Suomen Monikkoperheet ry

Kaksosten, kolmosten tai nelosten syntymä perheeseen haastaa työn ja perheen yhteensovittamisen

Jaa
Hallitustunnustelija Rinteen saamat puolueiden vastaukset työn ja perheen joustavasta yhteensovittamisesta herättävät toiveikkuutta monikkoperheitä edustavassa Suomen Monikkoperheet ry:ssä.

Kun perheeseen syntyy kaksoset, kolmoset tai jopa neloset, asettaa se perheen ja työn yhteensovittamiseen erityisiä haasteita. Monisikiöraskaudessa laskettu aika on vain viitteellinen päivämäärä, sillä monikkolapset syntyvät usein ennenaikaisesti ja lähes aina ennen 40. raskausviikkoa. Jopa 40 prosenttia monikkolapsista on synnyttyään tehostetussa hoidossa, mikä lisää vanhemman työn joustojen tarvetta.

Perhevapaauudistusta koskevassa Suomen Monikkoperheet ry:n nettikyselyssä monikkoperheet ilmoittivat, että heille tärkeintä perhevapaauudistuksessa on mahdollistaa vanhempien yhtäaikainen vanhempainvapaa kotona hoitamassa lapsia. Perhevapaauudistusta toteuttavien päättäjien tuleekin uudistusta suunnitellessaan pitää mielessään erilaisten perheiden perhetodellisuus.

”Monikkoperheen erityinen piirre on se, että perheessä hoidetaan useampaa samanikäistä vauvaa ja vauvanhoitotyötä riittää vähintään kahdelle aikuiselle. Siksi perhevapaauudistuksen tulisi edelleen mahdollistaa ja laajentaa monikkovanhempien mahdollisuutta olla halutessaan yhtä aikaa kotona hoitamassa vauvoja”, sanoo Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula.

Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat sitoutuneet edistämään työllisyyttä ja vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Ratkaisuiksi esitetään muun muassa perhevapaauudistusta ja sosiaaliturvan uudistamista.

”Nämä ovat tärkeitä uudistuksia, mutta niissä on syytä huomioida se, että joka kolmas suomalainen perhe on tavalla tai toisella monimuotoinen”, toteaa Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring. ”Perheiden monimuotoisuuden on oltava perhepolitiikan lähtökohta, muuten ratkaisut epäonnistuvat tavoitteissaan.”

Monimuotoiset perheet -verkosto järjestää mielenilmauksen Säätytalon edessä kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5.2019. Kymmenen eri perhejärjestön muodostaman verkoston tavoitteena on, että perheiden monimuotoisuus on lähtökohtana kaikessa perheiden arkeen vaikuttavassa päätöksenteossa. Monimuotoisten perheiden toivomuslista hallitusohjelmaan on julkaistu verkoston nettisivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ulla KumpulaToiminnanjohtaja

Hallinto, talouden ja toiminnan suunnittelu ja toteutus, Monikkoperheet-lehden päätoimittaja, varainhankinta, materiaalituotanto, tiedotus, sosiaalipoliittinen työ ja vaikuttamistoiminta.

Puh:050 3280 730toiminnanjohtaja@suomenmonikkoperheet.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

https://monikkoperheet.fi/

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Stea / Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 17 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.

Monikkoperheet

Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 800 perheeseen ja kolmoset noin 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry

Suuri osa kotipalveluapua tarvitsevista monikkoperheistä tarvitsisi sitä pitkäkestoisemmin30.1.2023 11:31:55 EET | Tiedote

Monimuotoiset perheet -verkosto teetti syyskuussa 2022 valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden kotipalvelusta. Kyselyyn vastasi 664 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa ympäri Suomea. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi konsulttiyhtiö Innolink. Monikkoperheitä oli 36 prosenttia kyselyyn vastaajista. Suurin osa palvelua saaneista monikkoperheistä koki sen vastanneet hyvin tarpeisiinsa. Kyselyn tulokset paljastivat kotipalvelusta kuitenkin myös monia kehittämisen kohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye