Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kansainvälistä messupäivää vietetään myös Turussa

Jaa

Kansainvälinen messupäivä eli Global Exhibitions Day on 7.6. Messujen teemapäivää vietetään nyt toista kertaa, ja mukana ovat myös suomalaisen Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenet. Turun Messukeskuksessa päivää juhlistetaan mm. tarjoamalla syksyn messuille lippuja puoleen hintaan vuorokauden ajan. Sosiaalisessa mediassa etsitään messukeskuksen henkilökunnan avustuksella ympäri Turun aluetta piilotettuja messulippuja juhlapäivän ajan.

- Messutoiminta näyttää Turussa hyvältä. Teimme eräänlaisen ennätyksen keväällä, sillä kevätkaudella kaikkien järjestämiemme tapahtumien kävijämäärät lähtivät nousuun. Saimme myös mukaan uusia näytteilleasettajia, summaa kevättä Turun Messukeskuksen toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila.

Kevään kruunasi tapahtumajärjestäjille myönnettävän Evento Awardsin voitto, jossa Suomen parhaat messut arvioitiin tällä kertaa löytyvän Turusta:

- Saimme tunnutuksen messut-kategoriassa, ja palkinto myönnettiin Turun Kirjamessuille sekä Turun Ruoka- ja Viinimessuille. Näiden tapahtumien osalta on tehty monien eri kumppaneiden kanssa pitkäjänteistä työtä, joka on vuosien myötä hioutunut timantiksi. 

Turun Messukeskus kuuluu Messu- ja tapahtumajärjestäjiin, joka tekee tutkimus- ja koulutusaineistoa ja mm. tilastoi virallisesti tapahtumiensa osallistujamääriä SMT:n eli Suomen Mediatarkastuksen taholta. 

- Parhaillaan on käynnissä myös laajempi tutkimus, jonka tulokset julkaistaan Turun Messukeskuksen osalta syksyllä. Se kertoo messujen taloudelliset vaikutukset koko Turun talousalueelle, paljastaa Wolf-Mannilla ja odottaa mielenkiinnolla sen tuloksia. 


Turun Messukeskuksen tapahtumista valtaosa on yleisötapahtumia. Ensi kesän Turun Messut edustaa yleismessuperinnettä, joka on Turun alueelle tunnusomainen ja muualla Suomessa harvinaisuus. Syksyllä vuorossa on myös mm. terveyteen, kirjallisuuteen, ruokaan ja veneilyyn liittyviä messuja. Täysin ammattitapahtumaksi luokiteltava kokonaisuus on Navigate. Se järjestetään Turun Messukeskuksessa jälleen ensi keväänä. Tapahtuma peilaa Turun alueen erinomaista tilannetta mm. laivateollisuudessa:


- Tapahtuma on täydellinen esimerkki siitä, miten jokin alueelle tunnusomainen ja merkittävä toimiala kasvaa ja ulottuu sitä kautta myös tapahtumatuotantoon. Joka toinen vuosi järjestettävästä Navigatesta on tulossa alueelle merkittävä kansainvälinen meriteollisuuden ja merilogistiikan kohtaamispaikka. Ennakkovaikutelmien perusteella ensi keväänä nähdään erittäin vetovoimainen alan huippukokoontuminen luentoineen ja näyttelykokonaisuuksineen, uskoo Wolf-Mannila. 

Yhteistyöverkostot niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ovat messujärjestäjille tuiki tärkeitä:

- Palasimme juuri Norjasta, jossa kävimme tutustumassa siellä järjestettävään meriteollisuusalan tapahtumaan, Nor-Shippingiin. Tapahtumatuotannossa ei voi jäädä hetkeksikään odottelemaan vaan on pysyttävä koko ajan mukana - tai mielellään vähän edellä.

Turun Messukeskus järjestää sosiaalisessa mediassa lippukätkökisan, jossa ympäri Turkua kätketään messulippuja yleisön löydettäväksi.

Verkkokaupassa on tarjolla ”happy hour” -messulippuja kaikkiin Turun Messukeskus Oy:n järjestämiin syksyn 2017 tapahtumiin, puoleen hintaan, 7.6. ajan.

#GED17

Linkki tiedotteeseen: http://www.turunmessukeskus.fi/kansainvalista-messupaivaa-vietetaan-myos-turussa/

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n nettisivut: www.messutsuomessa.fi (uudet sivut avautuvat 6.6.2017)

Global Exbitions Day: http://www.ufi.org/industry-resources/global-exhibitions-day/

Teemapäivää koordinoi messualan kansainvälinen liitto UFI

Yhteyshenkilöt

Hannele Wolf-Mannila
toimitusjohtaja
Turun Messukeskus Oy
puh. 0400 522 595
hannele.wolf-mannila@turunmessukeskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

vaihde 02 337 111http://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus on Varsinais-Suomen johtava messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys. Liiketoimintaamme kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi. 

Turun Messukeskus Oy järjestää vuosittain 10-15 omaa tapahtumaa ja tämän lisäksi keskuksessa järjestetään parisataa muuta tilaisuutta. Yhtiön oman vakituisen henkilökunnan määrä on 23 ja liikevaihto n. 4,5 miljoonaa euroa. Turun Messukeskuksessa vierailee vuosittain noin 250 000 kävijää. Näytteilleasettajia tapahtumissa on vuosittain noin 2 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kutsu medialle Caravan Show -messujen infoon 12.1.14.12.2017 12:04Kutsu

Caravan Show -messut järjestetään Turun Messukeskuksessa 12.-14.1. Tapahtuman järjestää yhdessä Turun Messukeskus Oy yhdessä harrastuksen kattojärjestön SF-Caravan ry:n kanssa. Vuoden ensimmäinen automatkailutapahtuma esittelee uudet matkailuautot ja -vaunut sekä tarjoaa mukavan kohtaamispaikan reissaajille talven keskellä. Tänä vuonna nähdään mm. mitä on taitoajo aikaa vastaan, kun ratissa ovat caramba-ajon huippukuljettajat, vaikeat ratakuviot ja perässä matkailuvaunu. Messuilla palkitaan parhaat caravan-alueet ja tällä kertaa myös koiraystävällisin leirintäalue.

Varsinais-Suomi tarjoaa töitä noin 3000:lle messuilla Turussa tänään22.11.2017 09:57Tiedote

Tiedote 22.11.2017. Turun Messukeskuksessa järjestetään ensimmäistä kertaa tapahtuma nimeltään Rekryexpo 22.11. Rekrytointitapahtumassa on ennakkotietojen mukaan tarjolla yli 3 000 avointa työpaikkaa, joko nyt tai puolen vuoden sisällä. Työtä tarjoavia tahoja on 63. Muun muassa Varsinais-Suomen TE-toimisto, yhteistyössä muiden toimistojen kanssa, on järjestänyt tapahtumaan bussikuljetuksia eri puolilta Suomea. Messuvieraita odotetaan mm. Helsingistä ja Tampereen suunnalta.

Varsinais-Suomi tavoittelee työntekijöitä RekryExpo-tapahtumassa − tarjolla on tuhansia työtehtäviä16.11.2017 12:08Tiedote

Yli 3000 avointa työpaikkaa odottaa Turun Messukeskuksessa 22.11. järjestettävillä RekryExpo-messuilla. Noin 60 yritystä hakee osaavaa henkilökuntaa tapahtuman ja työpaikkailmoittelun yhteisvoimalla. Messuilla on myös muita puheenvuoroja, kuten mm. käytännön neuvoja työnhakuun. Rekryexpo sijoittuu messukeskuksen aula- ja auditoriotiloihin ja sisäänpääsy on maksuton.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme