Omaishoitajaliitto ryOmaishoitajaliitto ry

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma on toteutettava: Omaishoitajat ja läheiset -liitto on Kela-mallin kannalla

Jaa
Kansallista omaishoidon kehittämisohjelmaa (KOHO) valmistellut työryhmä esitti kahta vaihtoehtoista sopimusomaishoidon rahoitus- ja järjestämismallia. Omaishoitajat ja läheiset -liiton hallitus kannattaa ns. Kela-mallia eli omaishoidon tuen hoitopalkkiosta päättämistä ja maksatuksen siirtämistä kunnilta Kelalle.

Kela-mallia toteutettaessa tulee ottaa huomioon seuraavat asiat:

- Kokonaisvastuu omaishoidon tuen järjestämisestä ja toteuttamisesta on hoidettavan asuinkunnalla.

- Omaishoitaja asioi yhden viranomaistahon kanssa. Omaishoitaja tekee hoitosopimuksen kunnan kanssa.

- Tiedonkulun kunnan ja Kelan välillä tulee olla selkeää ja tehokasta. Omaishoitajalle ei saa aiheutua lisätyötä.

- Sekä kunnassa että Kelassa tulee olla riittävästi henkilöstöä ja asiantuntemusta, jotta omaishoitoperheet saavat tarvitsemansa tiedon, ohjauksen ja yksilöllisen tuen.

Liiton mukaan omaishoitoa kehitetään Suomessa parhaiten toteuttamalla työryhmän esittämä kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Sen pohjalta ja linjausten mukaisesti tulee laatia uusi omaishoitolaki, jonka avulla turvataan omaishoitajien yhdenvertainen kohtelu asuinpaikasta riippumatta. Lain tulee astua voimaan työryhmän esityksen mukaisesti 1.1.2016.

KOHO pyrkii omaishoitajien yhdenvertaisuuteen

Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena on mm. saada koko maahan yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Omaishoitajan tulee päästä tuen piiriin, jos myöntämiskriteerit täyttyvät. Omaishoitajien jaksamista tuetaan kehittämällä tukipalveluja ja järjestämällä terveystarkastuksia sekä mahdollistamalla vapaapäivien pitäminen. Lisäksi kehitetään edelleen ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Marja Tuomi puh. 020 7806 514

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitajaliitto ry
Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki

020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi
Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry on omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa eläviä henkilöitä. www.omaishoitajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye