Familia ry

Kansalaisaloite haluaa mahdollistaa useamman kielen merkitsemisen väestötietojärjestelmään

Jaa

Suomi on monikielinen maa, mutta yksilöllä voi olla vain yksi virallisesti rekisteröity äidinkieli. Äidinkielenä monikielisyys -kansalaisaloite haluaa korjata epäkohdan.

Kahden kulttuurin perheiden järjestö Familia ry:n uuden kansalaisaloitteen tavoitteena on mahdollistaa se, että väestötietojärjestelmään voidaan merkitä useampi kieli.

Suomessa voi virallisesti olla vain yksi rekisteröity äidinkieli. Nykyiset tilastot eivät kerro totuutta monikielisyydestä. Tilastokeskuksen mukaan vieraskielisten henkilöiden määrä vuoden 2021 lopussa oli 8,3 prosenttia koko väestöstä. Useamman kuin yhden kielen rekisteröinti mahdollistaisi parempien monikielisten palvelujen suunnittelun esimerkiksi terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja koulutuksessa. Se toisi tilastollisesti näkyväksi myös monikieliset suomalaiset ja Suomessa asuvat henkilöt sekä mahdollistaisi tarkemman tiedon kaksi- ja monikielisten perheiden tilanteesta ja tuen tarpeesta.

Kansalaisaloitteen nimien keräämisen on aloittanut kahden kulttuurin perheiden järjestö Familia.

”Useamman äidinkielen merkitsemisen mahdollisuus helpottaisi monien perheiden elämää, kun vanhempien ei tarvitsisi valita, kumman äidinkieli lapselle kirjataan järjestelmiin. Se parantaisi myös monien tilastojen luotettavuutta ja helpottaisi palvelujen järjestämistä, kun saatavissa olisi tarkempi tieto ihmisten kielellisestä taustasta”, huomauttaa Familian toiminnanjohtaja Elina Helmanen.

Äidinkielenä monikielisyys -aloitteen voi allekirjoittaa verkossa osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11710.Nimiä kerätään 11.7.2023 saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elina Helmanen, toiminnanjohtaja, Familia ry
elina.helmanen@familiary.fi, 0504335411

Noora Hammar, puheenjohtaja, Familia ry
noora.hammar@outlook.com, 0403580580

kansalaisaloite@familiary.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Familia ry
Familia ry
Lintulahdenkatu 10, 7.krs
00500 HELSINKI

http://www.familiary.fi

Familia ry on Suomessa asuvien kahden kulttuurin perheiden asiantuntija, edunvalvoja sekä toiminnan järjestäjä. Familia on tukenut Suomessa syntyneiden ja maahan muuttaneiden suomalaisten kaksisuuntaista kotoutumista jo vuodesta 1988. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Familia ry

Onko perhe-elämä seuraava trendi vai onko perheellisyys pelkkä kuluerä?10.7.2018 08:00:00 EEST | Tiedote

Syntyvyys laskee Suomessa seitsemättä vuotta. Puolison puute ja taloudelliset syyt lykkäävät lapsen hankintaa. Työelämän vaatimukset, puutteellinen tasa-arvo niin työelämässä kuin kotonakin sekä nuorten aikuisten mielikuvat lapsiperhearjesta heikentävät ihmisten halua perheellistyä. (Väestöliitto, Perhebarometri 2017.) Suomessa on myös yhä enemmän kahden kulttuurin perheitä, joiden tunnustaminen tulisi ottaa entistä paremmin huomioon palveluita suunniteltaessa. Tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia, jotta kaikki ne, jotka sitä toivovat, voisivat saada itselleen perheen. Suomenmaa (pääkirjoitus 12.3.2018) epäili, ettei syntyvyys taida kohentua ennen kuin tavallisesta perhe-elämästä tulee yhtä ihailtua kuin sitoutumiskammoisesta biletysmuodistakin. Voisiko perheellisyys näkyä yhteiskunnallisessa keskustelussa muunkin tavoin kuin alituisena puheena päivähoidon hankaluuksista, elämän ruuhkavuosista, lasten kasvattamisen ongelmista tai vanhemmuuden vaikeuksista? Monimuotoiset perheet -verko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme