Naantalin kaupunki

Kalastuslaiturit tuovat uusia kalastusmahdollisuuksia Naantalin Raumakarille

Jaa
Kalastajien ensimmäiset omat laiturit rakennettiin Naantalissa suositulle lähikalastuspaikalle mantereen ja Luonnonmaan yhdistävän Naantalinsalmen sillan kupeeseen.
Keskiviikkona paikalla olleet kalastajat kertoivat olevansa tyytyväisiä kalastuslaitureihin. Kuva: Naantalin kaupunki
Keskiviikkona paikalla olleet kalastajat kertoivat olevansa tyytyväisiä kalastuslaitureihin. Kuva: Naantalin kaupunki

Kalastaminen on Naantalissa suosittu vapaa-ajanviettotapa, johon on tullut uusia mahdollisuuksia kuluneen vuoden aikana. 2019–2020 vuodenvaihteessa Naantalinsalmelle, Raumakariin saatiin uudet kalastuslaiturit.

Laitureiden toteuttaminen lähti Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön kalatalousasiantuntija Janne Antilan aloitteesta. Järjestön yhtenä tavoitteena on edistää kalastusmahdollisuuksien parantamista kaupungeissa.

Velkualainen Janne Antila kertoo, että alun perin hänen ajatuksenaan oli, jos olemassa olevien venelaitureiden käyttöä voitaisiin laajentaa syksyisin kalastajien käyttöön. Kaupungin kanssa keskustellessa päädyttiin lopulta rakentamaan Raumakarille kokonaan uudet laiturit, jotka ovat kalastajien käytössä vuoden ympäri.

– Raumakari on suosittu lähikalastuspaikka, ja sinne oli tarpeen saada lisää kapasiteettia. Monesti paikalla on voinut olla jopa niin paljon kalastajia, että tilasta on ollut puutetta. Aiemmin siltaa lähempänä olevan laiturin kohdalle ei päässyt ruovikon takia kalastamaan, nyt pääsee, Antila kuvailee.

Raumakarin kaksi kalastuslaituria ovat kelluvia massiivibetoniponttonilaitureita. Naantalin kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi kertoo, että hankinnassa on otettu huomioon, että laiturit olisivat vakaita ja näin mahdollisimman hyvät heittokalastukseen.

Vastaavat kohteet harkinnassa

Naantalissa kehitetään aktiivisesti vapaa-ajanpalveluita. Kalastuslaiturit ovat kaupungille uudenlainen kokeilu edistää kalastusmahdollisuuksia, Hirvi sanoo.

– Jos kalastuslaiturit osoittautuvat kalastajille toimivaksi ratkaisuksi, voidaan kaupungilla harkita jatkossa uusia, vastaavia kohteita, jos löytyy sopivia, helposti lähestyttäviä rantoja.

Antila kertoo, että hänen jututtamiltaan kalastajilta laitureista on tullut pelkkää positiivista palautetta ja kiitosta. Naantalin vapaa-ajankalastusmahdollisuuksia Antila kuvailee varsin hyviksi, vaikka rannoilla kalastuspaikkoja voisi olla vielä enemmänkin. Raumakarin lisäksi oiviksi lähikalastuskohteiksi Antila mainitsee muun muassa Särkänsalmen sekä Ruonan rannan Naantalin kylpylän takana.

Särkänsalmella kalastaminen on nykyisin mahdollista veneilykauden ulkopuolella myös venelaitureilla, jotka avataan silloin kalastajien käyttöön.

Kesällä Nunnalahden uimarannasta on mahdollista vuokrata saaristolautakunnan hankkimia soutuveneitä kalastuskäyttöön. Vuokraaminen on mahdollista 1.6. alkaen Nunnalahden uimarannan kioskin aukioloaikoina, ja vuokra-aika on 1–3 tuntia päiväsaikaan tai yön yli.

Raumakarilla liikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta, sillä erillisiä kävelyreittejä ei ole kallioille tehty. Kalastuslaitureihin kiinnittäytyminen veneellä on kielletty, sillä laiturit on tarkoitettu nimenomaan kalastukseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Hirvi
yhdyskuntatekniikan päällikkö
Naantalin kaupunki
050 464 9902
etunimi.sukunimi@naantali.fi

Kuvat

Keskiviikkona paikalla olleet kalastajat kertoivat olevansa tyytyväisiä kalastuslaitureihin. Kuva: Naantalin kaupunki
Keskiviikkona paikalla olleet kalastajat kertoivat olevansa tyytyväisiä kalastuslaitureihin. Kuva: Naantalin kaupunki
Lataa
Toinen kalastuslaitureista sijaitsee Luonnonmaata vastapäätä, Naantalinsalmen sillan kupeessa. Kuva: Naantalin kaupunki
Toinen kalastuslaitureista sijaitsee Luonnonmaata vastapäätä, Naantalinsalmen sillan kupeessa. Kuva: Naantalin kaupunki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Naantalin kaupunki
Naantalin kaupunki
PL 43
21101 Naantali

02 4345 111http://www.naantali.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye