Suomen Monikkoperheet rySuomen Monikkoperheet ry

Kaksosten päivän 2.2. teemana Kaksonen läpi elämän

Jaa
2.2. vietetään valtakunnallista kaksosten päivää. Tämän vuoden teemana on Kaksonen läpi elämän. Teeman avulla halutaan nostaa esiin kaksosuuden merkitystä kaksossisaruksen kaikissa elämänvaiheissa.

Kaksosuuden merkitys on erityisen suuri lapsuudessa ja nuoruudessa. Kaksoset viettävät paljon aikaa yhdessä ja keskinäinen vahvakin riippuvuus on tyypillinen osa kaksosten kehitystä.

Nuoruusiässä kaksoset käyvät vanhemmista irtautumisen lisäksi läpi myös irtautumista kaksossisaruksesta. Länsimaisessa yhteiskunnassa arvostetaan sitä, että yksilö tekee omia päätöksiä koulutukseen, parisuhteeseen ja työhön liittyen. Aikuisiässä kaksosten suhde onkin tyypillisesti vähemmän tiivis, kun yksilön elämässä on ajankohtaista valintojen tekeminen koulutuksessa, parisuhteessa ja työelämässä.

Kaksosuuden merkitystä elämänkaaressa on tutkittu hyvin vähän. On kuitenkin havaittu, että vanhuusvaiheessa kaksosten yhdessä viettämä aika lisääntyy ja suhde voi uudelleen tiivistyä.

-Kaksosten keskinäinen suhde ei ole aina tietynlainen, vaan siihen liittyy monenlaisia piirteitä. Suhteessa voi korostua esimerkiksi myönteinen kilpailullisuus, riippuvuus tai suhde voi muistuttaa enemmänkin tavanomaista eri-ikäisten sisarusten keskinäistä suhdetta, kertoo Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula.

Kaksosten päivää vietetään kaksosten päivänä tai sen tienoilla alueellisissa monikkoperheyhdistyksissä pienten kaksosten perheiden perhetapahtumissa. Lisää tietoa monikkoperheet.fi/toiminta/kaksosten-paiva

Myös aikuiset kaksoset ja heidän läheisensä juhlivat kaksosten päivää muun muassa onnitteluin, kahvitteluin ja muisteloin. Päivä on erityisen näkyvä sosiaalisessa mediassamme koko viikon 30.1.–4.2. Päivää varten on perustettu suosittu Facebook-sivu Valtakunnallinen kaksosten päivä, jota voi seurata kuka tahansa kaksosuudesta kiinnostunut.


Vuonna 2020 ilmestyi ensimmäinen kaksosuutta laajasti ja yleistajuisesti käsittelevä tietokirja Kiehtova kaksosuus – Monikkosisarusten elämää (Toim. Ulla Kumpula, Jaakko Kaprio, Anniina Lavikainen ja Irma Moilanen). Kirjan on kustantanut Gaudeamus.

Kaksosten päivä on Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraama juhlapäivä, jota vietetään nyt neljättätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin monikkoperheiden ja monikkosisarusten kannalta tärkeitä kysymyksiä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

https://monikkoperheet.fi/

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 16 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.

Monikkoperheet

Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 600-700 perheeseen ja kolmoset noin 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry

Suuri osa kotipalveluapua tarvitsevista monikkoperheistä tarvitsisi sitä pitkäkestoisemmin30.1.2023 11:31:55 EET | Tiedote

Monimuotoiset perheet -verkosto teetti syyskuussa 2022 valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden kotipalvelusta. Kyselyyn vastasi 664 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa ympäri Suomea. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi konsulttiyhtiö Innolink. Monikkoperheitä oli 36 prosenttia kyselyyn vastaajista. Suurin osa palvelua saaneista monikkoperheistä koki sen vastanneet hyvin tarpeisiinsa. Kyselyn tulokset paljastivat kotipalvelusta kuitenkin myös monia kehittämisen kohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye