Kangasalan Harjufestissä tarjolla monipuolinen musiikkikattaus

Kangasalan kaupungin kulttuuripalvelut järjestää Kirkkoharjun näkötornilla
kaksipäiväisen Harjufestin perjantaina 28. ja lauantaina 29.7., jolloin
tarjolla on musiikkia moneen makuun.
Tapahtuman aloittaa perjantaina kaksi 90-luvun tanssi- ja popmusiikin
isointa nimeä, Aikakone ja Movetron. Kestosuosikki Aikakoneen vuonna
1995 ilmestynyt esikoisalbumi Tähtikaaren taa myi triplaplatinaa ja
yhteen suosio on pysynyt vahvana siitä asti. 25 vuotta juuri täyttänyt
Movetron keikkailee edelleen aktiivisesti ja heidän tunnetuin
kappaleensa on Romeo ja Julia.
Lauantaina lavalle nousee ensimmäisenä kansanmusiikkia, jazzia ja
progea yhdistelevä Piirpauke. Vuodesta 1975 toiminut yhtye on
julkaissut 19 studioalbumia ja nauttii kulttisuosiota Keski-Euroopassa ja
Pohjoismaissa. Seuraavana yleisöä tanssittaa rhythm and bluesin ja
soulin tahdissa Gilbert K Triologik. Yhtyeen laulajana nähdään Voice of
Finlandissa menestynyt Gilbert Kuppusami. Illan päättää viime vuonna
debyyttialbuminsa julkaissut yhtye Mary Ann Hawkins, joka sekoittaa
perinteistä rautalankamusiikkia instrumentaaliseen surf rockiin.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ruokaa ja juomaa saa Näkötornin
kahvilasta tapahtuman ajan.
Kangasalalaiset valitsivat osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä
Harjufestin erääksi vuonna 2023 toteutettavaksi kulttuuritapahtumaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Leo Van Aerschot
p. 040 610 9492, leo.van.aerschot@kangasala.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasalan kesäteatterissa nähdään tangokuninkaallisia19.5.2023 15:52:06 EEST | Tiedote
Kangasalan kesäteatterissa on heinäkuussa tangokuninkaiden tähdittämä viikonloppu. Perjantaina 21.7. lavalla nähdään Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen Jackpot -orkesterin kera ja lauantaina 22.7. Tomi Markkola Kipinä-yhtyeineen.
Kangasalan kesän avaajana ulkoministeri Pekka Haavisto17.5.2023 15:45:54 EEST | Tiedote
Perinteeksi muodostunut Kangasalan kesän avaus järjestetään 26. kerran lauantaina 3.6. Tänä vuonna kesän arvovaltaisena avaajana toimii ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto.
Koko kaupungin yhteiset vieraskasvilajien kitkentätalkoot Kangasalla 20.6.17.5.2023 14:47:41 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki järjestää koko kaupungin yhteiset vieraskasvilajien kitkentätalkoot tiistaina 20.6.2023. Kaupunki kannustaa kaikkia mukaan yhteistyöhön lähiympäristön viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Osallistujat voivat järjestää myös omat vieraskasvien kitkentätalkoot ajalla 1.6. -31.8.2023.
Kangasalan urkutehtaan historiasta kertova piennäyttely aloitti matkansa Pohjanmaalta12.5.2023 12:23:12 EEST | Tiedote
Kangasalla vietetään tänä vuonna Kangasalan urkutehtaan 180-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuoden kunniaksi on järjestetty jo 17 juhlakonserttia ja vielä yli 40 konserttia on tulossa eri puolilla Suomea. Konserttien lisäksi järjestetään myös näyttelyitä ja muita tilaisuuksia.
Osallistuvalla budjetoinnilla toteutetaan palloilutapahtuma ja 3 Kaarinaa – festari11.5.2023 10:29:20 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupungin osallistuvalla budjetoinnilla toteutetaan FC Kangasalan järjestämä matalan kynnyksen palloilutapahtuma la 8.7. ja 3 Kaarinan festarit la 26.8.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme