Tampere-talo Oy

Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaali palkittiin Bisnes & kulttuuri -tapahtumassa Tampereella

Jaa
Tampere-talo, Tampereen kauppakamari, Tampereen kaupunki ja Kulttuurikummit ry järjestivät vuosittaisen Bisnes & kulttuuri -seminaarin Tampereella maanantaina 25.10.2021. Kulttuurikummit ry julkisti tilaisuudessa Vuoden kummisuhde -kunniamaininnan. Palkinnon sai uusi Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaali ja sen taiteellinen johtaja Elina Heikkinen.

Vuoden 2021 Bisnes & kulttuuri -seminaari keräsi runsaasti liike- ja kulttuurielämän osallistujia Tampere-taloon maanantaina 25. lokakuuta. Tapahtuman tavoitteena on saattaa bisnes ja kulttuuri yhteisten asioiden äärelle ja löytää keskinäistä synergiaa kaupunkikehityksen sekä alueen elävöittämisen aikaansaamiseksi.

Tämänvuotinen seminaari keskittyi ”Miten uusi alku rakennetaan?” -teeman ympärille. Tapahtumassa pohdittiin, miltä kulttuurin ja yritysmaailman yhteistyö näyttää koronapandemian ja Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeen jälkeen.

Tapahtuman puhujina esiintyivät mm. Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen, Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, blueskitaristi Erja Lyytinen, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sekä Lahden kaupunginjohtaja ja Tapahtumateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Timonen.

Vuoden kummisuhde -kunniamaininta Kangasalle

Kulttuurikummit ry on tamperelainen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kulttuuria sitä tuottavien yhteisöjen liiketoiminnallista osaamista ja johtamiskäytäntöjä kehittämällä. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan siihen, että liike-elämä, korkeakoulut, kaupunki ja kulttuuri ymmärtävät yhteytensä hyvinvoinnin lisääjinä.

Kulttuurikummit ry on jakanut Vuoden kummisuhde -kunniamaininnan vuodesta 2016 lähtien. Tämän vuoden palkinto annettiin Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaalille.

Alttoviulisti Elina Heikkinen halusi perustaa Suomeen uuden kamarimusiikkifestivaalin. Lapsesta asti kesänsä Kangasalla viettänyt Heikkinen herätti yhdessä muutaman muun muusikon kanssa henkiin jo käytännössä toimintansa lopettaneen Kangasalan Musiikinystävät ry:n. Yhdistys toteutti Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaalin kesäkuussa 2021.

Koronan tuomista riskeistä ja rajoituksista huolimatta Heikkinen ja yhdistys uskoivat asiaansa ja veivät projektin läpi korkeatasoiseen lopputulokseen asti. Festivaalilla soitettiin yhteensä kuusi konserttia eri puolilla Kangasalaa. Näistä yksi oli ilmaiskonsertti Kirkkoharjulla ja yksi lastenkonsertti. Festivaali rahoitettiin pääosin lipputuloilla ja sponsorituotoilla.

Festivaalin sydän olivat Elina Heikkisen mukaan kutsumat kotimaiset kamarimuusiikin taitajat. Pääesiintyjänä oli Virtuosi di Kuhmo, jonka konsertti toteutettiin yhteistyössä Kangasala-talo Oy:n kanssa. Kangasala Classicin konserteissa esiintyivät muiden muassa sopraano Silja Aalto, sellisti Lauri Kankkunen, klarinetisti Taavi Oramo, pianisti Ossi Tanner ja viulisti Kasmir Uusitupa.

Palkittu kummisuhde käynnistettiin syksyllä 2020, vajaa vuosi ennen festivaalia. Kulttuurikummeina toimivat Kangasala-talon viestintä- ja markkinointipäällikkö Irmeli jokilampi ja Kulttuurikummit ry:n puheenjohtaja Martti Silvennoinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo Oy
Tampere-talo Oy
Yliopistonkatu 55
33100 Tampere

http://www.tampere-talo.fi

Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere -tapahtumatoimistomme tuottaa yritystapahtumia ja kongressi- ja kokouspalveluita.

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa.

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Tampere-talon syksyssä Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertti ja koettavaa lapsiperheille21.3.2024 09:35:00 EET | Tiedote

Tampere-talo on julkaissut uutta ohjelmistoa syksylle. Vantaan Viihdeorkesteri tuo huippusuositun Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertin Isoon saliin syyskuussa, ja marraskuussa lennetään ilmojen halki koko perheen Lumiukko-elokuvan tahtiin. Syksyn ohjelmistolisäykset tarjoilevat yleisölle myös suomirokkia uusilla sovituksilla sekä lasten suosikkiyhtyeitä. Konserttien liput ovat nyt myynnissä.

Mentalisti Pete Poskiparta ja digiharmonikkataiteilija Netta Skog yhdistävät voimansa täysin uudella Magical Halloween -kiertueella4.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Tuleva syksy tarjoilee maagisia ja musiikillisia tunnelmia kutkuttavan jännityksen ja taianomaisen huumorin ystäville. Suomen ainoa kansainvälisesti palkittu mentalisti Pete Poskiparta ja maailmankuulussa Cirque du Soleil -sirkuksessakin esiintynyt digiharmonikkataiteilija Netta Skog tuovat Halloweenin taian kuudelle paikkakunnalle 24.10.–3.11.2024. Magical Halloween -kiertueen lipunmyynti alkaa torstaina 7.3. klo 9.00.

Historiallinen oopperayhteistyö – Viimeiset kiusaukset juhlavuonna Tampereelle ja Savonlinnaan1.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Tampereen Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat tekevät historiallista yhteistyötä ja tuottavat ensi vuodelle yhteistuotantona Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperan. Teoksen ohjaa Mikko Kouki, musiikinjohdosta vastaa Ville Matvejeff ja pääosissa laulavat Mika Kares, Silja Aalto ja Johan Krogius. Vuosi 2025 on tämän kotimaisen oopperan klassikoihin lukeutuvan teoksen 50-vuotisjuhlavuosi. Oopperaa esitetään Tampere-talossa kuusi näytöstä maaliskuussa ja Olavinlinnassa kolme näytöstä kesällä 2025. Tampereen esitysten liput ovat nyt myynnissä.

Mediakutsu: La Traviata -oopperan teosesittely ohjaaja Samuel Harjanteen ja sopraano Marjukka Tepposen seurassa ti 27.2.22.2.2024 12:20:37 EET | Kutsu

Tampereen Oopperan odotettu La Traviata saa ensi-iltansa Tampere-talossa lauantaina 2. maaliskuuta. Nyt kutsumme mediaa oopperan teosesittelyyn Tampere-taloon tiistaina 27. helmikuuta. Keskustelemassa Giuseppe Verdin mestariteoksesta ovat ohjaaja Samuel Harjanne ja sopraano Marjukka Tepponen. Heitä haastattelee Tampere-talon ohjelma- ja liiketoimintajohtaja Suvi Leinonen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye