Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kalasatamaan haetaan taas tapahtumia tarjouskilpailulla

Jaa
Yli 4 000 ihmisen kasvava ja kehittyvä kaupunginosa Kalasatama hakee nyt tarjouskilpailulla tapahtumia alueelleen. Kalasataman tapahtumat ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta, jonka tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen pitkän rakentamisvaiheen aikana.
Helsingin kaupunki / Pasi Orrensalo
Helsingin kaupunki / Pasi Orrensalo

Yli 4 000 ihmisen kasvava ja kehittyvä kaupunginosa Kalasatama hakee nyt tarjouskilpailulla tapahtumia alueelleen. Kalasataman tapahtumat ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta, jonka tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen pitkän rakentamisvaiheen aikana. Hankkeen avulla toteutetaan pysyvää ja väliaikaista taidetta sekä tapahtumia.

Nyt kuudetta kertaa järjestettävällä tarjouskilpailulla haetaan tapahtumia, esityksiä sekä kulttuuri- ja taidehankkeita, jotka elävöittävät Kalasataman asuinaluetta, lisäävät alueen viihtyisyyttä ja edistävät yhteisöllisyyttä alueella. Helsingin keskustan kupeessa oleva Kalasatama valmistuu vuoteen 2040 mennessä, jolloin asukkaita on 25 000 ja työpaikkoja yli 10 000.

Tarjouksen jättäjän tulee olla rekisteröitynyt yhteisö, esimerkiksi taiteen ammattilaisyhteisö, taidelaitos tai asukasyhdistys. Toiminta voi alkaa erillisen kirjallisen sopimuksen (tilauksen ja tilausvahvistuksen) allekirjoittamisen jälkeen alkukevään 2020 aikana ja sen tulee päättyä viimeistään 30.11.2020. Tarjouksen jättäjä vastaa itsenäisesti hankkeen toteutuksesta. Kaupunki voi tarvittaessa avustaa hankkeiden tiedotuksessa erikseen sovittavalla tavalla.

Tavoitteena on, että vuonna 2020 käytettävissä olevalla summalla, noin 40 000 euroa (Alv 0 %), saataisiin Kalasatamaan useampia esityksiä, tapahtumia tai hankkeita.

Hanke tulee toteuttaa Kalasataman alueella. Aluerajaus on esitetty kartassa.

Tarjouksen jättäminen

Tarjous jätetään sähköisellä Questback-lomakkeella.

(Mallilomake, josta näkyy lomakkeen sisältö.)

Tarjoukseen tulee sisällyttää ainakin:

1. Kuvaus hankkeesta, tavoite, tapahtumapaikka/-paikat ja kohderyhmä
2. Kuvaus toteuttavasta työryhmästä, ansioluettelot (liite)
3. Hankkeen suunniteltu toteuttamisaikataulu ja -paikka
4. Hankkeen arvonlisäveroton budjetti (mahdollinen arvonlisäveron osuus maksetaan tämän lisäksi)

Tarjous tulee jättää perjantaihin 29.11.2019 kello 16.00 mennessä, ja sen tulee olla voimassa loppuvuoden 2019 ja vuoden 2020 ajan. Puutteellisia tarjouksia ei hyväksytä.

Yksittäisen hankkeen hinta voi olla enintään 20 000 euroa + alv. Kaikki hankkeen läpiviennistä aiheutuvat kustannukset tulee sisällyttää annettuun projektikohtaiseen hintaan. Osallistumisen tulee olla yleisölle maksutonta. Kustannuksiin tulee sisällyttää hankkeen raportointi ja tiedotus. Summa maksetaan korkeintaan kahdessa erässä siten, että viimeinen erä maksetaan raportoinnin jälkeen. Ensimmäisen erän osuus saa olla korkeintaan 50 % tilatun kokonaisuuden hinnasta. Laskuissa tulee esittää arvonlisäveroton ja arvolisäverollinen hinta sekä arvonlisäveron osuus ja arvonlisäveroprosentti.

Raportissa tulee lyhyesti kuvata ainakin tapahtumakokonaisuus yleisesti, tapahtumapaikat, tapahtuminen ajankohdat ja osallistujamäärät. Raportin yhteydessä tulee lisäksi toimittaa valokuvia tapahtumista. Kaupungilla on oikeus käyttää valokuvia viestinnässään veloituksetta. Hyvissä ajoin ennen tapahtuman järjestämistä pidetään tapahtuman järjestäjien ja kaupungin kesken tapaaminen, jossa käsitellään hanketta, sen toteutusta ja viestintää. Valitun tapahtumanjärjestäjän tulee myös toimittaa kaupungille selvitys yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttymisestä.

Tarjousten arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin perusteisiin

Taiteellisen laadun ja hankkeen vaikuttavuuden osalta arvioidaan
• taiteellinen näkemys ja ammattitaito hankkeessa
• missä määrin hanke tukee alueellista osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
• hankkeen merkitys Kalasataman asuinalueen viihtyisyyden lisäämisessä
• hankkeen merkitys alueen imagolle ja millä tavoin hanke edistää Kalasataman tunnettavuutta

Kohderyhmän osalta arvioidaan
• missä määrin hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat Kalasataman alueen asukkaat
• hankkeen kohderyhmän laajuus
• miten haluttu kohderyhmä aiotaan tavoittaa

Talouden ja toteutuksen osalta arvioidaan
• toimintasuunnitelman ja budjetin (arvonlisäveroton) realistisuus
• missä määrin hankkeen toimintasuunnitelma vastaa tarjouksessa esitettyihin tavoitteisiin
• onko hankkeeseen varattu toimintasuunnitelmaan nähden riittävät tuotannolliset resurssit

Arvioinnissa suositaan useiden toimijoiden yhteistyöhankkeita. Lisäksi valittavat hankkeet pyritään valitsemaan niin, että ne sisällöllisesti ja aikataulullisesti täydentävät toisiaan sekä alueen muuta tarjontaa.

Hankkeista päätetään alkuvuonna 2020 ja tiedotetaan kaikille tarjouksen tekijöille. Kaupunki pidättää itsellään oikeuden neuvotella tarjouksen sisällöistä sekä kohdentaa hankinta vain osaan tarjouksesta.

Kaupunki pidättää itsellään oikeuden olla perustellusta syystä hyväksymättä yhtäkään annetuista tarjouksista.

Ympäristötaidehanketta koordinoi kaupunginkanslia yhdessä kulttuuri- ja vapaa-ajan sekä kaupunkiympäristötoimialan kanssa. Toiminta rahoitetaan rakennuttajilta perittävällä tontin kerrosneliömetrikohtaisella maksulla. Tarjouskilpailu järjestetään nyt kuudetta kertaa. Tietoa aiemmin toteutetuista hankkeista löytyy Uutta Helsinkiä -sivustolta.

Lue lisää: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kalasatamaan-haetaan-taas-tapahtumia-tarjouskilpailulla 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kulttuurisuunnittelija Anna von Bagh, puh. (09) 310 37934, anna.vonbagh (at) hel.fi


Projektinjohtaja Hannu Asikainen, puh. (09) 310 79787, hannu.asikainen (at) hel.fi


Projekti-insinööri Anni Bäckman, puh. (09) 310 25822, anni.backman (at) hel.fi

Kuvat

Helsingin kaupunki / Pasi Orrensalo
Helsingin kaupunki / Pasi Orrensalo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye