Pirkanmaan ELY-keskus

Kansalaiset ovat havainneet sinilevää monissa järvissä Pirkanmaalla, kuivuus ei vielä juurikaan näy pohjavedenkorkeudessa

Jaa

Järviwikiin kirjattiin viikon aikana runsaasti yleisöhavaintoja sinilevästä, mutta valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla levää havaittiin vähemmän kuin keskimäärin tähän aikaan. Pitkään jatkunut helle ei näy pohjavesien vedenkorkeuksissa. Pohjavesitilanne vaihtelee alueittain.

Kuuma ja kuiva hellejakso ei juurikaan ole näkynyt pohjavesien pinnankorkeuksissa. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus
Kuuma ja kuiva hellejakso ei juurikaan ole näkynyt pohjavesien pinnankorkeuksissa. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus

Viikolla 27 sinilevähavaintoja tehtiin neljällä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla Pirkanmaalla. Hieman levää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvellä, Nokian Tottijärvellä ja Pyhäjärvellä sekä Sastamalan Houhajärvellä. Järviwikin Leväbarometrin mukaan levää on tällä hetkellä ajankohdan pitkän ajan keskiarvoa vähemmän.

Toisaalta kansalaishavaintoja kirjattiin runsaasti eri puolilta Pirkanmaata, yhteensä 18. Havaintoja tehtiin Päijänteeltä, Pälkänevedeltä, Vanajavedeltä, Roineelta, Kaukajärveltä, Mäyhäjärveltä, Hulaudelta, Pyhäjärveltä, Näsijärveltä, Toisvedeltä ja Nerkoonjärveltä. Kuka tahansa voi ilmoittaa sinilevähavainnostaan Järviwikin Havaintolähetin avulla.

- Yleisöhavainnot ovat tärkeä osa sinileväseurantaa, ja kansalaishavainnointi on Pirkanmaalla ilahduttavan aktiivista. Valtakunnallisen seurannan havaintopaikkoja havainnoidaan vain kerran viikossa, joten yleisön tekemät havainnot auttavat luomaan ajantasaisen kuvan levätilanteesta, kertoo vesienhoidon asiantuntija Salla Taskinen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Pohjavesien pinnankorkeudet laskevat loppukesää kohden

Kesä-heinäkuun kuuma ja kuiva hellejakso ei juurikaan ole näkynyt pohjavesien pinnankorkeuksissa. Pohjavesissä kuivuus näkyy kuitenkin vasta viiveellä, ja tasot ovatkin nyt myös ajankohdalle tyypilliseen tapaan kääntyneet laskuun. Kevään jäljiltä pohjavesien korkeus noudatteli pitkän ajan keskiarvoa ja alkukesästä ne olivat paikoitellen jopa nousussa.

Yleisesti pohjaveden korkeus Pirkanmaalla noudattelee tällä hetkellä pitkän ajan keskiarvoa. Pohjaveden korkeudessa on kuitenkin vaihtelua alueiden välillä.

Pirkanmaan pohjoispuolen pohjavesialueilla pohjaveden pinta on pitkän ajan keskiarvoa alempana, kun taas eteläpuolisilla pohjavesialueilla pinnan korkeus on paikoin yli keskimääräisen. Tämänhetkinen maankosteustilanne antaa osviittaa, että pohjavesien laskusuunta tulee jatkumaan, mikäli sateita ei saada. Maankosteustilanne on pääosin melko kuiva esimerkiksi maan etelä- ja keskiosissa. Vähävetisempiä alueita esiintyy laajoina alueina sisämaassa, esimerkiksi Pirkanmaalla. Ennusteiden mukaan maankosteus pienenee kesän edetessä koko maassa, jolloin pohjavettä ei pääse enää muodostumaan.

Lämpimien säiden ja kasvukauden johdosta haihdunta on kesällä suurempaa kuin muina vuodenaikoina, eivätkä pohjavesivarastot juurikaan täyty kasvukauden aikana. Sademäärät lisääntyvät syksyä kohden, ja syksyllä pohjaveden korkeus alkaa yleensä nousta. Pohjavesivarastot täyttyvät syksyllä ja talvella roudattomaan aikaan sekä keväisin lumien sulamisen myötä.

Järviwiki: 

Muut verkkopalvelut

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesienhoidon asiantuntija Salla Taskinen, p. 0295 036 150, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Kuuma ja kuiva hellejakso ei juurikaan ole näkynyt pohjavesien pinnankorkeuksissa. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus
Kuuma ja kuiva hellejakso ei juurikaan ole näkynyt pohjavesien pinnankorkeuksissa. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Teiskontien jalankulku- ja pyöräilyväylän liikennettä ohjataan työnaikaisille kiertoreiteille12.7.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Teiskontien polkupyöräliikennettä ohjataan vaiheittain kiertotielle Pirkanmaan ELY-keskuksen, Tampereen kaupungin ja Fintraffic Tie Oy:n yhteistyössä parannettavalla Tampereen Teiskontien jalankulku- ja pyöräilyväylällä. Teiskontien työmaatauluihin ensi viikolla ilmestyvät QR-koodit tarjoavat pyöräilijöille lisätietoja vaihtoehtoisista kulkureiteistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme