Docendo

Kalle Virtapohjalta kirja Suomen kaikkien aikojen merkittävimmästä urheiluvaikuttajasta Lauri “Tahko” Pihkalasta

Jaa
FT Kalle Virtapohjan kirja Lauri Pihkala – Koko kansan Tahko julkistetaan 20.4. klo 13.00 Urheilumuseossa, osoitteessa Olympiastadion, Paavo Nurmentie 1. Kalle Virtapohjan kanssa Tahkosta keskustelemassa professori Martti Häikiö. Ennakkoilmoittaudu mukaan historialliseen iltapäivään 18.4. mennessä tiedotus@docendo.fi.

Isänmaallisena toimijana tunnettu Lauri ”Tahko” Pihkala (1888–1981) kuuluu historiamme suurmiehiin. Hänen elämänmittaisena tavoitteenaan oli koko kansan liikuttaminen. Ilman Tahkoa ei olisi pesäpalloa eikä koululaisilla hiihtolomaa. 

Teos kertoo tarinan ainutlaatuisesta, aikaansaavasta ja monipuolisesta Tahkosta, joka levitti liikunnan ilosanomaa kansanomaisesti pieruhuumoriakin viljellen. 

Pihkala oli luomassa suomalaista kilpaurheiluperinnettä. Hän oli monipuolinen olympiaurheilija, valmentaja ja toimittaja, joka haki tietoa ja ideoita Yhdysvalloista. Pesäpallon keksimisen lisäksi hän muun muassa uudisti suomalaisen hiihtoperinteen, visioi stadionia Helsinkiin ja esitti ajatuksen urheiluopistoista, ja löysi Suomen Urheiluopistolle erinomaisen paikan Vierumäen kankailta. 

Pihkala kulki moottoripyörällään ensimmäisenä ammattivalmentajana pitkin ja poikin Suomenniemeä kertoen eri lajien säännöistä ja valmennusnikseistä.  

Odotuksen täyteisenä kesänä 1917 Pihkala lopetti valmennustyönsä ja ryhtyi perustamaan suojeluskuntia. Suomen kiskaiseminen irti Venäjän ikeestä oli koko ajan lähempänä. Pihkala kirjoitti vaikuttavan pamfletin, jossa hän kannusti urheilunuorisoa valmistautumaan Suomen itsenäistymiseen.  

Suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen vuonna 1944 oli Pihkalalle henkilökohtainen tragedia. Hän menetti työpaikkansa. Lisäksi hänen entisiä työtovereitaan kuulusteltiin ja pidätettiin asekätkentäjutun yhteydessä toisten lähtiessä maanpakoon. Pihkala ei jäänyt toimettomaksi. Hän jatkoi uraauurtavaa työtään koko kansan liikuttamisessa. 

Tahko Pihkala -seuran alulle laittamaa kirjahanketta ovat olleet tukemassa Suomen Hiihtoliitto, Suomen Latu, Suomen Pesäpalloliitto, Suomen Suunnistusliitto, Suomen Urheiluliitto, Suomen Urheiluopisto sekä yksityishenkilöinä kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen sekä Antti ja Mairit Pellinen. 

Kaikelle yleisölle avoin julkistamistilaisuus järjestetään Jyväskylän yliopiston kirjastossa 21.4. klo 13.00. 

Tahko Pihkala -seura tulee järjestämään kuluvan vuoden aikana lukuisia ”Tahkon innovaatioseminaareja”, joissa käsitellään uuden kirjan pohjalta nykyisen liikuntatoiminnan kehittämistä sekä huippu-urheilun että kansanliikunnan saralla. 

FT Kalle Virtapohja on tietokirjailija, joka on kirjoittanut useita urheiluhistoriallisia teoksia. 

Kalle Virtapohja: Lauri Pihkala – Koko kansan Tahko (Docendo 2022), sidottu, 333 sivua. 

Ennakkoilmoittautumiset julkistukseen ja arvostelukappaletiedustelut: 
tiedotus@docendo.fi – Toimittaja, kysy ennakkoon sähköistä vedosta kirjasta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ

https://docendo.fi

Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Docendo

Arvorakennusten julkisivut paljastavat työmaahuumoria ja kätkevät synkkiä tragedioita25.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Vielä 1990-luvulla julkisivutyömailla viina virtasi eikä työturvallisuusmääräyksiä tunnettu, huumori kukoisti kahvitauoilla ja vahvat persoonat toivat väriä työpäivään. Tuomas Marjamäen kirja Julkisivun takaa kertoo yli 300 tarinaa julkisivuremonteista ja niiden liepeiltä. Teos julkaistaan maanantaina 25. maaliskuuta klo 13 ravintola Ostrobotnian Chydenius-salissa, Museokatu 10, Helsinki. Paikalla on useita kirjassa esiintyviä julkisivuammattilaisia.

Visurilta, Kesseliltä ja Geustilta kokonaisesitys Suomen sotahistoriasta vuosilta 1939–1945, kirjan julkistustilaisuus talvisodan päättymisen vuosipäivänä 13.3.13.3.2024 02:00:00 EET | Kutsu

Pekka Visurin, Pasi Kesselin ja Carl-Fredrik Geustin 550-sivuinen teos Suomen sodat 1939–1945 – selviytyminen maailmansodasta julkistustilaisuus järjestetään 13.3. klo 13.00–14.30 Ravintola Ostrobotnian Topelius-salissa, osoitteessa Museokatu 10. Ennakkoilmoittaudu sotahistorialliseen iltapäivään: tiedotus@docendo.fi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye