Kainuun ELY-keskus

Kalakuolemia Kuluntajärvellä

Jaa

Kajaanin Kuluntajärvellä on ilmennyt kalakuolemia. Kenttämittausten perusteella happitilanne on huono syvänteessä ja etenkin itäpäässä järveä.

Kuolleita kaloja on paikallisesti sekä rantaviivan tuntumassa että keskemmällä Kuluntajärveä. (Kuva: Pasi Toro)
Kuolleita kaloja on paikallisesti sekä rantaviivan tuntumassa että keskemmällä Kuluntajärveä. (Kuva: Pasi Toro)

Ensimmäiset havainnot on tehty 18.08.2021. Tällöin on todettu kuolleita särkiä, haukia ja ahvenia eri ikäluokissa rantaviivan tuntumassa sekä järvialueella, kertoo vesitalousasiantuntija Timo Piirainen Kainuun ELY-keskuksesta.

Kuluntajärvi sijaitsee Kajaanin pohjoispuolella Salmijärven, Kuluntalahden ja Jormuan kylien välissä. Järven pintaa on aikanaan laskettu peltoalan lisäämiseksi, ja nykyään järvi on noin yhden neliökilometrin laajuinen ja syvimmilläänkin vain alle kahden metrin syvyinen.

Kuormitus vähentynyt

Kuluntajärvi on pintavesityypiltään matala, runsashumuksinen järvi eli se on luontaisesti väriltään tumma. Kuluntajärveä aiemmin raskaasti kuormittanut jätevedenpuhdistamo lopetti vesien laskemisen järveen noin 20 vuotta sitten, ja valuma-alueen peltoviljelystä järveen kohdistuva kuormitus on vähentynyt merkittävästi. Järven ekologinen tila onkin alkanut parantua, toteaa Timo Piirainen.

Kuluntajärvi on edelleen erittäin rehevä ja kärsii kesäisin sinileväkukinnoista ja varsinkin talvisin happikadoista. Nämä johtavat pahimmillaan kalakuolemiin, joita on tapahtunut ainakin keväällä 2015 ja 2019.

Kalasto on särkikalavaltaista. Järvi on toisaalta arvokas lintuvesikohde, etenkin kevät- ja syysmuuttojen aikaisena levähdyspaikkana, ja se on kokonaan suojeltu Natura 2000 -verkoston erityisen suojelun alueena. Järvellä on myös elinvoimainen viitasammakkokanta.

Kunnostussuunnitelma valmistunut

Kuluntajärvelle on laadittu ELY-keskuksen rahoituksella vuonna 2020 valmistunut kunnostussuunnitelma. Tarkastelussa käyttökelpoisimmiksi kunnostustoimiksi Kuluntajärvellä on todettu hoitokalastus ja talviaikainen hapetus, jotka kohdistuisivat järven sisäiseen kuormituksen vähentämiseen ja edistäisivät järven toipumista ja hyvän ekologisen tilan saavuttamista.

Hoitokalastuksella vaikutettaisiin myönteisesti myös järven linnustoon, kun kilpailu ravintokohteista vähenee.

Varsinainen kunnostushanke ei ole vielä millään tavalla käynnistynyt. Kunnostukselle tulisi löytää hanketoimija.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus
vesitalousasiantuntija Timo Piirainen
+358 295 023 877
vesistöasiantuntija Kimmo Virtanen
+358 295 023 899
email: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Kuolleita kaloja on paikallisesti sekä rantaviivan tuntumassa että keskemmällä Kuluntajärveä. (Kuva: Pasi Toro)
Kuolleita kaloja on paikallisesti sekä rantaviivan tuntumassa että keskemmällä Kuluntajärveä. (Kuva: Pasi Toro)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme