Omaishoitajaliitto ryOmaishoitajaliitto ry

KANNANOTTO Työikäiset omaishoitajat näkyviin sote- ja sotu-uudistuksissa

Jaa
Riittävästi tuettu omaishoito auttaa järjestämään hoivaa tarvitseville. Sote- ja sotu-uudistuksissa on otettava huomioon erityisesti työikäisten omaishoitajien tarpeet työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisessa.

Omaishoitajaliiton syyskokouksen kannanotto 9.10.2019:

Ikääntyvien määrän kasvu lisää väistämättä hoivan tarvetta. Perheenjäsenet ja läheiset joutuvat hoitovastuuseen enenevässä määrin. Tukemalla omaishoitoa voidaan edistää eri ikäisten apua ja tukea tarvitsevien henkilöiden kotona asumista.

Työelämän joustot käyttöön

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan yli 700 000 työikäistä henkilöä huolehtii läheisestään Suomessa. Asia koskettaa suoraan tai välillisesti jokaista meistä. Työelämässämme on tunnistettava omaishoitajuus elämänvaiheena ja rakennettava siihen työpaikkakohtaisesti mahdollisuuksia.

Työssäkäynnin ja omaishoidon yhteensovittamista edistävät eri ikäisille monipuolisesti tarjottavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, mm. laadukkaat kotipalvelut ja toimivat kuljetuspalvelut. Esimerkiksi joustoilla, kuten liukuvalla työajalla ja etätyöratkaisuilla, voidaan edistää omaishoitomahdollisuuksia. Myös yllättävät, omaishoidosta aiheutuvat tilanteet pitää huomioida työn joustoissa. Tärkeintä on tahtotila tukea omaishoitoa.

Kaikissa työtehtävissä joustot eivät kuitenkaan onnistu. Siksi työsopimus- ja sosiaaliturvajärjestelmämme tulee kompensoida omaishoidon aiheuttamia ansioiden menetyksiä pienituloisille henkilöille. Tämä olisi kannattavaa, koska omaishoitaja vähentää raskaamman hoidon käyttöä ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Suomessa ei ole esimerkiksi Ruotsin mallin mukaista saattohoidon vapaata. Kotisairaala hoitaa saattohoitovaiheessa kotona, mutta rinnalle tarvitaan läheistä mahdollistamaan hoito kotioloissa. On myös inhimillistä saada läheinen vierelleen elämän loppuvaiheessa: ikääntyvälle henkilölle yleensä joko puoliso tai oma työikäinen tytär tai poika.

Sosiaaliturvaa toimeentulon varmistamiseksi

Osa omaishoitajista joutuu jäämään pois ansiotyöstä tai luopumaan yritystoiminnasta, jotta läheisen hoito onnistuu. Seurauksena on omaishoitajalle itselleen heikompi sosiaaliturva esimerkiksi sairastuessa. Sotu-uudistuksen tarkastelun tulisi ulottua myös tällaisiin elämänvaiheisiin.

Omaishoitajaliitto painottaa, että sote-palveluiden järjestäjä tarvitsee isommat hartiat, palveluiden tehostamista ja niiden kohdentamista hoivapalveluihin – laitoksissa ja avohoidossa. Lisäksi tarvitaan läheisiä. Heidän on voitava luottaa, että he saavat tukea ja palveluita ja että omaishoitotilanne ei aiheuta heille kohtuutonta taloudellista taakkaa. Kun läheisen toimintakyky heikkenee ja omaishoito muuttuu hyvin vaativaksi tai kun omainen ei voi enää hoitaa, tarjolla on oltava asianmukainen pitkäaikaishoitoratkaisu.

Lisätietoja

Sari Raassina, puheenjohtaja, puh. 050 523 2808
Sari-Minna Tervonen, toiminnanjohtaja, puh. 050 368 4554  

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitajaliitto ry
Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki

020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi

Omaishoitajaliitto ry on omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa olevia henkilöitä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye