Finanssiala ry

Kansainvälisten kriisien aiheuttama epävarmuus söi rahastopääomia – yhteenlaskettu arvo vuoden 2022 lopussa 134 miljardia euroa

Jaa

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin vuonna 2022 yhteensä 4,4 miljardia euroa. Rahastopääoma pieneni myös markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli joulukuun lopussa 134 miljardia euroa.

Joulukuussa uusia pääomia sijoitettiin osakerahastoihin yhteensä 193 miljoonaa euroa, lyhyen koron rahastoihin yhteensä 104 miljoonaa euroa ja pitkän koron rahastoihin yhteensä 19 miljoonaa euroa. Yhdistelmärahastoihin sijoitettiin uusia varoja yhteensä 5 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin yhteensä miljoona euroa.

Koko vuoden 2022 aikana osakerahastoista lunastettiin yhteensä 1 392 miljoonaa ja lyhyen koron rahastoista yhteensä 3 453 miljoonaa euroa. Samaan aikaan vaihtoehtoisiin rahastoihin sijoitettiin yhteensä 934 miljoonaa ja yhdistelmärahastoihin yhteensä 320 miljoonaa euroa.

milj. EUR

Nettomerkinnät joulukuu 2022

Nettomerkinnät vuoden alusta

Pääoma 31.12.2022

Osakerahastot

193

-1 392

51 848

Yhdistelmärahastot

5

320

28 681

Pitkän koron rahastot

19

-772

27 454

Lyhyen koron rahastot

104

-3 453

14 206

Vaihtoehtoiset rahastot

1

934

11 394

YHTEENSÄ

322

-4 363

133 584

Venäjä käynnisti 24. helmikuuta 2022 hyökkäyksen Ukrainaan. Sodan alkamisen seurauksena Euroopan Unioni ja Yhdysvallat asettivat laajoja Venäjää koskevia pakotteita. Lisäksi Yhdysvallat ja EU päättivät nopeasti irtautua venäläisestä energiasta. Euroopassa vaihtoehtoisen energian saatavuudessa oli haasteita, mikä nosti energian hintoja. Tämä osaltaan kiihdytti inflaatiota samalla, kun maailmantalouden kasvuennusteita päivitettiin alaspäin. Sodan alkamisen ja markkinakorkojen nopean nousun seurauksena keskeiset globaalit osakeindeksit laskivat lähes koko vuoden.

Osake- ja korkosijoittajalle vuosi 2022 oli erittäin haastava. Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit olivat harjoittaneet jo usean vuoden ajan hyvin kevyttä rahapolitiikkaa. Koronakriisin aikana rahapoliittinen elvytys ja valtioiden tukipaketit olivat historiallisen suuria. Inflaatio kiihtyikin vuoden 2022 aikana merkittävästi, joten keskuspankkien oli kiristettävä rahapolitiikkaa poikkeuksellisen nopealla tahdilla.

”Euroopassa sodan ja keskuspankkien aiempien elvytystoimien vaikutukset näkyivät vuonna 2022 taloudessa laaja-alaisesti. Inflaation kiihtyminen ja markkinakorkojen nopea nousu kasvattivat euroalueella taantuman uhkaa. Suomessa kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen oli historiallisen heikko”, analysoi johtava asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä.

”Synkkien talouslukujen aikana katse kannattaa pitää omassa sijoitussuunnitelmassa ja pitkällä tulevaisuudessa. Pitkäjänteinen sijoittaja on tottunut siihen, että sijoittamiseen ja säästämiseen sisältyy laskuja ja nousuja. Laskukausi mahdollistaa sen, että hyviä sijoituskohteita voi löytää edullisesti”,Somerla vinkkaa.

Osakerahastoissa uusia varoja sijoitettiin pääasiassa globaalisti sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 214 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin Eurooppaan, toimialoille, kehittyville markkinoille ja Japaniin sijoittavista rahastoluokista yhteensä 62 miljoonaa euroa. Kaikkien rahastoluokkien vuosituotot ja Sharpen 12 kk arvot olivat miinusmerkkisiä. Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

milj. EUR

Nettomerkinnät joulukuu 2022

Nettomerkinnät vuoden alusta

Pääoma 31.12.2022

Tuotto
12 kk (ka.)

Suomi

15

-297

5 694

-19 %

Pohjoismaat

17

-242

6 972

-27 %

Eurooppa

-20

-581

5 281

-19 %

Pohjois-Amerikka

2

-171

7 108

-14 %

Japani

-3

-20

514

-18 %

Tyynenmeren alue

7

-31

875

-14 %

Kehittyvät markkinat

-10

-281

4 394

-16 %

Maailma

214

275

19 536

-17 %

Toimialarahastot

-29

-44

1 474

-17 %

YHTEENSÄ

193

-1 392

51 848

 

Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin pääasiassa euroalueen luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 107 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin globaalisti korkeariskisiin yrityslainoihin, euroalueen valtionlainoihin ja kehittyville markkinoille sijoittavista rahastoista, yhteensä 121 miljoonaa euroa. Kaikkien rahastoluokkien vuosituotot ja Sharpen 12 kk arvot olivat miinusmerkkisiä.

milj. EUR

Nettomerkinnät joulukuu 2022

Nettomerkinnät vuoden alusta

Pääoma 31.12.2022

Tuotto
12 kk (ka.)

Valtioriski EUR

-89

154

5 035

-16,1 %

Luokitellut yrityslainat EUR

107

120

8 884

-12,8 %

Korkeariskiset yrityslainat EUR

5

-69

3 241

-9,9 %

Valtioriski maailma

1

57

197

-8,1 %

Luokitellut yrityslainat maailma

27

-683

5 993

-10,0 %

Korkeariskiset yrityslainat maailma

-16

-73

1 424

-11,0 %

Kehittyvät markkinat

-16

-278

2 682

-10,5 %

YHTEENSÄ

19

-772

27 454

 

Rahastoraportti, joulukuu 2022

Markkinakatsaus, joulukuu 2022

Tilastokeskuksen vuoden 2020 varallisuustutkimuksen mukaan noin 1,3 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia.Sijoitusrahastovarallisuuden mediaani on 4 000 euroa.Suomeen on rekisteröity 24 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli yhteensä noin 500 kpl.

ESG-arvosana mittaa rahaston omistusten kykyä hallita ympäristöön, sosiaalisiin tekijöihin ja hyvään hallintotapaan liittyviä keski- ja pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia. Rahastojen ESG-tekijöistä ei ole vielä yhtenäistä sääntelyä tai ohjeistusta. Siksi eri palveluntuottajien tarjoamat luvut voivat jonkin verran vaihdella rahastoittain, kohdeyhtiöittäin ja markkinoittain.

Suomen Sijoitustutkimus Oy:n FA:lle tuottama Rahastoraportti sisältää MSCI Inc:n analyysiin perustuvat rahastokohtaiset ESG-arvosanat ja ESG-kattavuuden. Ne kuvaavat sitä, miten rahaston sijoitukset huomioivat sosiaalisia, ympäristöllisiä sekä hallinnollisia tekijöitä. Luvut tarjoavat työkalun tarkastella vastuullisen sijoittamisen aspektia rahastoissa. ESG-arvosanojen asteikko on 0 - 10, jossa 10 on paras mahdollinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Talouden tilan kuvailu ei enää riitä pankkien lisäpääomavaatimusten perusteluiksi3.2.2023 14:53:09 EET | Tiedote

Finanssivalvonta valmistelee parhaillaan maaliskuussa julkaistavaa makrovakauspäätöstään. Odotukset kohdistuvat tällä kertaa siihen, palauttaako se pankeille pandemian alussa poistetun järjestelmäriskipuskurivaatimuksen ja erityisesti, miten se tällöin toteuttaa uudistetun lain mukaisen perusteluvelvollisuutensa. Perusteluiksi eivät enää riitä ylimalkaiset taloudellisen tilanteen kuvailut.

Maksutavat-tutkimus: Mobiilimaksaminen kasvattaa suosiotaan vähitellen – nuorimmat maksavat edelleen kortilla ja käteisellä3.2.2023 06:30:00 EET | Tiedote

Mobiilimaksaminen ohitti suosiossa ensimmäistä kertaa käteisen, käteisellä maksaa 6 prosenttia vastaajista. Mobiilisovellus on tavallisin maksutapa 7 prosentilla vastaajista. Vuonna 2021 näin sanoi vain prosentti vastaajista. Debit-kortti on säilyttänyt asemansa pääasiallisena maksutapana (73 prosenttia vastaajista). Vastaajista 17 prosenttia ei juuri koskaan nosta käteistä. Verkkopankissa laskut maksetaan tavallisimmin älypuhelimella (58 prosenttia) Vastaajista 17 prosenttia toivoo vain digitaalisia pankkipalveluita. Luvut selviävät Finanssiala ry:n tuoreesta Maksutavat-tutkimuksesta

Vasemmistopuolueiden ehdotus kansallisesta rahoitustoimintaverosta iskisi alan yrityksiin, työntekijöihin ja asiakkaisiin2.2.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pankit ja vakuutusyhtiöt ovat jo tällä hetkellä Suomen suurimpia veronmaksajia. Finanssialan kokonaisveropotti vuonna 2021 oli 4,8 miljardia euroa. Finanssiala on aivan keskeinen tukipilari hyvinvointiyhteiskuntamme rahoittamisessa. Toimiala paitsi rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä, se toimii myös pitkäaikaisena sijoittajana sekä riskien vakuuttajana.

Finanssiala kritisoi päätöstä jättää pankit kotitalouksien taloudellista tilannetta selvittävän työryhmän ulkopuolelle1.2.2023 15:31:45 EET | Tiedote

Finanssiala ry ihmettelee valtiovarainministeriön päätöstä jättää pankit pois kotitalouksien taloudellista tilannetta selvittävästä työryhmästä. Myöskään tutkijoita ei ole kelpuutettu työryhmään. Työryhmässä on edustajia valtiovarainministeriön lisäksi Suomen Pankista ja Finanssivalvonnasta. Finanssiala ry muistuttaa, että sääntelyä tai politiikkasuosituksia valmisteltaessa on kuultava laajasti tahoja, joita päätökset koskevat.

Digitalisaation on palveltava kansalaisia ja yrityksiä – digitaalinen kompassi osoittaa oikeaan suuntaan30.1.2023 10:16:19 EET | Tiedote

Valtion digitaalinen kompassi -projekti etsii erilaisia tapahtumia, joiden digitalisointia olisi tarpeen edistää. Vakuutusala ajaa yhdeksi digikompassin tapahtumaksi työtapaturmassa tai liikenneonnettomuudessa loukkaantumisen jälkiselvittelyn digitalisointia. Toinen digisujuvoittamista kaipaava asia on omaisen kuoleman jälkeinen paperisota. Julkisen ja yksityisen sektorin on kyettävä tarvittaessa rakentamaan kansalaisten digitaalista palveluinfraa yhdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme