Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kalasatamaan haetaan tapahtumia tarjouskilpailulla

Jaa

Helsingin Kalasatamaan haetaan tarjouskilpailulla tapahtumia, esityksiä ja kulttuuri- ja taidehankkeita, jotka elävöittävät uutta asuinaluetta, lisäävät alueen viihtyisyyttä ja edistävät yhteisöllisyyttä alueella.

Yksi vuoden 2018 tapahtumista oli Maria Baric Companyn Kalasataman valon juhla. Kuva: Karrar Altamimi
Yksi vuoden 2018 tapahtumista oli Maria Baric Companyn Kalasataman valon juhla. Kuva: Karrar Altamimi

Kalasataman rakentaminen kestää 20–30 vuotta. Kalasataman tapahtumat ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta, jonka tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen pitkän rakentamisvaiheen aikana. Hankkeen avulla toteutetaan pysyvää ja väliaikaista taidetta sekä tapahtumia.

Tarjouksen jättäjän tulee olla rekisteröitynyt yhteisö, esimerkiksi taiteen ammattilaisyhteisö, taidelaitos tai asukasyhdistys. Tapahtumat voivat ajoittua alkukeväästä marraskuun 2019 loppuun. Haettavana on 40 000 euroa, jolla on tarkoitus saada Kalasatamaan useampi esitys tai tapahtuma.

Ympäristötaidehanketta koordinoi kaupungin eri virastojen edustajista muodostettu ryhmä. Toiminta rahoitetaan rakennuttajilta perittävällä tontin kerrosneliömetrikohtaisella maksulla. Tarjouskilpailu järjestetään nyt viidettä kertaa. Tietoa aiemmin toteutetuista hankkeista löytyy Uutta Helsinkiä -sivuilta.

Tarjouspyyntö Helsingin kaupungin sivuilla

Lisätietoja

Kulttuurisuunnittelija Anna von Bagh, puh. (09) 310 37934, anna.vonbagh (at) hel.fi
Projektinjohtaja Hannu Asikainen, puh. (09) 310 79787, hannu.asikainen (at) hel.fi
Projekti-insinööri Anni Bäckman, puh. (09) 310 25822, anni.backman (at) hel.fi


Kalasatamaa rakennetaan Helsingin itäiseen kantakaupunkiin. Entinen satama- ja teollisuusalue on muuttunut 3 000 ihmisen kaupunginosaksi, ja lisää on tulossa. Koko Kalasatama valmistuu 2040 mennessä. Silloin asukkaita on 25 000 ja työpaikkoja 10 000.


Anna Kanervirta
Helsingin kaupunginkanslia
anna.kanervirta@hel.fi
(09) 310 36217

Avainsanat

Kuvat

Yksi vuoden 2018 tapahtumista oli Maria Baric Companyn Kalasataman valon juhla. Kuva: Karrar Altamimi
Yksi vuoden 2018 tapahtumista oli Maria Baric Companyn Kalasataman valon juhla. Kuva: Karrar Altamimi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Ravinnepäästöjen kompensaatiolla lisää vauhtia Itämeren suojeluun18.1.2019 12:15Tiedote

Paikallistason Itämeri-paneeli esittää, että Suomessa otettaisiin käyttöön ravinnepäästökompensaatio keinoksi, jolla vähennetään Itämeren rehevöitymistä. Paneeli pitää merkittävänä Suomen hallituksen päätöstä esittää Itämeren suojeluun lisärahoitusta ja käynnistää uusi ohjelma Itämeren ja sisävesien tilan parantamiseksi. Näin toteaa Itämeri-paneeli ensimmäisissä kahdessa kannanotoissaan, joista paneeli päätti kokouksessaan 28.11.2018.

Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla: eroavatko Helsingin, Espoon ja Vantaan tiet?18.1.2019 10:50Tiedote

Vuoden 2018 alussa ulkomaalaistaustaisia oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteenlaskettuna 185 131 henkeä. Heistä 34 366 on syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lähes saman kokoinen. Heitä on Helsingissä 15,5, Espoossa 16,1 ja Vantaalla 18,0 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Määrällisesti tarkasteltuna Helsingissä (99 996) oli kuitenkin vuoden 2018 alussa enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Espoossa (44 935) ja Vantaalla (40 200) yhteensä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme