Herrankukkaro Oy

Kalahullun päiväkirja on yksinkertaisesti maistuva

Jaa
Kalahullun voi määritellä monella eri tavalla. Pentti-Oskari Kangas tekee sen yksinkertaisen herkullisesti. Kalahullun päiväkirja on juuri uunista tullut. Se näyttää erittäin herkulliselta ja maistuu vielä paremmalta. Hulluuden sijasta kirjasta huokuu kunnioitus ja rakkaus, jonka kohteina ovat kala, saaristolaisuus ja perinteet.
Kalahullun päiväkirja
Kalahullun päiväkirja

Kalahullun voi määritellä monella eri tavalla. Pentti-Oskari Kangas tekee sen yksinkertaisen herkullisesti.

Kalahullun päiväkirja on juuri uunista tullut. Se näyttää erittäin herkulliselta ja maistuu vielä paremmalta. Hulluuden sijasta kirjasta huokuu kunnioitus ja rakkaus, jonka kohteina ovat kala, saaristolaisuus ja perinteet.

Kirjan kuvitus vie kielen mennessään. Pentti-Oskari Kankaan käyttämä kieli toimii saman suuntaisesti: Kalahullun päiväkirjasta ei hymyilemättä selviä. Reseptit opettavat muun muassa sen, miten hauesta ei tule flegu sekä sen, että sitruunakypsennetty raparperilohi ei säily kauan jääkaapissa. Ei ainakaan siinä tapauksessa, että sen syö heti.

Lyökin mamman malliin maistuvaa

Agricola puolestaan oli 1500-luvun ”julkkiskokki”, jonka resepti toimii pienellä tvistillä täydellisesti. Sokerin sijasta lohen graavauksessa käytetään hunajaa, aivan kuten saaristossa on satoja vuosia tehty. Lyökin mamman malliin ja miedosti modernisoidulla otteella tuotettuja reseptejä kirjasta löytyy useampia.

- Reseptien punainen lanka ja yhdistävä tekijä on yksinkertaisuus, joka koskee raaka-aineita, maustamista sekä valmistusta. Saaristolaisisoäitini toimi näiden periaatteiden pohjalta, ja voin yhä maistaa Lyökin mammani valmistaman kalan maun, Pentti-Oskari Kangas maistelee ja muistelee.

Kalahullun päiväkirja on syntynyt vuosikymmenten kokemuksella, joka kattaa sekä kalaruoat että hulluuden. Pentti-Oskari Kangas on hulluuden tunnettu moniosaaja. Seitsemän seinähullun aikoina Kangas tarjoili musiikkia ja sirkushuveja, jonka jälkeen oli luontevaa siirtyä maailman suurimman savusaunan lauteille Herrankukkaroon.

- Hulluja on monenlaisia. Seinähulluja, saunahulluja ja niin edelleen. Hulluuteni kehityskaari on saavuttanut kalahulluuden, joka maistuu varmasti monille. Siksi kirjoitin Kalahullun päiväkirjan.

Uusia makukulmia useille kalalajeille

Kalaohjeita Kangas on julkaissut ja jakanut vuosikymmenten aikana valtavan määrän. Perjantaireseptit ovat käsite ja odotettu posti yli sadassa tuhannessa kodissa.

- Aivan ilmaiseksi ja tamperelaisille puoleen hintaan osoitteesta perjantairesepti.fi. Mukana tulee myös Onnellisen miehen tarina, ja reseptien ruoka tekee kenet tahansa onnelliseksi, Kangas myhäilee.

Kalahullun päiväkirjassa on useita hyväksi todettuja perjantaireseptejä. Suuri osa resepteistä sisältää myös vaihtoehtoisia tapoja maustaa kala. Parasta antia Kalahullun päiväkirjassa on monipuolisuus. Kokeneellekin kalankäyttäjälle löytyy uusia makukulmia, ja raaka-aineena on käytetty useita eri kalalajeja.

- Terveellistä ja maistuvaa lähiruokaa parhaimmillaan, tiivistää Kangas, ja tästä tosiasiasta on hulluus kaukana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kalahullun päiväkirja
Kalahullun päiväkirja
Lataa
Kirjailija Pentti-Oskari Kangas
Kirjailija Pentti-Oskari Kangas
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Herrankukkaro Oy
Linnankatu 38
20100 Turku

02 515 3300http://www.herrankukkaro.fi/

Kirjailija Pentti-Oskari Kangas on mukana tukemassa vähäosaisia lapsia Sri Lankassa. Kalahullun päiväkirjan tuotoista tuetaan Lotus Hill ry:n avustushanketta Sri Lankan köyhille koululapsille. 

Kalahullun päiväkirja kustantaa 9,95€ ja on tilattavissa osoitteessa www.oskarionnellinen.fi sekä valikoiduista kirjakaupoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Herrankukkaro Oy

Herrankukkaro laajentaa saaristopalvelujaan18.1.2023 12:22:24 EET | Tiedote

Koronan aiheuttaman palvelutauon aikana naantalilainen Saaristomeren yksi kärkituotteista, Rymättylän Airismaalla sijaitseva kokous- ja virkistyskeskus ei jäänyt tuleen makaamaan. Tauon aikana toteutettiin laaja palvelukapasiteetin laajennus. Majoituspaikkoja tuli lisää puolisen sataa. Mukana myös varsinkin ulkomaalaisia viehättäneet Telkänpönttökylä. Majoituspaikkoja on nyt 150 vieraalle, mutta erityisjärjestelyin kapasiteetti voidaan nostaa 250 petiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye