Helsingin yliopisto

Kalastajien eriarvoisuus lisääntyy Meksikonlahdella

Jaa
Öljyteollisuuden toiminta levittäytyy uusille alueille Meksikossa, mikä aiheuttaa kasvavia haittoja meriympäristölle sekä vaikeuttaa ympäristöstä riippuvaisen rannikkoväestön toimeentulomahdollisuuksia, ilmenee Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta.

Helsingin yliopiston väitöstutkija Liina-Maija Quistin väitöskirja osoittaa, että Meksikossa yhdistyvät autoritäärisen kontrollin muodot ja uudenlaiset tavat hajauttaa yhteiskunnallista vastuuta öljyteollisuuden vaikutuksista useille toimijoille.

- Uudenlaiset ympäristöhallinnan mekanismit eriarvoistavat kalastajia jakamalla kalastajat niihin, joilla on resursseja matkustaa laajenevien öljynporausalueiden toiselle puolelle ja niihin, jotka joutuvat kilpailemaan saaliista aiempaa useampien kalastajien kanssa, Quist sanoo.

Kaakkois-Meksikossa kalastus on vähentynyt selvästi viimeisen 10 vuoden aikana. Pienkalastuksella on siellä tärkeä rooli ruokaturvan ja työllisyyden hallinnassa.


Kalastajien johtajat toimivat välittäjinä

Väitöstutkimuksen mukaan konflikti merelle pääsystä hajaannuttaa kalastajien poliittista liikettä. Uudessa tilanteessa kalastajien johtajat toimivat välittäjän roolissa kalastajien ja öljy-yhtiöiden välillä.

- Johtajat muokkaavat kalastajien vaatimuksia oikeudesta meriympäristöön ja kalastajan elämäntapaan narratiiveiksi toimeentulosta, jotka ovat yleisempiä ja hyväksyttävämpiä meksikolaisten sekä Meksikon median keskuudessa. Öljyllä on sen hiljattain tehdystä yksityistämisestä huolimatta tärkeä historiallinen merkitys ”kansan omaisuutena”, Quist kertoo.

Tutkimuksen mukaan öljyntuotantoalueilla kalastavien merellä liikkumiseen perustuva ympäristötieto sekä kalastajaidentiteetti jäävät näissä muokatuissa vaatimuksissa näkymättömiin.


Quistin väitöskirja pohjaa kuuden kuukauden etnografiseen kenttätyöhön 2011–2012 ja 2017 Meksikossa sekä media-analyysiin.

Merialueita koskevat konfliktit ovat kasvussa maailmalla merten luonnonvarojen lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena. Liina-Maija Quistin kehitysmaatutkimuksen väitöskirja tarkastelee kiistaa Meksikonlahdelle pääsystä pienkalastajien ja öljy-yhtiöiden välillä Tabascon osavaltion öljyntuotantoalueella, Kaakkois-Meksikossa.

Meksikonlahden ympäristökonfliktissa on kyse tuhansien kalastajien toimeentulon ja elämäntapojen sekä ympäristötiedon puolustamisesta tilanteessa, jossa öljyntuotantoa  tehostetaan rajusti kansallisen talouskasvun ja kehityksen nimissä.


************************************

M.Soc.Sc. Liina-Maija Quist väittelee 10.2.2018 kello 12.15 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Contested Sea - The Politics of Space, Seafaring and Extraction among Fishers and the Oil Industry in Mexico". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Auditorium XII.

Vastaväittäjänä on Associate Professor Kevin St. Martin, Rutgers, The State University of New Jersey, ja kustoksena toimii professori Barry Gills.

Väitöskirja on luettavissa E-thesis -palvelussa.


Väittelijän yhteystiedot:
Liina-Maija Quist
Puh. 050 536 0630
liina-maija.quist@helsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Komulainen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto, Puh. 050-5398523, pasi.komulainen@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye