Storytel Oy

Kaksi Storytel Original -äänikirjasarjaa saa jatkoa: Aapelinkatu 8 päätyy otsikoihin ja Hannele Martti jälleen hengenvaaraan

Jaa
Storytel julkaisee toisen kauden Aki Ryynäsen jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevästä #Secondhand-sarjasta sekä Elina Pullin hauskasta lastensarjasta Aapelinkatu 8.

Aki Ryynäsen #Secondhand esitteli viime keväänä kuuntelijoille ylipainon ja ikisinkkuutensa kanssa tuskailevan Hannele Martin, joka ajautui tutkimaan murhamysteeriä. Nyt julkaistun toisen kauden alussa Hannele on Ryynäsen mukaan päässyt eroon menneisyytensä painolastista ja jopa hyväksynyt itsensä kaikkine vikoineen.

– Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän osaisi toimia yhtään sen fiksummin kuin ennenkään, vaan hän ajautuu entistä suuremmalla itsevarmuudella ongelmiin – ja tietenkin myös hengenvaaraan, Ryynänen kuvailee.

Sarja yhdistelee hauskasti ja jännittävästi romanttista komediaa nordic noir -tyyliseen dekkariin. Tälläkin kertaa liikutaan Pohjois-Karjalan maisemissa Lieksassa. Kimmokkeen tarinalle antoi kirjailijan pohdinta siitä, voisiko musiikin avulla ratkaista murhan.

Elina Pullin lastensarjan Aapelinkatu 8 ensimmäinen kausi puolestaan ilmestyi viime syksynä, ja tarina saa jatkoa tänään 31. toukokuuta. Etenkin eskarilaisille ja alakouluikäisille sopiva hauska sarja kertoo kerrostalon lasten seikkailuista. Tällä kertaa Aapelinkatu 8 päätyy uutisotsikoihin, kun Apin ja Miikka Maastojalan salaisuus paljastuu. Kaudella vilisee kissoja ja muita eläimiä.

– Aapelikatu kasin kaveriporukassa mietitään myös sitä, mitä aikuisille pitää kertoa ja mitä ei. Ratkaisu löytyy yhdessä ja lopulta kaikilla on kivaa, vaikkakin aika jännittävää, Pulli sanoo.

Molemmissa sarjoissa on kymmenen jaksoa per kausi. #Secondhandin jaksot ovat noin tunnin mittaisia. Sarjan molemmat kaudet ovat nyt kuunneltavissa Storytelissä, ja ne lukee näyttelijä Susa Saukko.

Aapelinkatu 8 -sarjan kukin jakso kestää noin vartin, ja sarjan lukijaksi palaa ensimmäiseltä kaudelta tuttu näyttelijä Paavo Kerosuo. Elina Pulli juhlistaa uutta kautta järjestämällä julkaisutilaisuuden Espoossa Ison Omenan kirjastossa tiistaina 4.6. kello 17–18, tervetuloa!

Myös sarjojen molempien kausien e-kirjat julkaistaan pian Storytelissä.

Storytel Original -äänikirjasarjat on kirjoitettu suoraan kuunneltaviksi. Suomen Storytel julkaisee kotimaisia ja käännettyjä Storytel Original -äänikirjasarjoja niin aikuisille kuin lapsille sekä podcasteja. Sarjat ovat kuunneltavissa vain Storytel-kirjapalvelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa ja lehdistökuuntelut:
Kustannustoimittaja Meri Liukkonen
meri.liukkonen@storytel.com
+358 50 323 7984

Kuvat

#Secondhand, kausi 2
#Secondhand, kausi 2
Lataa
Aapelinkatu 8, kausi 2
Aapelinkatu 8, kausi 2
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on Pohjois-Euroopan johtava äänikirjapalvelu, jonka valikoimasta löytyy yli 150 000 ääni- ja e-kirjaa. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin tahansa. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä jo 16 eri maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye