Kustannusosakeyhtiö Otava

Kaisu Tuokon dekkarisarjan avaus tihkuu kiihkeitä juonenkäänteitä ja upeaa pikkukaupungin kuvausta

Jaa
Kristiinankaupungin herkkä idylli rikkoutuu ajassa kiinni olevan, koukuttavan rikossarjan avausosassa.

Rikostutkija Mats Bergholm hälytetään töihin Kristiinankaupunkiin, kun merestä löytyy nuoren miehen ruumis. Tapauksesta on kiinnostunut myös toimittaja Eevi Manner, jonka paikallislehti lähettää löytöpaikalle. Ratkaistakseen tapauksen Eevin ja Matsin, saman kaupungin kasvattien, on laitettava sivuun yhteinen menneisyytensä.

Kun Eevi saa yhteydenoton paikalliselta nuorelta, alkaa kokonaiskuva kuolemaan johtaneista tapahtumista hahmottua. Paikallisten synkät salaisuudet istuvat kuitenkin tiukassa, eikä ensisilmäyksellä ole lainkaan selvää, kuka on uhri ja kuka syyllinen.

Kaisu Tuokko on kotoisin Kristiinankaupungista, eikä tuo Pohjolan helmi ole koskaan päästänyt hänestä irti. Tuokko rakastaa ventovieraiden tarinoita, pikkukaupunkien salaisuuksia, sateisia syysiltoja ja ruotsin kieltä. Hän asuu Helsingissä ja on nimennyt päähenkilönsä isoäitiensä mukaan. Romaani on syntynyt synkän musiikin tahtiin ja sen erityisenä innoittajana on toiminut ruotsalaisyhtye Kent.

Kosto ilmestyy 19.5.2023.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Shelley Readin menestysromaani Minne virta kuljettaa on rakkauskirje luonnolle ja ylistys äidinrakkaudelle – kirjailija haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.30.5.2023 13:58:29 EEST | Tiedote

Amerikkalaisen Shelley Readin Minne virta kuljettaa -esikoisromaanin oikeudet on myyty peräti 29 maahan. Teos on vavahduttava kuvaus naisten ja alkuperäiskansojen kaltoinkohtelusta ja sydämen särkevä, vangitseva kertomus nuoren naisen sinnikkyydestä – kaikista niistä suunnista, joita elämä voi ottaa. Shelley Readilla on ehkä hieman yllättäen Suomi-kontakti! Kirjailija saapuu tänne taas kesäkuun alussa ja on myös haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme