Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry

KANNANOTTO VALTIOVARAINMINISTERIÖN BUDJETTIRIIHEEN: ARVOVALINTOJEN AIKA

Jaa
TIEDOTUSVÄLINEILLE 8.8.2012. Valtiovarainministeriön budjettiriihi linjasi, että paljon puhuttu vanhuspalvelulaki tulee voimaan 1.7.2013. Asian yksityiskohdista ja rahoituksesta päättäminen jätettiin hallituksen budjettiriiheen. Lain rahoituksesta ja laajuudesta on viime aikoina puhuttu paljon ja molemmat asiat ovat yhä auki.

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry vetoaakin nyt maamme hallitukseen, että vanhuspalvelulaki tulee ensi heinäkuussa voimaan koko laajuudessaan ja että asiaan varataan nyt kaikki sen kaipaamat taloudelliset resurssit.

- Tämän lain syntymistä on edeltänyt vuosia ja vuosikymmeniä vilkkaana jatkunut yhteiskunnallinen keskustelu vanhusten asemasta ja oikeuksista yhteiskunnassa sekä vanhuspalvelujen ongelmista ja tulevaisuuden haasteista. On lopultakin jo aika saattaa asia hyvään päätökseen. Hallituksen tulevassa budjettiriihessä nähdään, miten korkealle se arvovalinnoissaan tämän asian nostaa, kertoi EETUn puheenjohtaja Matti Hellsten.

EETU ry olisi toivonut, että alv:n nosto olisi jätetty toteuttamatta ruuan ja lääkkeiden osalta. Tyytyväisiä sen sijaan ollaan siihen, että arvonlisäverokannan korotuksen noston kompensoimiseksi ja ostovoiman parantamiseksi pienituloisten osalta perusturvaetuuksiin tehdään ylimääräinen indeksikorotus jo vuoden 2013 alusta.

EETU ry on huolestunut siitä, että säästösyistä ollaan nyt tekemässä leikkauksia lääkekorvausjärjestelmäämme

Etsittäessä säästöjä lääkekorvausmenoihin on pidettävä ehdottomasti huolta siitä, että erityisesti paljon lääkkeitä tarvitsevien sekä pienituloisten potilaiden maksuosuudet eivät nouse nykyisestään, päinvastoin niitä pitäisi pystyä laskemaan. Maksettavat omavastuuosuudet maassamme ovat jo nyt kansainvälisesti vertaillen korkeita, toteaa Hellsten.

Esimerkiksi matkakustannusten omavastuun korotuksen myötä vakuutettujen yhtäläinen oikeus saada hoitoa tai tutkimusta asuinpaikasta riippumatta heikentyy mielestämme oleellisesti. Matkakorvauksia maksetaan eniten yli 70-vuotiaille vakuutetuille.

Monissa pitkäaikaissairauksissa lääkitys on hyvin keskeinen hoitokeino, jonka avulla voidaan turvata potilaan toimintakykyä. Samassa taloudessa voi olla useita lääkehoitoa tarvitsevia perheenjäseniä (esim. eläkeläispuoliso), mikä aiheuttaa lääkekustannusten kumuloitumista. Lisäksi potilaille kasaantuu usein myös muita terveydenhuollon maksuja, matkakuluja ja muita sairauden hoitoon liittyviä kustannuksia. Päivittäistä, pitkäaikaista lääkitystä ja hoitoa tarvitsevien potilaiden omavastuuosuuksia ei mielestämme pidä näiden syiden vuoksi nostaa, jatkoi puheenjohtaja Hellsten.


Lisätietoja:
puheenjohtaja Matti Hellsten, puh. 0400 501 983

Tietoja julkaisijasta

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Haapaniemenkatu 14, 2. krs
00531 HELSINKI

http://www.eetury.fi

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry - Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf. EETU-liitoilla on yli 1 200 paikallisyhdistystä, 70 alue- ja piiriyhdistystä ja 300 000 henkilöjäsentä. EETU ry:n puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Vuonna 2019 Kansallinen senioriliitto ry toimii EETU:n puheenjohtajajärjestönä ja Kansallinen senioriliitto ry:n puheenjohtaja Anneli Taina EETU:n puheenjohtajana. EETU:n sihteerinä ja työvaliokunnan puheenjohtajana toimii Kansallinen senioriliitto ry:n toiminnanjohtaja Matti Niiranen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry

Digitalisaatio ei saa johtaa ikääntyneiden kansalaisten syrjimiseen8.6.2017 14:09:00 EEST | Tiedote

Tietoyhteiskunnan kehitys on jo vuosia siirtänyt julkisia ja yksityisiä palveluja sähköiseen muotoon. Digitalisaatio ja sen edistäminen on myös hallitusohjelman läpileikkaava teema, joka huomioidaan lähes jokaisessa kärkihankkeessa. Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry muistuttaa, että läheskään kaikilla kansalaisilla ei ole mahdollisuutta käyttää tietotekniikkaa iän, toimintakyvyn rajoitteiden tai taloudellisten syiden takia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye