Kainuun ELY-keskus

Kaivoniityn luonnonsuojelualue perustettu Puolangan Väyrylään

Jaa

Kainuun ELY-keskus on perustanut noin 11,4 hehtaarin kokoisen yksityisen Kaivoniityn luonnonsuojelualueen Puolangan Väyrylän kylälle.

Lähteet ilmentävät Kaivoniityn luonnonsuojelualuetta. Kuva Jukka Laesmaa.
Lähteet ilmentävät Kaivoniityn luonnonsuojelualuetta. Kuva Jukka Laesmaa.

Suojelualue on perustettu Pohjois-Suomeen luonnonsuojelualueiden hankintaan myönnetyllä lisämäärärahalla. Kohteiden hankinnassa on käytössä METSO-ohjelman valintaperusteet.

Perustettu Kaivoniityn luonnonsuojelualue sijaitsee aikaisemmin perustetun Honkajoen lehdon suojelualueen läheisyydessä. Kainuun ELY-keskuksen Suvi Schroderus toteaa uuden suojelualueen täydentävän vaaran suojelukokonaisuutta ja turvaavan monimuotoisuuden säilymistä alueella.

Kohde on pääasiassa iäkästä kuusivaltaista havumetsää, jossa hennon vihreät naavahunnut verhoilevat kuusen oksia. Metsää luonnehtivat vanhat kookkaat havupuut sekä joukossa esiintyvät järeät haavat. Aluetta ilmentää lehtoisuuden ja tuoreen kankaan vaihtelevaisuus. Vaateliasta kasvistoa kasvavat rehevät lehtolaikut täydentävät monimuotoisuutta sudenmarjoilla ja kortteilla sekä saniaisilla. Pohjaveden vaikutus lisää alueelle tihkupintoja sekä lähteisyyttä, muodostaen viileitä pienilmastoja erilaisille sammaleille. Paikoitellen alue on korpimaista, kätkien valkoiset lakankukat vain harvojen katseille.

Kohde on luonnontilainen ja alueelta löytyy kattavasti eriasteista järeää lehtipuiden sekä kuusen pysty- ja maalahopuuta. Lahopuun rungoilla esiintyy erilaisia kääpiä ja lahottajasieniä. Lahopuuta on syntynyt myös tykkylumen seurauksena latvojen katketessa ja vaurioituneiden runkojen kuivuessa pystyyn.

Maanomistaja Minna Laesmaalle ja hänen puolisolleen Jukka Laesmaalle on tärkeää, että maisema sekä luonnon monimuotoisuus turvataan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus,
luonnonsuojeluasiantuntija Suvi Schroderus,
suvi.schroderus@ely-keskus.fi, 029 502 3029

Kuvat

Lähteet ilmentävät Kaivoniityn luonnonsuojelualuetta. Kuva Jukka Laesmaa.
Lähteet ilmentävät Kaivoniityn luonnonsuojelualuetta. Kuva Jukka Laesmaa.
Lataa
Puusto suojaa varjoisia kasvupaikkoja. Kuva Jukka Laesmaa.
Puusto suojaa varjoisia kasvupaikkoja. Kuva Jukka Laesmaa.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme