli marraskuun lopussa vajaat 3 000 työnhakijaa ja työttömyysaste oli 9,5 %. Työvoiman kysyntä on ollut tänä vuonna ennätyksellistä ja moniin tehtäviin on vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja.

Työttömien työnhakijoiden osuus kunnittain Kainuussa marraskuussa 2021.
Työttömien työnhakijoiden osuus kunnittain Kainuussa marraskuussa 2021.

Kainuussa oli marraskuun lopussa 2 944 työtöntä työnhakijaa, mikä on 392 henkeä vähemmän (-12 %) kuin vuotta aiemmin. Poikkeustilannetta edeltävään vuoden 2019 marraskuun loppuun verrattuna työttömiä oli 100 henkeä vähemmän (-3 %). Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen kahden vuoden takaisesta oli viidenneksi suurinta koko maassa ja useimmilla muilla ELY-keskusalueilla työttömyys kasvoi. Koko maassa työttömyys pieneni vuoden takaisesta 20 % ja kasvoi kahden vuoden takaisesta 11 %.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli Kainuussa kuun lopussa 9,5 %, mikä oli 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja saman verran kuin kaksi vuotta sitten. Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista seitsemänneksi matalin, koko maassa se oli 9,6 %.

Pitkäaikaistyöttömyys on pitkän pienentymisen jälkeen lisääntynyt korona-aikana, mutta tilanne on alkanut jälleen parantua huhtikuusta lähtien. Marraskuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttömänä olleita, oli jo 5 % vähemmän kuin vuotta aiemmin (-38), yhteensä 726. Kahden vuoden takaisesta koronakriisiä edeltävästä ajasta pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vielä 19 % (+118).

Uusia avoimia työpaikkoja jälleen merkittävästi vuoden takaista enemmän

Työvoiman kysyntä on ollut tänä vuonna vilkasta ja jälleen lokakuun aikana TE-palveluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 950. Tämä oli 47 % enemmän (+304) kuin vuotta aiemmin.

Monilla aloilla on ollut pitkään työvoimapulaa ja useisiin tehtäviin on vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Marraskuussa vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia -, asiakaspalvelutyöntekijöitä, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä, avustavia keittiö- ja ruokatyöntekijöitä sekä laskennan ja varastoinnin toimistotyöntekijöitä.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 25. tammikuuta 2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yritys- ja työvoimapalvelut -yksikkö
Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
http://www.elykeskus.fi/kainuu

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
Tiina Veijola, 0295 039 116
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Kuvat

Työttömien työnhakijoiden osuus kunnittain Kainuussa marraskuussa 2021.
Työttömien työnhakijoiden osuus kunnittain Kainuussa marraskuussa 2021.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Kainuun TE-toimiston johtajaksi on valittu Pauli Piilma17.1.2022 15:41:56 EET | Tiedote

Kainuun TE-toimiston johtajan virkaan on valittu OTK, varatuomari Pauli Piilma. Virka on määräaikainen ja valinta on tehty 31.12.2024 saakka. Piilma aloittaa tehtävässä 1.2.2022. Piilmalla on pitkä kokemus organisaatioiden johtamisesta sekä muutosjohtamisesta. Hän on toiminut muun muassa kunnanjohtajana, Finnveran eri tehtävissä (viimeisimmäksi aluejohtajana) sekä TE-keskuksen johtajana vastaten mm. TE-toimistojen ohjauksesta ja valvonnasta. Piilma siirtyy uuteen tehtäväänsä Kajaanin ammattikorkeakoulun projektipäällikön tehtävästä. TE-toimiston johtaja vastaa TE-toimiston palveluiden tuloksellisuudesta ja palvelulupauksen täyttämisestä, strategisesta johtamisesta, sidosryhmäyhteistyöstä, resurssien kohdentamisesta kustannustehokkaasti ja asiakaslähtöisesti tuloksellisuutta edistävällä tavalla sekä muutosten toimeenpanosta. Viran sijoituspaikka on Kajaani. Työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palvel

Maataloustukia hakeneiden tilojen peltotarkastukset valmistuneet Kainuussa21.12.2021 12:05:35 EET | Tiedote

Vuonna 2021 maataloustukia hakeneiden tilojen peltotarkastukset ovat valmistuneet. Tänä vuonna Kainuussa oli 678 viljelytukien hakijaa. Eläintuotantotiloja näistä oli 244 tilaa, joista 151 kpl oli lypsykarjatiloja. Yleisin päätuotantosuunta oli heinänviljely, jota harjoitti noin puolet tiloista. Viljelytukia kaikkinensa on viime vuosina maksettu Kainuuseen yhteensä reilut 26 miljoonaa euroa vuodessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme