Luonnonvarakeskus

Kalatalouden tuotot kääntyivät pitkästä aikaa laskuun

Jaa
Vuosi 2015 oli kalataloudessa aiempaa synkempi, kun tuotot kääntyivät monen vuoden nousun jälkeen laskuun. Kalatalouden alkutuotannossa oli kuitenkin nähtävissä myönteistä kehitystä.

Aiempaa alhaisempi polttoaineen hinta vaikutti positiivisesti isojen kalastustroolareiden tulokseen.

”Vaikka kirjolohen hinta laski, myös vesiviljelyn kasvanut tuotanto nosti alan tuottoja ja kannattavuutta. Jalostuksessa ja kalakaupassa meni puolestaan heikommin. Pääosin tuontikalaan nojaavan jalostusteollisuuden ja kalakaupan kannattavuus heikkeni korkean tuontilohen hinnan vuoksi”, sanoo tutkija Heidi Pokki Luonnonvarakeskukselta (Luke).  

Kalatalous on hyvin keskittynyttä

Vuonna 2015 kalataloudessa toimi 1 747 yritystä. Suurin osa toimialan yrityksistä (72 %) oli kalastusyrityksiä. Kalatalouden kokonaistuotot (839 milj. €) laskivat 12 prosenttia edellisvuodesta.  Kalatalouden jalostusarvo laski viidenneksellä 122 miljoonaan euroon. Kalakauppa ja jalostus ovat hyvin keskittyneitä, ja viime vuosina myös merikalastus ja vesiviljely ovat keskittyneet.

Kalatalous työllisti 2 536 henkilötyövuotta. Kalanjalostus työllisti eniten, 32 prosenttia. Henkilötyövuosien määrä kasvoi alkutuotannossa ja laski kalanjalostuksessa ja vähittäiskaupassa.

Kalanjalostus on kalatalouden suurin toimiala

Vuonna 2015 kalatalouden tuotot kääntyivät pitkän nousun jälkeen laskuun. Toimialoista ainoastaan vesiviljely-yritysten tuotot kasvoivat. Eniten laskivat kalanjalostuksen tuotot, lähes neljänneksen.  Kalanjalostajien osuus tuotoista oli kuitenkin suurin, 302 miljoonaa euroa.

Isojen troolareiden nettotulos parani

Vuonna 2015 merialueella toimi 1 256 kalastusyritystä. Suurin osa merikalastusyrityksistä oli alle 12 metrisillä aluksilla kalastavia rannikkokalastusyrityksiä. Pieniä, alle 8 500 euron vuotuisen liikevaihdon rannikkokalastajia oli 71 prosenttia kaikista kalastajista. Ainoastaan neljä prosenttia kalastusyrityksistä oli troolareita.

Kalastusyritysten yhteenlasketut tuotot olivat 38 miljoonaa euroa. Isojen troolareiden nettotulos parani aiempaa edullisemman polttoaineen myötä. Isot troolarit tekivätkin puolet kalastusyritysten tuotoista. Parhaimman tuloksen tekivät yli 8 500 euron liikevaihdon rannikkokalastajat, kolme miljoonaa euroa. Pieniä rannikkokalastajia lukuun ottamatta kalastuksen nettotulos oli positiivinen.

Merikalastajat tekivät noin kahdeksan miljoonan euron arvosta nettoinvestointeja. Eniten investoivat isot troolarit (4 miljoona euroa) ja pienet rannikkokalastajat (2 miljoonaa euroa). Kalastusyritysten vakavaraisuus oli hyvä ja maksuvalmius tyydyttävä tai hyvä isoja troolareita lukuun ottamatta. Isojen troolausyritysten omavaraisuusaste oli huono ja maksuvalmius heikko.

Kalatalouden kannattavuustiedot päivitetty Taloustohtori-verkkopalveluun ja tilastotietokantaan

Kalatalousyritysten taloudellisia tunnuslukuja julkaistaan Luken Taloustohtorissa sekä tilastotietokannassa. Palveluissa ovat nähtävissä taloudelliset tunnusluvut vuosilta 2008−2015 suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Yritysten taloudellisia tunnuslukuja voi tarkastella jalostuksen ja kalakaupan osalta yrityksen suuruusluokan, vesiviljelyssä tuotantosuunnan ja kalastuksessa kalastusmuodon mukaan.

Yhteyshenkilöt

Tutkija Heidi Pokki, Luke, puh. 029 532 7092
Tutkija Markku Kärnä, Luke, puh. 029 532 7300
Tutkija Joonas Valve, Luke, puh. 029 532 2980
etunimi.sukunimi@luke.fi

Kuvat

Merialueen kaupallisen kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen, tukkukaupan ja vähittäiskaupan reaaliset tuotot (milj. €) vuosina 2008-2015.
Merialueen kaupallisen kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen, tukkukaupan ja vähittäiskaupan reaaliset tuotot (milj. €) vuosina 2008-2015.
Lataa
Kalastusyritysten tuottojen, jalostusarvon ja nettotuloksen reaalinen kehitys vuosina 2008-2015.
Kalastusyritysten tuottojen, jalostusarvon ja nettotuloksen reaalinen kehitys vuosina 2008-2015.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye