Helsingin yliopisto

Kansainvälisiin maisteriohjelmiin 1614 hakemusta

Jaa
Hakemusten määrä väheni noin 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Hakijoita oli aiempaa useammasta maasta. Apurahoja haettiin vilkkaasti.

Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli 1614 hakemusta, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hakemuksista 57 prosenttia tuli EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta, kun edellisvuonna prosenttiosuus oli 73.

Hakijamääriä ei voi suoraan verrata edellisiin vuosiin, koska Helsingin yliopisto uusi tai uudisti kaikki syksyllä 2017 alkavat kansainväliset maisteriohjelmansa. Samalla koulutusohjelmien määrä väheni 48:sta 28:aan. Myös hakumenettely ja hakuaika ovat muuttuneet edellisvuodesta, joten vertailuluvut ovat vain suuntaa-antavia.

Lukuvuosimaksuja veloitetaan jatkossa kaikilta EU- ja Eta-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta, joiden opinnot alkavat syksyllä 2017 tai myöhemmin. Tämän uskotaan vaikuttaneen hakemusten määrän vähenemiseen. Hakijamäärien lasku oli kuitenkin maltillisempaa kuin esimerkiksi verrokkiyliopistoissa Ruotsissa, kun lukuvuosimaksut otettiin siellä käyttöön.

– Työtä Helsingin yliopiston kansainvälistymisen eteen tehdään suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Nyt tapahtunut kansainvälisten hakijoiden määrän lasku oli harmillista, mutta odotettavissa, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Laitinen.

Hakemusten määrä väheni prosentuaalisesti eniten Venäjältä, Yhdysvalloista ja Nigeriasta. Vähenemiseen vaikutti mahdollisesti myös se, että haku loppui jo 12.1., kun se aiemmin on kestänyt tammikuun loppuun.

Hakijoita aiempaa useammasta maasta

Uusien ohjelmien markkinointi alkoi loppusyksyllä 2016 onnistuneesti. Tämä näkyi muun muassa verkkosivujen kävijämäärien selvänä kasvuna. Lisäksi kävijöitä on ollut kattavammin eri puolilta maailmaa. Myös hakijoita oli aiempaa useammasta maasta.

–Tämä on erittäin hyvä kehityssuunta ja tukee tavoitettamme aidosta monikulttuurisesta opiskelijayhteisöstä. Helsingin yliopisto toivoo saavansa yhteen ohjelmaan mieluummin 30 opiskelijaa 30 eri maasta kuin 40 opiskelijaa yhdestä maasta, Markus Laitinen sanoo.

Helsingin yliopiston ja sen uusien koulutusohjelmien tunnetuksi tekemistä jatketaan tehostetusti tulevina vuosina. Tämän odotetaan kasvattavan hakijamääriä selvästi.

Apurahoja haettiin vilkkaasti

Noin kolme neljäsosaa EU- ja Eta-alueen ulkopuolisista hakijoista haki apurahaa maisterihaun yhteydessä.

Helsingin yliopisto myöntää apurahoja akateemisin perustein parhaiten soveltuville hakijoille. Apurahan suuruus vaihtelee 50–100 prosentin välillä lukukausimaksujen määrästä. Lukuvuosimaksuihin sidotun apurahan lisäksi on mahdollista saada apurahaa kattamaan elämisen kustannuksia Suomessa.

Helsingin yliopiston lukuvuosimaksut vaihtelevat koulutusohjelmasta riippuen 13 000–18 000 euron välillä. Koulutusohjelmien hinnat ovat vertailukelpoisia muiden kansainvälisten yliopistojen kanssa. Maksullisuus ei koske niitä opiskelijoita, jotka ovat jo aloittaneet maisteritutkinnon suorittamisen ennen vuoden 2017 syksyä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa:


Hakijapalveluiden päällikkö Sini Saarenheimo
sini.saarenheimo@helsinki.fi, p. 050 448 0840


Viestinnän asiantuntija Kati Salmivaara
kati.salmivaara@helsinki.fi, p. 050 317 5782

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye