SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kansa löysi kesällä Suomen, syksyn kattaus on valmiina

Jaa
Viime kesänä S-ryhmä ja muut palveluntarjoajat halusivat mahdollistaa suomalaisille kaikkien aikojen matkailukesän. Kansa suuntasikin katseet kotimaan kohteisiin ja väkeä riitti monessa osassa Suomea kiitettävästi. Syksyinen Suomi tarjoaa niin ikään runsaasti nähtävää ja koettavaa.

Suomalaiset löysivät viime kesänä erityisesti erilaiset luontokohteet, joista huippuna kansallismaisemamme Koli.

− Break Sokos Hotel Kolin käyttöaste oli heinäkuussa täydet sata, joten se oli täynnä joka ikinen päivä. Myös muissa maakuntien kohteissa yllettiin erinomaisiin lukemiin, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä iloitsee.

Kolin tilanne näyttää hyvältä myös alkavan talven suhteen, mutta muuallakin Suomessa on yllin kyllin mielenkiintoista tekemistä esimerkiksi lähestyviä syyslomia tai lyhyempiä viikonloppuirrotteluja silmällä pitäen.

Matkailukaupassa ostajan markkinat

Ulkomaalaisten turistin puuttuminen koettelee etenkin pääkaupunkiseudun ja Lapin matkailuyrityksiä, mutta asiassa on suomalaisen asiakkaan kannalta myös positiivinen kääntöpuolensa.

− Nyt kannattaa suunnata erityisesti kohteisiin, joissa on tarjolla enemmän halvemmalla. Hotellien ja muiden palvelujen hinnat ovat normaalia edullisempia, tasokkaampia huoneita on paremmin tarjolla ja tilaa harrastamiseen enemmän, tuottojohtaja Nina Nieminen SOK:lta kertoo.

Lähtemällä kotimaan matkalle suomalaiset voivat samalla tukea matkailu- ja ravitsemisalaa, joka tarvitsee kipeästi jokaisen liikenevän euron tulevan syksyn ja talven aikana.

Rovaniemen terveisiä lähettää Osuuskauppa Arinan myyntipäällikkö Henriikka Riipi:

− Rovaniemellä yhdistyy täydellisesti monipuolinen kaupunkitarjonta sekä luonnonläheisyys. Esimerkiksi oma lempikohteeni Ounasvaara monipuolisine harrastusmahdollisuuksineen sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta. Rovaniemen reissuun kuuluu ehdottomasti myös joulupukin tapaaminen. Toki tarjolla on myös monipuolisia ohjelmapalveluita, kuten kelkka- ja huskysafareita, avantouintia, valokuvausreissuja jne.

Pääkaupunkiseudulla, kuten muissakin kaupungeissa, on puolestaan avoinna kaikki kulttuurilaitokset, kauppakeskukset, harrastuspaikat ja muut kohteet, joissa syyspäivät kuluvat rattoisasti. Tapahtumien lähes puuttuessa on aikaa tutustua muuhun tarjontaan. S-ryhmän henkilöstö kokosi oman vinkkipankkinsa, jossa on suorastaan runsauden pulaa mielenkiintoisista kohteista.  Vinkit löytyvät täältä.

Tarjolla monipuolinen ravintolakattaus

Vilkastunut kotimaan matkailu näkyi myös ravintoloissa, ja S-ravintoloille kesä oli monilla alueilla myynnillisesti hyvä. Erityisesti tunnetut ravintolabrändit, kuten Amarillo ja Rosso, olivat kesäruokailijoiden kohteena, mikä osaltaan kertoo asiakkaiden luottamuksesta vakiintuneita ravintoloita kohtaan.

Ravintolat ovat matalan kynnyksen kohteita myös syyslomailuun, mutta ovat myös paikkoja nauttia tavallisesta arjesta.

– S-ravintoloiden monipuolisen ravintolavalikoiman ja helpon saavutettavuuden avulla tavoittelemme sitä, että kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus nauttia ravintoloiden tarjoamasta elämyksellisyydestä ja hyvästä ravintolaruuasta sekä kokea uudenlaisia elämyksiä, sanoo Harri Ojanperä.

Turvallisuus ennen kaikkea

Turvallisuus puhuttaa jälleen, mutta S-ryhmän toimipaikoissa se on ollut koko ajan keskiössä. Sekä hotelleissa että ravintoloissa on pyritty monin tavoin ja toimenpitein varmistamaan, että asiointi on mahdollisimman turvallista. Osa vastuusta jää toki aina myös asiakkaalle.

− Vilpitön kiitos suomalaisille siitä, että lähditte kesällä rohkeasti tukemaan suomalaista matkailua. Kesä sujui turvallisissa merkeissä, enkä usko, etteikö sama onnistuisi syksylläkin. Me teemme kaikkemme sen eteen ja luotamme myös asiakkaisiimme. Nyt on tuhannen taalan paikka nähdä jälleen Suomen uusia puolia normaalia edullisemmin ja väljemmin. Odottelemme teitä kylään, Harri Ojanperä kiteyttää.

Hotellien ja ravintoloiden Pidetään huolta toisistamme -turvallisuusohjelman sisältöihin voi tutustua näiden linkkien kautta: https://www.sokoshotels.fi/fi/tietoa-meista/pidetaan-huolta-toisistamme ja https://www.raflaamo.fi/fi/uutiset/uutinen/pidetaan-huolta-toisistamme/015445942_25710.

S-ryhmän ravintoloiden tarjonta avautuu osoitteesta www.raflaamo.fi.

Hotelleihin pääsee tutustumaan ja tekemään varauksia www.sokoshotels.fi ja www.radissonhotels.com.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Harri Ojanperä, ketjujohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 010 7682 801, harri.ojanpera(a)sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye