Crown CRO

Kansainvälistä menestystä takova suomalaisyritys vaihtaa toimitusjohtajaa – kliinisen lääketutkimuksen huippuosaaja Crown CRO luottaa naisjohtajaan

Jaa
Suomen suurimpiin kliinisen lääketutkimusalan yrityksiin kuuluvan Crown CRO Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Vuonna 2005 perustetun yrityksen ohjat siirtyvät vahvalta naiselta toiselle, kun Crown CROn toimitusjohtajana alusta asti toiminut Päivi Itkonen luovuttaa komennon Tarja Leikakselle. Itkonen siirtyy Crown CROn kaupalliseksi johtajaksi ja jatkaa myös yrityksen hallituksessa.
Kuva: Olli Urpela
Kuva: Olli Urpela

Tarja Leikas tulee uuteen tehtäväänsä Wärtsilä-konserniin kuuluvasta Eniramista, jossa hän on työskennellyt operatiivisena johtajana vuodesta 2014. Mittavan johtamiskokemuksen kerryttänyt Leikas on yksi harvoista pörssiyhtiön toimitusjohtajana toimineista naisista Suomessa. Hän hoiti Dovre Groupin toimitusjohtajan tehtävää väliaikaisesti vuosina 2013–2014.

Tähtäimessä kansainvälinen kasvu

Crown CRO on kolmentoista toimintavuotensa aikana kasvanut kansainvälisesti arvostetuksi asiantuntijaorganisaatioksi, jonka huippuosaaminen ja -osaajat tunnetaan maailmalla. Espoossa päämajaansa pitävällä yrityksellä on toimipisteet myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto.

Nyt yritys tähtää uuteen kasvuun Leikaksen johdolla.

"Olemme tilanteessa, jossa tarvitaan kasvun vauhdittamista. Tarja nimitettiin toimitusjohtajaksi, koska Crown CRO on muutoshalukas ja kasvuhaluinen yritys. Tarja on profiloitunut muutosjohtajana ja tuo yritykseen ennen kaikkea sen puolen osaamista ja kokemusta", sanoo Päivi Itkonen.

"Aloitan Crown CROssa huojentunein mielin. Yhtiössä on huikeaa osaamista ja tyytyväiset asiakkaat. Näiden kivijalkojen päälle on hyvä rakentaa. Aloitan myös hyvin tietoisena siitä, että muutos- ja kasvujohtajan osaamistani tarvitaan täällä. Olen todella innoissani niistä mahdollisuuksista, joita Crown CROlla on edessään", Tarja Leikas sanoo.

Organisaatiomuutos lähtee asiakkaasta

Crown CROn pitkään ja huolellisesti suunniteltu johtajanvaihdos on osa yrityksen organisaatiomuutosta, jonka tarkoituksena on nostaa asiakkaat entistä tiukemmin toiminnan keskiöön.

"Uusi, liiketoimintayksiköihin jaettu organisaatio on rakennettu asiakaslähtöisesti suurimpien asiakasryhmiemme mukaan. Tavoitteena on tunnistaa asiakkaiden tarpeet ja palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Uuden organisaation avulla voimme myös ottaa kaiken hyödyn irti lääketurvatoimintaan ja datapalveluihin tekemistämme investoinneista sekä kehittää sisäistä osaamistamme ja asiantuntijuuttamme, joka muodostaa koko yritystoimintamme perustan", Leikas sanoo.

Kaupallisena johtajana Päivi Itkonen vastaa jatkossa kaikista Crown CROn asiakastoiminnoista. Tämä tarkoittaa, että asiakkuuksien hoitoon panostetaan entistä enemmän.

"Koen, että tässä tehtävässä saan parhaalla mahdollisella tavalla kanavoitua osaamiseni asiakkaiden käyttöön. Pääsen keskittymään siihen, mikä on aina ollut intohimoni", Itkonen sanoo.

"Tarkoituksemme on myös kehittää palvelutarjoomaa ja lisätä innovaatiotoimintaa. Crown CROn vahvuuksia on tulevaisuudessakin korkea asiantuntijuus, ja sen varaan rakennamme myös yrityksen uutta tarinaa. Asiantuntijuus kiteytyy ihmisiin: he ovat tärkein pääomamme, josta haluamme pitää huolta", Itkonen jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarja Leikas, toimitusjohtaja, puh. 040 7307762, tarja.leikas@crowncro.com
Päivi Itkonen, kaupallinen johtaja, puh. 040 7303963, paivi.itkonen@crowncro.com

Kuvat

Kuva: Olli Urpela
Kuva: Olli Urpela
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Crown CRO
Crown CRO
Vaisalantie 4
02130 Espoo

+358 9 8870 0500http://crowncro.fi/

Crown CRO Oy on yksi Suomen suurimmista kliinisen lääketutkimusalan yrityksistä. Vuonna 2005 perustettu yhtiö on kasvanut kansainvälisesti arvostetuksi asiantuntijaorganisaatioksi, jonka huippuosaaminen ja -osaajat tunnetaan maailmalla. Yrityksellä on toimipisteet myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä laaja kansainvälinen verkosto.

Crown
 CRO is a privately owned Finnish Contract Reseach Organization founded in 2005. Crown CRO provides full service clinical operations or any services related to clinical operations.
 We have been involved in over 900 clinical studies in more than 18 countries in various therapeutic areas and in all phases of clinical development. Our 125+ professionals are located in our offices in Finland, Sweden, Denmark, Norway, Estonia, Latvia and Lithuania. We also have a worldwide network of partners.

 

 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye