Kangasala-talo Oy

Kangasala Irish Festivalin ohjelmassa tanssi vahvasti mukana - esiintyjänä irlantilaisen tanssin maailmanmestari Ruairi McCabe

Jaa
Kangasalla järjestetään vapun alla 25.- 27.4.2019 irlantilaisen musiikin, tanssin ja kulttuurin festivaali: Kangasala Irish Festival - The Spring Gathering. Kangasala-talossa ja useissa Kangasalan keskustan paikoissa järjestettävän festivaalin ohjelmistoon kuuluu konsertteja, elokuvia, irlantilaisen musiikin ja tanssin opetusta sekä jameja, joissa soittajat kokoontuvat yhteen musisoimaan rennossa ilmapiirissä.
Kangasala Irish Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2018. Kuva: Harri Mäkipää.
Kangasala Irish Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2018. Kuva: Harri Mäkipää.

Irlantilaisella tanssilla on tärkeä osa nyt toista kertaa järjestettävän Kangasala Irish Festivalin ohjelmassa. Festivaalin avaa Kangasala-talossa torstaina 25.4. Jigs to Jacobites - tarinat tanssien takaa -konsertti, jossa irlantilainen musiikki, laulu ja tanssi yhdistyvät mukaansa tempaavaksi kokonaisuudeksi. Esitys nähdään nyt ensi kertaa Suomessa.

Jigs to Jacobites -konsertti pohjautuu vuonna 2018 julkaistuun samannimiseen kirjaan, johon kirjoittajat Orfhlaith Ní Bhriain ja Mick McCabe ovat koonneet perinteisiä irlantilaisia ryhmätansseja. Set Dances on sosiaalinen tanssilaji, jossa tanssijat pääsevät esittelemään rytmillisiä sekä koreografisia taitojaan. Jokainen tanssi on uniikki ja tanssien nimet kertovat Irlannin historiasta. Tanssin lisäksi kuvien, musiikin ja laulun kautta konsertissa kuljetaan kelttiläisistä ajoista ja taruista nykypäivän seikkailuihin.

Konsertissa esiintyvät kirjan kirjoittajat Orfhlaith Ní Bhriain (laulu, concertina, piano) ja Mick McCabe (irlantilainen huilu, tinapilli), irlantilaisen tanssin maailmanmestari Ruairi McCabe (tanssi) sekä Kangasalan oma taituri Maija Koskenalusta (piano).

Myös festivaalin muissa konserteissa nähdään irlantilaista tanssia. Katso koko ohjelma osoitteesta: https://kangasalairishfestival.fi/

Tutustu irlantilaisen tanssin saloihin työpajoissa

Festivaalin aikana on mahdollisuus päästä myös itse opettelemaan irlantilaista tanssia matalan kynnyksen työpajoissa lauantaina 27.4.2019.

Mick McCabe ohjaa irlantilaisen sosiaalinen ryhmätanssin (set dance) työpajan, jossa opetellaan yhdessä yksi ryhmätanssi. Työpajassa tanssin ilo ja yhdessäolo merkitsevät enemmän kuin oikeat askeleet.

Irlantilaisen tanssin alkeita pääsee opettelemaan Lotta Virkkusen johdolla. Hän on irlantilaisen musiikin ja tanssin ammattilainen, ja yksi irlantilaisen tanssin pioneereista Suomessa. Lotta on asunut, opiskellut ja työskennellyt Irlannissa ja kiertänyt maailmaa mm. Gaelforcen, Women Of Irelandin, Dance Mastersin ja muiden huippuproduktioiden kanssa. Lotta opettaa irlantilaista tanssia InSpiral Dance Company Finlandissa, joka on irlantilaisen tanssin koulu Suomessa.

Jigs to Jacobites - tarinat tanssien takaa Kangasala-salissa to 25.4. klo 18

Liput Kangasala-talolta 15/10/8 €, Lippu.fi 17,50/11,50/9,50 € + toimitusmaksut

Irlantilaisen tanssit työpajat festivaalilla la 27.4.
klo 12.00-13.00 Irlantilainen tanssi (irish dance) - alkeet. Opettaja: Lotta Virkkunen

klo 13.30-14.30 Irlantilainen sosiaalinen ryhmätanssi (set dance) Opettaja: Mick McCabe

Kaikkien työpajojen tiedot, paikat ja ilmoittautumisohjeet löytyvät festivaalin verkkosivuilta: https://kangasalairishfestival.fi/tyopajat/

Työpajat ja konsertit ovat avoimia kaikille irlantilaisesta tanssista ja mukaansatempaavasta musiikista kiinnostuneille.

http://kangasalairishfestival.fi  

Facebook: https://www.facebook.com/kangasalairish/ 

Twitter: KangasalaIrish

Instagram: KangasalaIrish

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Irish Music Society of Tampere ry / Kangasala Irish Festival


Tuuli Rantala
yhdistyksen sihteeri ja festivaalin koordinaattori
p. 040 642 7789
irishtampere@gmail.com


Maija Koskenalusta
festivaalin taiteellinen johtaja
050 595 7271
irishtampere@gmail.com



Kangasala-talo


Laura Pekkala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
050 300 1391
laura.pekkala@kangasala-talo.fi

Kuvat

Kangasala Irish Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2018. Kuva: Harri Mäkipää.
Kangasala Irish Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2018. Kuva: Harri Mäkipää.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on maan uusin kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Talon avajaisviikkoa vietettiin helmikuussa 2015. Kangasala-talossa on 285-paikkainen konserttisali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria, Kangasalan valtuustosali sekä kunnanhallituksen kokoustila.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye