Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry

KANNANOTTO VALTIONEUVOSTON BUDJETTIRIIHEEN 31.8.2012: Vanhuspalvelulaki lopultakin voimaan

Jaa
Lakiluonnoksen syntymistä on edeltänyt vuosikymmeniä vilkkaana jatkunut yhteiskunnallinen keskustelu vanhusten asemasta ja oikeuksista yhteiskunnassa sekä vanhuspalvelujen ongelmista ja tulevaisuuden haasteista. Olemme tyytyväisiä siihen, että päätös lain voimaan tulemisesta on nyt lopultakin tehty ja että laki sai 10 miljoonaa euroa lisää aiempaan kehyspäätökseen verrattuna.

- Hallitus päätti, että mikäli ympärivuorokautisessa hoidossa/hoivassa ei ole saavutettu suositusten mukaista (vähintään 0,5) henkilöstömitoitusta vuonna 2014, säädetään vähimmäismitoituksesta valtioneuvoston asetuksella vuoden 2015 alusta. Mitoituksen toteutumista on nyt valvottava erittäin tarkkaan. Asetus on annettava, mikäli kuntamme eivät saa asiaa kuntoon nyt annetun määräajan puitteissa. Korostamme, että vanhuspalveluja on kehitettävä kokonaisuutena huomioiden koko palveluketju kotiin annettavista palveluista laitoshoitoon, totesi EETUn puheenjohtaja Matti Hellsten.

On positiivista, että omaishoidon tukipalveluiden parantamiseen varataan vuodelle 2013 lisää 10 miljoonaa euroa.

- Omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen on turvattava kaikkialla maassamme vähintäänkin lakisääteiset palvelut kuten omaishoidon palkkio, vapaapäivät kuukausittain ja tarvittava sijaishoito. Suomessa väestö ikääntyy ja hoivan menot kasvavat tulevaisuudessa. Kelan tuoreen tutkimuksen (Kela tiedottaa 28.8.2012) mukaan tätä menojen kasvua hillitsee tehokkaasti omaisten ikäihmisille antama apu. Mielestämme omaishoidon tuki tulisi siirtää Kelan maksettavaksi jolloin asuinpaikkakunta ei vaikuttaisi omaishoitajien asemaan, kertoi Matti Hellsten.

EETU ry on toivonut, että alv:n nosto olisi jätetty toteuttamatta ruuan ja lääkkeiden osalta. Tyytyväisiä ollaan siihen, että arvonlisäverokannan korotuksen noston kompensoimiseksi ja ostovoiman parantamiseksi pienituloisten osalta perusturvaetuuksiin tehdään ylimääräinen indeksikorotus jo vuoden 2013 alusta ja että kunnallisverotuksen perusvähennystä kasvatetaan.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Matti Hellsten, puh. 0400 501 983


Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n jäsenjärjestöissä on yhteensä noin 300 00 henkilöjäsentä. Jäsenjärjestöt ovat Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry. Kansallinen senioriliitto ry, Kristillinen Eläkeliitto ry ja Svenska pensionärsförbundet rf. Vuoden 2012 puheenjohtajajärjestö on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry.

Tietoja julkaisijasta

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Haapaniemenkatu 14, 2. krs
00531 HELSINKI

http://www.eetury.fi

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry - Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf. EETU-liitoilla on yli 1 200 paikallisyhdistystä, 70 alue- ja piiriyhdistystä ja 300 000 henkilöjäsentä. EETU ry:n puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Vuonna 2019 Kansallinen senioriliitto ry toimii EETU:n puheenjohtajajärjestönä ja Kansallinen senioriliitto ry:n puheenjohtaja Anneli Taina EETU:n puheenjohtajana. EETU:n sihteerinä ja työvaliokunnan puheenjohtajana toimii Kansallinen senioriliitto ry:n toiminnanjohtaja Matti Niiranen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry

Digitalisaatio ei saa johtaa ikääntyneiden kansalaisten syrjimiseen8.6.2017 14:09:00 EEST | Tiedote

Tietoyhteiskunnan kehitys on jo vuosia siirtänyt julkisia ja yksityisiä palveluja sähköiseen muotoon. Digitalisaatio ja sen edistäminen on myös hallitusohjelman läpileikkaava teema, joka huomioidaan lähes jokaisessa kärkihankkeessa. Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry muistuttaa, että läheskään kaikilla kansalaisilla ei ole mahdollisuutta käyttää tietotekniikkaa iän, toimintakyvyn rajoitteiden tai taloudellisten syiden takia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye