Kainuun ELY-keskus

Kainuussa alle 3 000 työtöntä työnhakijaa huhtikuussa

Jaa
Työttömyys pieneni huhtikuussa 16 % vuoden takaisesta ja 13 % koronakriisiä edeltävästä vuoden 2019 huhtikuusta. Työttömyysaste oli 9,6 %. Pitkäaikaistyöttömyys oli poikkeusaikaa edeltävällä tasolla.
Työttömien työnhakijoiden osuus Kainuussa huhtikuussa 2022.
Työttömien työnhakijoiden osuus Kainuussa huhtikuussa 2022.

Kainuussa oli huhtikuun lopussa 2 961 työtöntä työnhakijaa, mikä on 560 henkeä vähemmän (-16 %) kuin vuotta aiemmin. Myös koronakriisiä edeltävään vuoden 2019 huhtikuun loppuun verrattuna työttömyys väheni 445 hengellä (-13 %). Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen vuoden 2019 huhtikuusta oli selkeästi suurinta koko maassa. Koko maassa työttömyys pieneni vuoden takaisesta 25 % ja kasvoi kolmen vuoden takaisesta 4 %.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli Kainuussa kuun lopussa 9,6 %, mikä on 1,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja prosenttiyksikön vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista kymmenenneksi matalin, koko maassa se oli 9,1 %.

Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi pitkän pienentymisen jälkeen koronakriisin ensimmäisen vuoden ajan, mutta on jälleen vähentynyt viime vuoden huhtikuusta lähtien. Huhtikuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli vain kaksi henkilöä enemmän kuin vuoden 2019 huhtikuussa, yhteensä 714. Vuoden takaisesta pitkäaikaistyöttömyys laski 16 % (-139).

Monilla aloilla pulaa tekijöistä

Huhtikuun aikana TE-palveluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 1 124, mikä on 11 % vähemmän (-145) kuin vuosi sitten. Monilla aloilla on ollut pitkään työvoimapulaa ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, opettajia, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä, terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia -, siivoojia sekä asiakaspalvelutyöntekijöitä.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 21. kesäkuuta 2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus
Yritys- ja työvoimapalvelut
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi


Kainuun TE-toimisto
johtaja Pauli Piilma
p. 0295 023 106, pauli.piilma@te-toimisto.fi

Kuvat

Työttömien työnhakijoiden osuus Kainuussa huhtikuussa 2022.
Työttömien työnhakijoiden osuus Kainuussa huhtikuussa 2022.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye