Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR käsitteli kokouksessaan koronavirusrokotteiden tilannetta

Jaa

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR pitää tärkeänä, että Suomii hankkii tehokkaan ja turvallisen COVID-19 taudilta suojaavan rokotteen niin pian kuin se on mahdollista. KRAR korostaa, että yhteistyö suomalaisten tutkijoiden kesken ja viranomaisten välillä on ensiarvoisen tärkeää.

KRAR kokoontui 12.5.2020. Kokouksen pääaiheena oli COVID-19 rokotekehityksen tilanne. KRAR kuuli useita suomalaisia tutkijoita, jotka työskentelevät virustutkimuksen parissa tai osallistuvat COVID-19 rokotteen kehitystyöhön. Keskusteluun osallistui KRAR:n jäsenten lisäksi asiantuntijoita Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimeasta sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä.

KRAR pitää tärkeänä, että Suomi osallistuu aktiivisesti rokotteen kehitystyöhön sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tässä vaiheessa on vielä liian varhaista arvioida eri rokotekehityshankkeiden onnistumisen mahdollisuutta tai ottaa kantaa rokotusten aikataulua ja rokotettavia väestöryhmiä koskeviin kysymyksiin. THL, Fimea ja STM seuraavat rokotekehitystä Suomessa ja kansainvälisesti. 

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR seuraa rokotealan kehitystä ja tukee Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta ja sosiaali- ja terveysministeriötä kansallisen rokotusohjelman sisällön suunnittelussa ja päätösten valmistelussa. THL:n pääjohtajan kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama työryhmä perustuu Tartuntatautilakiin (1227/2016).

Webinaari rokotetutkimuksesta 18. toukokuuta

THL ja Fimea järjestävät maanantaina 18. toukokuuta webinaarin, jossa käsitellään muun muassa koronarokotetutkimusten tilannetta, rokotteiden tehon ja turvallisuuden osoittamista sekä rokotetuotannon vaatimuksia.

Lisätietoja ja osallistumislinkki webinaariin tulevat THL:n tapahtumakalenteriin myöhemmin tällä viikolla.

Lisätietoja

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR

THL:n tapahtumakalenteri

Ajankohtaista koronaviruksesta

Koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti

Harri Saxen
puheenjohtaja, KRAR
professori, lasten infektiotaudit
p. 050 427 4967

Hanna Nohynek
ylilääkäri, KRAR:n sihteeri
THL
p. 029 524 8246
etunimi.sukuknimi@thl.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000http://www.thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Terveydenhuollon maksukattojen yhdistäminen hyödyttäisi ikääntyneitä ja pienituloisia, muttei toisi helpotusta alkuvuoden maksutaakkaan28.5.2020 02:00:00 EESTTiedote

Terveydenhuollon maksukattojen yhdistäminen helpottaisi eniten sairastaville, ikääntyneille ja pienituloisille kotitalouksille koituvaa vuosittaista maksurasitetta, kertoo THL:n ja Kelan tuore selvitys. Maksukatto tarkoittaa summaa, jonka täytyttyä terveydenhuollon palvelut, matkat tai reseptilääkkeet ovat asiakkaalle sinä vuonna lähes maksuttomia. Suomessa on tällä hetkellä käytössä kolme maksukattoa eri maksuille: lääkekatto Kela-korvatuista reseptilääkkeistä maksetuille omavastuuosuuksille (577,66 €/v) asiakasmaksukatto julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuille (683 €/v) matkakatto terveyteen liittyvien matkojen kustannuksille (300 €/v). Maksukattojen tarkoituksena on hillitä kotitalouksille kertyviä vuosittaisia terveysmenoja. Kattojen yhdistämistä on usein ehdotettu keinoksi pienentää eniten sairastaville ja pienituloisille kotitalouksille koituvia kuluja. THL ja Kela selvittivät, miten edellä mainittujen kolmen maksukaton yhdistäminen eri tavoilla vaikuttaisi kotitalouksien toim

Kielteiset odotukset ohjaavat ympäristöön liittyviä aistimuksia ja niiden tulkintaa – nosebo selittää yksilöllisiä eroja27.5.2020 11:30:29 EESTTiedote

Vaikka elinympäristöön ja työhön liittyvät terveydelle haitalliset altisteet ovat Suomessa viime vuosikymmeninä vähentyneet, ei ihmisten oireilu ole vähentynyt. Ympäristön altisteiden vähentämisen ohella huomiota tulisi suunnata myös siihen, ettei ympäristöön liittyviä riskejä korosteta liikaa, sillä se voi entisestään lisätä ihmisten kokemia haittoja ja oireilua. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkijoiden noseboilmiötä käsittelevästä artikkelista, joka juuri julkaistiin Duodecim-lehdessä. Ennakkokäsitykset ja aistihavaintoihin liittyvät oletukset ohjaavat sitä, miten ihminen havainnoi ja tulkitsee ympäristöään ja itseään. Näin myös kielteiset ennakkokäsitykset ja odotukset lisäävät ihmisen kokemien haittojen ja oireiden määrää. Ilmiötä kutsutaan nosebo- eli lumehaittavaikutukseksi. Se on siis päinvastainen kuin plasebo eli lumehyöty. ”Kautta historian ihmisten on selviytyäkseen ollut välttämätöntä havaita ympäristön uhkia

Narkotikaprofilen i Finland är exceptionell jämfört med överdosrelaterade dödsfall inom Norden27.5.2020 02:00:00 EESTTiedote

Det finns stora skillnader mellan de nordiska länderna när det gäller vilken typ av narkotika som orsakar överdosrelaterade dödsfall. Antalet överdosrelaterade dödsfall i förhållande till befolkningen, offrens kön och ålder avviker också från varandra. Detta framgår ur den gemensamma nordiska undersökningen av förgiftningsrelaterade dödsfall bland narkotikamissbrukare från 2017.

Oiretiedot täydentävät kokonaiskuvaa koronatilanteesta26.5.2020 13:12:08 EESTTiedote

THL:n kokoama kokonaiskuva koronatilanteesta täydentyy ihmisten itse ilmoittamilla oiretiedoilla. Olemme avanneet Oirekartan, joka on koronan karttasovelluksen rinnalla toimiva erillinen karttasovellus. Oirekartta löytyy https://experience.arcgis.com/experience/03d0235416d2425291d812c4f8d0e1aa suomeksi osoitteesta thl.fi/oirekartta https://experience.arcgis.com/experience/83dd87acdec448f08c142043be59d9e4 ruotsiksi osoitteesta thl.fi/symtomkartan https://experience.arcgis.com/experience/06cc96cde19140b8a94b9881c493984f englanniksi osoitteesta thl.fi/symptomsmap ”Kansalaisten itse ilmoittamat oiretiedot lisäävät ymmärrystämme epidemian etenemisestä. Oirearvioihin perustuvat ilmoitukset voivat ennakoida tulevaa koronatapausten määrää ja hoidon tarvetta”, kertoo THL:n asiantuntijalääkäri Sanna Isosomppi. Oiretiedot on saatu Omaolo.fi-palvelun koronavirustaudin oirearviosta kansalaisten itse ilmoittamien perusteella. Omaolon oirearvio on ensisijaisesti tarkoitettu koronavirustartunnan toden

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme