Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

KANNANOTTO: Kuin tuuleen huutaisi – hallitus viis veisaa maamme heikoimmista

Jaa
Hallituksen kokous 12.4.2018. Hallituskauden viimeinen kehysriihi osoitti, ettei hallitukselta juurikaan tipu ymmärrystä maamme vähävaraisille ja heikko-osaisille. Koko kauden harjoitettu linja, jossa leikkaukset on kohdistettu yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin, on ollut käsittämätöntä ja karmeaa katseltavaa. Etenkin, kun ennen viime eduskuntavaaleja annettiin lupauksia, ettei opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien euroista leikata.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n hallitus ihmettelee maan hallituksen välinpitämättömyyttä eläkkeensaajia kohtaan. Nyt luvattu takuueläkkeeseen suunnattu noin 9 euron kuukausikorotus (yhteensä 10 miljoonaa euroa, koskettaa reilua 100 000 henkeä) sekä lääkekaton laskemiseen kohdennettava 5 miljoonaa euroa ovat mitättömiä toimia hallituskaudella tehtyjen leikkausten ja indeksijäädytyksen rinnalla.

Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen, vuonna 2015, liittomme varoitti tehtyjen säästöpäätösten ja suunnitelmien vaikutuksista heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiimme. Kaikki sen jälkeen tehdyt tutkimukset ja selvitykset ovat vain vahvistaneet tuolloin esittämiämme huolia. Hallitus ei ole koko kautensa aikana näitä tietoja kuunnellut.

Leikkausten perusteena ja oikeutuksena on käytetty valtion talouden heikkoa tilannetta ja näkymää. Nyt kun tuo näkymä on muuttunut ja talous kääntynyt kasvuun, olisi ollut kohtuullista, että siitä olisivat päässeet osalliseksi myös ne, joilta on suhteessa viety eniten.

Olisi ollut toivottavaa, että edes vuoden vaihteessa tehdyt perusturvan indeksijäädytykset olisi kompensoitu ja ensi vuodelle suunnitellusta indeksijäädytyksestä luovuttu. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n laskelmien mukaan tällä olisi ollut hintalappuna 200 miljoonaa euroa.

EKL on pitänyt hallituksen eriarvoistavasta politiikasta ääntä koko hallituskauden ajan. Viime syksynä jouduimme jo toteamaan, että hallitus kuulee, muttei kuuntele. Nyt tehdyt päätökset alkavat olla niitä viimeisiä nauloja vähävaraisten arkkuun tämän vaalikauden osalta.

Hallitus on päätöksillään ja poliittisilla valinnoillaan osoittanut, että se viis veisaa heikoimmistamme. Tutkitusti (TNS Gallup, Huomisen kynnyksellä 2016 -tutkimus) eläkkeensaajat kokevat, ettei heidän äänensä kuulu yhteiskunnassamme tarpeeksi. Hallituksen kehysriihi oli tästä taas karmaiseva esimerkki. Toivottavasti kaikki, joihin hallituksen kova linja on tällä vaalikaudella iskenyt, muistavat käydä äänestämässä seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Yhteyshenkilöt

Simo Paassilta
puheenjohtaja
050 522 1201

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Haapaniemenkatu 14
00530 Helsinki

09 612 6840, ekl@elakkeensaajat.fihttp://www.elakkeensaajat.fi

MIKÄ ON EKL?

- Eläkkeensaajien aktiivinen edunvalvoja
- Perustettu 1962, takana jo yli 55 vuotta aktiivista toimintaa
- Reilu 80 000 jäsentä 323 yhdistyksessä

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye