Suomen Monikkoperheet ry

Kaksosten päivänä 2.2.2018 juhlitaan kaksosten yksilöllisyyttä

Jaa
Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraamaa Kaksosten päivää vietetään perinteisesti 2.2. Vuonna 2018 Kaksosten päivän teemana on Samasta puusta eri omenat. Tällä halutaan muistuttaa siitä, että kukin kaksosista tai kolmosista on ainutlaatuinen, vaikka muistuttaisi ulkonäöltään kaksos- tai kolmossisarustaan.

On tärkeää, että monikkolasten lähipiiri, sukulaiset, tuttavat sekä päiväkodin ja koulun henkilöstö kohtelevat lapsia yksilöllisesti.

-Kaksosena syntynyt on kaksosuudestaan huolimatta oma ainutkertainen persoona. Kaksosia ei pidä niputtaa, vaan kohdata kukin omana yksilönä. Tähän voi jokainen kaksosten lähipiirissä vaikuttaa, toteaa toiminnanjohtaja Ulla Kumpula Suomen Monikkoperheet ry:stä.

Kaksosten päivälle oma logo

Kaksosten päivä on saanut oman logon, jonka on suunnitellut Suunnittelustudio Pippuriinan Hanna Välitalo. Logon halutaan viestittävän sitä, että kaksosena syntynyt ja kasvanut on yksilö, jonka identiteetin yksi osa on kaksosuus. Logon toivotaan vakiintuvan ja näkyvän kaikkialla Kaksosten päivänä 2.2.

Alueelliset monikkoperheyhdistykset juhlistavat Kaksosten päivää tammi-helmikuun vaihteessa. Ne järjestävät perheille suunnattuja tapahtumia omalla alueellaan. Tarkat tiedot näistä tapahtumista päivitetään Suomen Monikkoperheiden www-sivulle tammikuun aikana. Voi tarkistaa päivitetyt tiedot tammikuun loppupuolella osoitteessa www.suomenmonikkoperheet.fi.

Suomen Monikkoperheet ry:n keskeiset tiedotuskanavat päivään liittyen ovat Facebook-sivut Valtakunnallinen Kaksosten päivä ja Suomen Monikkoperheet ry sekä Instagram-tili Monikkoperheet ja Twitter-tili Suomen Monikkoperheet ry.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ulla KumpulaToiminnanjohtaja

Hallinto, talouden ja toiminnan suunnittelu ja toteutus, Monikkoperheet-lehden päätoimittaja, varainhankinta, materiaalituotanto, tiedotus, sosiaalipoliittinen työ ja vaikuttamistoiminta.

Puh:050 3280 730toiminnanjohtaja@suomenmonikkoperheet.fi

Raisa OjaluotoVapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Alueellisten monikkoperheyhdistysten vertais- ja vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen, monikkoperhevalmennustoiminta, nettivertaisohjaus (perheaikaa.fi), paikallinen vaikuttaminen, uutiskirje.

Puh:045 882 5383koordinaattori@suomenmonikkoperheet.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

https://monikkoperheet.fi/

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Stea / Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 17 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.

Monikkoperheet

Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 800 perheeseen ja kolmoset noin 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry

Suuri osa kotipalveluapua tarvitsevista monikkoperheistä tarvitsisi sitä pitkäkestoisemmin30.1.2023 11:31:55 EET | Tiedote

Monimuotoiset perheet -verkosto teetti syyskuussa 2022 valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden kotipalvelusta. Kyselyyn vastasi 664 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa ympäri Suomea. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi konsulttiyhtiö Innolink. Monikkoperheitä oli 36 prosenttia kyselyyn vastaajista. Suurin osa palvelua saaneista monikkoperheistä koki sen vastanneet hyvin tarpeisiinsa. Kyselyn tulokset paljastivat kotipalvelusta kuitenkin myös monia kehittämisen kohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye