Digita

Kangasalan Vesi ja Digita sopimukseen veden etäluennan digitalisoinnista

Jaa
Kangasalan Vesi ja Digita Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen veden etäluennan digitalisoinnista Digitan tarjoaman LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvan IoT-verkon avulla. Sopimuksen myötä vesilaitoksen operatiivisen hallinnan odotetaan paranevan, kun reaaliaikainen vedenkulutuksen seuranta mahdollistaa myös kattavamman datan keräämisen käyttökohteista.

”Teimme perusteellisen selvityksen ja testauksen veden etäluennan eri ratkaisuista ja Digita pystyi tarjoamaan kattavan ja hyvän kokonaisratkaisun meidän tarpeisiin. Uusille asiakkaillemme asennamme etäluettavat vesimittarit heti käyttöön ja tavoitteenamme on, että vanhoja vesimitareita vaihdetaan uusiin 500 - 1000 kappaleen vuosivauhdilla”, kertoo Kangasalan Veden toimitusjohtaja Antti Kytövaara. ”Tämä on tärkeä sopimus meille, sillä nyt pystymme kehittämään laskutusta ja asiakaspalveluamme aivan uudella tavalla”, lisää Kytövaara.

”Yhteistyö Kangasalan Veden kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin ja olemme iloisia, että pääsimme tekemään tätä uudistusta heidän kanssaan. Vesihuollon digitalisoinnista on paljon hyötyä niin yritykselle kuin loppuasiakkaallekin. Konkretiaa saadaan heti, sillä reaaliaikaisen seurannan avulla arviolaskutuksesta ja asiakaskohtaisista palautuksista päästään eroon”, kertoo Digitan IoT-palveluiden myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Median yhteydenotot:

Kangasalan Vesi -liikelaitos, Antti Kytövaara, toimitusjohtaja, p. 050 598 3253, antti.kytovaara(a)kangasala.fi

Digita Oy, Mona Miettinen, myyntipäällikkö, p. 0400 721 700, mona.miettinen(a)digita.fi

Kangasalan Vesi -liikelaitos huolehtii toimialueellaan hyvänlaatuisen veden valmistamisesta ja jakelusta sekä jätevesien johtamisesta puhdistettavaksi. www.kangasalanvesi.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye